Sivut

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulun taika

Mä olen jouluihminen niin syvintä sielun reunaa myöden. Olen aina ollut, ainakin niin kauan kuin muistan. Jokavuosi olen alkanut odottaa joulua jo kun viimeiset kesä tamineet on saanut laittaa kaappiin. Viime vuonna muistan marraskuun olleen aika tuskaista aikaa kun odotin joulua vain niin paljon. Tänä vuonna en ole ehkä odottanut joulua niin paljoa, syynä tähän varmasti ainakin kohtalaisten lämmin syksy, matkani välimerelle ja töissä olevat ongelmat. En jotenkin ihan ole päässyt virittäytymään kunnon joulutaajuuksille.

En oikein ikinä ole kyennyt ymmärtämään ihmisiä jotka eivät ole jouluihmisiä. Tiedän montakin mm. perheenjäsentäni, jotka eivät voi sietää joulua. He tuskastelevat kaupoissa, ja puhisevat kun joululaulut raikaa radiosta. Myönnän kyllä itsekin että joulu alkaa kaupoissa aivan liian aikaisin, osa taiasta ehtii kadota kun marraskuun alussa joulukoristeet ovat kauppojen hyllyillä. Siitäkin huolimatta, joulua on mahdotonta pitää kulutusjuhlana jos ei anna sen olla sitä. Itse aika hyvin osaan sulkea ne liian aikaisin raikavat joululaulut radiosta, tai ne koristeet hyllyiltä. Käynnistän joulun oikeastan aina vasta joulukuun alusta kunnolla. Joululahjojen hankkiminen ei ole minulle mitään hien pyyhkimistä kasvoilta, suhtaudun siihen rennosti ja yritän olla ajoissa. Joskus se onnistuu, toisinaan ei.



Oikeastaan joulukuu on ehkä sitä parasta aikaa. Jos ei lasketa aattoa mukaan. Kodin sisustaminen ja joululaulujen kuunteleminen pitkän ajan jälkeen. Silloin ei ole vielä täynnä niitä jouluruokia tai kuunnellut puhki Varpusta Jouluaamuna. Joulupäivänä tai oikeastaan viimeistään tapaninpäivänä alkaa sitten jo kinkut tulemaan korvistakin ulos. Joulun jälkeen iskee välillä sellainen jouluähky, minkä takia on tietenkin kiva että joulu on vaan kerran vuodessa.

Aatto on kuitenkin se kaikkein rakkain ajankohta. Siihen kulminoituu kaikki mitä elämässä rakastan ; ihana tunnelma, lämmin henki, perheeni ja sukulaiset, joululaulut, kynttilät, joulurauhanjulistus, lumiukko, ruoka, suklaa, yhdessä oleminen, rentoilu, joulusauna ( saunasta en kyllä muuten välitä ) ja tietenkin lahjat. Kaikki on meillä ainakin hyvillä fiiliksin aina jouluna, etenkin aattona ja se että ollaan yhdessä perheenä koolla on harvinaista. Silloin vaan pyritään nauttimaan siitä yhdessä olosta jaettä  nähdään kaiken hektisen touhun keskellä. Muistan edelleen sen ihanan tunteen viime jouluaattona kun olimme tätini luona, söin suklaata ihanat villasukat jalassa, sisarukset ympärilläni ja televisiosta raikasi joululaulut. Lahjat odottivat kuusen alla. Kinkku oli uunissa ja ruoat valmistumassa keittiössä. Mitä tuon levollisempaa enää voi olla?


Pienenä joulun kohokohta oli ne lahjat, ja miten mahtavaa oli naperona herätä joulupäivänä kun ei tiennyt mihin suuntaan olisi rynnännyt uusien lahjojen kanssa. Vuosien kuluessa on alkanut arvostaa enemmän muita asioita joulussa, kuten juuri sitä tunnelmaa. On ne lahjat vieläkin ihania, etenkin sellaiset joita ei yhtään osaa odottaa. Sellaisia joka joulu tulee ja ne on ihania. On mahtavaa huomata miten hyvin esimerkiksi siskoni minut tuntee, sillä hän aina vinkkailee äidilleni tai mammalleni lahjaideoita. Eivätkä ne koskaan mene mönkään.

Joulussa toki yksi tärkeistä asioista on ilmakin. Etenkin jouluaattona olisi vallan ihanaa jos olisi lunta. Suomessa tämä tietysti on aina hyvin epävarmaa. Viime vuosina ollaan saatu nauttia lumisista ilmoista, nyt taas näyttää pahan mustalta ja sateiselta - ainakin tämä joulukuun alku. Tässä kohtaa voi kyllä sanoa että " onneksi " jouluun on vielä aikaa joten sääkin ehtii muuttua. Jos lumi jää puuttumaan niin pakkanen olisi kuitenkin ihan ehdoton asia. Aattona pystyy sen tunnelman luomaan ilman luntakin, kun lähinnä sisällä ollaan. Silti pidän peukkuja pystyssä jotta saataisiin lunta :) Se voi sitten sulaa viimeistään tammikuussa pois, jotta päästään juoksemaan.

Sellaista joulua juttua tänään :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti