Lokkien kirous

Voiko maailmassa olla yhtään ärsyttävämpää ja vastenmielisempää lintulajiketta kuin lokit? En usko. Sen lisäksi että ne ovat äärettömän rumia, niin ne pitävät ihan järkyttävää meteliä. Jätän autoni aina kesäisin kadulle, jonka äärellä on muutama isompi puu. Kyllä ottaa pahasti aivoon, kun aamulla menee autolle ja auto on täysin linnunpaskassa. Vituttaa, suoraan sanottuna sekin ettei niitä parkkipaikkoja voi kauheasti valita, joten joskus siinä puun alla on ainut vapaapaikka. Juuri pesty auto on sitten taas aivan linnunpaskassa. Että voi ottaa hermoon!

On siinä varmaan muitakin lintuja tulittamassa ja pomittamassa mun autoa, mutta tunnistan kyllä niiden idioottien lokkien kirkunan. Sitten on vielä olemassa niitä järkyttävän pullukoita lokkeja, oikein kunnon tappajalokkeja, jotka ovat iloisesti torilla syöneet kaikki jäännökset ja ihmisten jäätelötötteröt. Hyvä kun pystyvät enää lentämään.  Samase millainen lokki on kyseessä, aina ne herättävät yhtä paljon inhoa.

Sen lisäksi että lokit ovat päättäneet pommittaa autoni täyteen paskaa, niin sen lisäksi ne ovat päättäneet pitää minua iltaisin hereillä. Mitä järkyttävää metelöintiä, niistä voikaan lähteä! Ne kiljuvat ja huutavat, älämölöävät ikkunani alla. Varmaan kommunikoivat toisten kanssa, mutta ei pahemmin voisi kiinnostaa jos heillä on yhtäkkiä 11 aikaa niin paljon asiaa toisilleen. Tuntuu että juuri silloin se kirkuminen alkaa. Omistaisivat edes kauniin äänen, mutta ei! Vähän niinkuin minä laulamassa ;)

http://luontoportti.com/suomi/fi/linnut/harmaalokki Jos jotakuta kiinnostaa millaista ääntä ne lokit pitävät ja on jotenkin onnistunut elämässään välttelemään niiden sulosointuista ääntä, niin sinne vaan. Ihan karmaisevaa, en yhtään pistäisi pahitteeksi vaikka lokit kuolisivat sukupuuttoon. Tai sitten vähemmän radikaalina ratkaisuna , nuo puut tuosta edestä pois etteivät mokomat voi kekkuloida niissä.

Ps. Huomenna sitten koittaa se viimeisen viimeinen työpäivä, jolloin jätän työpaikkani taakse. Samalla tunteiden mylleryksellä en kyllä nyt tuolta suostu lähtemään. Olen toivottavasti ne tunteet jo käsitellyt ja nyt katsotaan eteenpäin. Ne joilla on merkitystä, kulkevat mukana. Ihan sama missä olen ja minne menen. Jotkut eivät häviä koskaan.

Onnistumisen Hetket

Täällä on yksi , joka juoksi äsken ensimmäistä kertaa elämässään 40 minuuttia, yhteen putkeen. Usein kävelen välillä, mutta tänään halusin juosta, halusin vain antaa mennä ja porhaltaa niin pitkälle kuin jaksan. 4 kilometrin kohdalla alkoi kyllä tuntua, siihen mennessä olin aika hyvin jaksanut juosta sopivaa tahtia, liikaa hengästymättä mutta kun koti alkaa häämöttää niin tuntuu ettei jaksaisi enää yhtään metriä. Tiesin että kilometri jäljellä ja siinä kohtaa muistuttelin taas Jillianin kommentteja, ja ajattelin päässäni : Minä tiedän että pystyn tähän! Niin pystyinkin. Niin se 5 kilometriä taittui juosten ja autonkin alle meinasin jäädä.

Se oli itseasiassa vähän outo tilanne, koska odottelin valoissa että valo vaihtuu ja sen vaihduttua lähdin juoksemaan. Yhtäkkiä edestäni kiisikin auto ja ehtisin vähän hidastaa ja kurkkasin äkkiä valon väriä - vihreä. Eli auto ajoi siis selvästi päin punaista. Onneksi mitään vakavempaa ei tapahtunut. Lenkki meni hienosti ja olin äärimmäisen tyytyväinen. Kuka olisi vuosi takaperin uskonut että juoksen 5 kilometriä? Ei kukaan. En edes minä itse. Viime kesänä muistan kun juoksin vaivoin 200 metriä, sen jälkeen tein vakavasti jo kuolemaa. Nyt koko asia on ikävä muisto vain.

Halusin jakaa kanssanne myös yhden kuvan työasustani ( + sekaisesta asunnostani). Kuvassa oleva asuste kuvastaa aika usein sellaista lajia, mitä käytän töissä. Siellähän on tietysti tiettyjä asioita jotka pitää huomioida, kuten paskavaippojen vaihtaminen + valkoiset housut = todella huono yhdistelmä. Tai kovin minimaalinen hame, kun joutuu paljon nostelemaan ja pyllistelemään. Usein siis farkut ja joku neule toimii hyvin. Tykkään kovasti tuosta turkoosista väristä.

Pariisin kevät ei yhtyeenä herätä mitään kiinnostusta, mutta tuossa kappaleessa on tunnelmaa. Hyviä kesäbiisejä ei voi koskaan olla liikaa.


Huomenna pakko kerta teille lokkiongelmstani! Ne viheliäiset olennot todella koettelevat hermojani :D Joten :

Lokkitapaamisiin!

Spontaanius

Joskus ärsyttää kun en ole voinut syntyä spontaaniksi persoonaksi. Tai vaihtoehtoisesti, miksen voi vaan muuttua sellaiseksi? Edes vähän spontaanimmaksi. Joitain blogeja seuraillessa tunnen lievää pistosta , kun törmään sellaisiin ihmisiin jotka vaan voivat lähteä maailmaa kiertämään yhtäkkiä, tai jos suunnitelma peruuntuu niin heti löytyy b- suunnitelma. Jos joku asia muuttuu, ei tarvitse jäätyä paikoilleen paniikissa, kun ei osaa tehdä mitään. Päivittäin voi tehdä jotain spontaaniakin, ilman kauheaa ennakkosuunnittelua.
Toki tässä järjestelmällisessä luonteessa on myös omat plussansa, kuten se että matkat on aina niin hyvin suunniteltuja että harvoin joku menee radikaalisti pieleen. Sen lisäksi en ole työn aloittamisen jälkeen, koskaan ollut rahaton sillä lasken budjetit niin tarkkaan että minulle jää aina rahaa myös säästöön. Hätiköi en koskaan, mikä ehkä taas edesauttaa sitä että kerkeän ajattelemaan asiat usealta kantilta minkä vuoksi harvoin tulee ketään loukattua. Spontaanius voisi kasvattaa, kun tekisi virheitä mutta tässäkin luonteessa on virheensä tehnyt ja oppinut ettei toteutus aina luonnistu- vaikka miten suunnittelee. Sen kautta on oppinut vähän hölläämään.

Ennen jumitin kaupassa _ kauan_ ennenkuin ostin yhtään mitään. Nyt osaan jo tehdä heräteostoksia, jotka kuuluvat myös tähän elämään. Ihan jokaista vaatekappaletta ei tarvitse harkita puoltatuntia, menee ihan turhaa aikaa elämässä siihen. Isoja ostoksia jumitan edelleen. Hauskinta varmasti luonteessani on se, että mikäli suunnitelma peruuntuu niin olen jonkunaikaa ihan paniikissa. Miten hieno suunnitelmani voi peruuntua? :D Kestää tovin, ennenkuin voin järkevästi pohtia muita vaihtoehtoja. Kun mietin taaksepäin elämässäni, moni reissuista esim. ystävieni kanssa on ollut ihan täysin ilman suunnitelmaa, ja niistä on kuoriutunut ihan mahtavia matkoja.

Totuus on kuitenkin se, että olen kaikkein onnellisimmillani kun minulla on suunnitelma. Kun tiedän missä asun, kun tiedän missä olen töissä. Se kun tiedän elämässäni vähän eteenpäin. Nyt olisin varmasti onnellinen jos tietäisin ensi talvesta jo jotain, ei se haitaksi olisi :) Epävarmuus on kuormittava tekiä minun elämässäni ja olen useasti toivonut että osaisin vain elää hetkessä. Katsoa päiväkerrallaan ja antaa elämän tuoda mukanaan arvoituksia, jännitystä ja spontaaniutta :)

Suunniteltu lauantai iltapala ;)

Iloista Juhannusta!

Tasapuolisesti :)

Oma juhannukseni muuttui leirintäalueesta, oman asuntoni sohvalle. Sitekä flunssa jätti nyt tämän juhlijan kotiin, sekä pienehkö erimielisyys kaverini kanssa. En jaksanut nyt käydä hänen kanssaan mitään kahakkaa, joten skippasin suosiolla leirintäalueen, kun olo on tosiaan edelleen vähän puolikuntoinen.

No mutta, mikäs tässä :) Mamman luokse grillailemaan ja saunomaan ja sen jälkeen leffaa pyörimään. Tänään voi sitten vähän juhlistaa jussia, syömällä vaikka muutaman palan fazerin sinistä suklaata ;)

Pitäkäähän itsestänne huoli ja kavereista kanssa. Aurinkoa ja juhlamieltä kaikille!

Karppipizza

Ennenkuin poistun Juhannuksen viettoon, niin halusin tulla kertomaan teille tämän päivän iltapalastani, sekä hivenen uudesta parveke- valloituksestani. Aloittakaamme siis jälkimmäisestä ->

Niinkuin kerroinkin teille, ensin ei pitänyt istuttaa mitään. Parveke piti olla vain parveke tämän kesän, koska viime kesänä hivenen ärsytti varsinkin kasvien poistaminen talven tullessa. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin ja nyt hommasin itselleni tuollaisen söpön parvekelaatikon, johon istutin lehtisalaattia sekä tilliä. Yritän muistaa kertoa miten kasvatukseni voivat, viime kesänä vähän...ööh..liikakastelin niitä ja ne kuukahtivat. Koitetaan nyt vähän paremmalla onnella.

Löysin vihdoinkin kaupasta kyseisen tuotteen, joten lykkäsin sen ostoskoriini. En ole erityisesti mikään pizzan rakastaja, varsinkaan pakastepizzojen, mutta halusin ihan mielenkiinnosta maistaa. Lisäsin vähän juustoa ja tomaattia pizzan päälle.

Pakko myöntää että ulkonäkö oli ainakin houkutteleva. Näytti ihan tavalliselta pizzalta, mistään päällisestä puolesta ei ainakaan huomannut pizzan olevan mitenkään vähähiilarinen.
Mauasta sitten taas jo huomasikin eron. Tai pizzapohja varmaan tässäkin oli se THE juttu, ja oikeastaan pohja ei maistunut oikein miltään. Ei erityisen pahalta, eikä erityisen hyvältäkään. Siis ei miltään. Onneksi päällistä oli paljon, niin pohjaan ei oikein kiinnittänyt huomiota.

Itselläni ei kyllä pizzan suhteen ollut suuria odotuksia, enkä usko että karppipizzasta tulee mikään iltapalavakkarini. Kyllähän se joskus, ideoiden puutteessa, menettelee. Kyllä se silti aika teolliselta maistui, eikä varmaan ihme, vaikken e- aineita katsonutkaan.

Huomenna lähden heti aamusta viettämään juhannusta, vaikkei mitään kauheaa fiilistä olekkaan. Flunssa ja väsymys pukkaavat päälle. Maanantai ( työaamu) vaikuttaa yhtäkkiä paljon läheisemmältä, kuin vielä hetki sitten. Mihin ne kolme lomaviikkoa oikein menivät? Tai no kaksi. Se yksi meni pelkästään murehtimiseen ja möllöttämiseen. Sitäkin taas on jo alettava miettimään. Kun se viikko on ohi, niin edessä alkaa siintää uudet kuviot, mutta toivon vakaasti että mieleni ymmärtää minun viettää lomaa eikä murehdi mitään työjuttuja ennenaikaisesti.

Tulen vielä huomenna piipahtamaan blogiini, joten huomiseen :)

Päivä Helsingissä

Heipodei ja terveiset flunssan keskeltä:/

En itseasiassa ole varma onko tämä flunssaa vai allergiaa, tai ehkäpä niitä kumpaakin. Olo ei tosiaankaan ole mikään erikoinen, ja ärsyttää kun juuri tässä juhannuksen liepeillä pitää tälläinenkin vaiva saada päälleen. Olen ollut ihan hämmästyttävän terve koko vuoden, jopa pomoni ihmetteli sitä. Tiedän suuren osan olevan karppauksen ja ennenkaikkea terveellisemmän elämän ansiota, ja nämä flunssat jotka  ovat vuoden aikaan iskeneet ovat olleet suht rauhallisia. Nyt varmaan allergiakin vaikuttaa, että tuntuu vähän katujyrän alle jäänneeltä.
Toivottavasti se tästä.

Eilen vietin siis päivähän Helsingissä, ihanan ystäväni kanssa. Sää ei tosiaankaan suosinut kyllä meitä, taivaalta tihutti vettä ja karsea tuuli. Koita siinä sitten talsia paikasta A, paikkaan B, kun kaikki vaatteet oli ihan nihkeitä ja hiukset ihan liiskaana, meikit levinneet naamaan ja kylmyys turrutti jokaisen luun.





Kävimme ystäväni kanssa syömässä todella hyvässa pasta ja pizzeria- paikassa. Pastani oli suussa sulavaa! Päätin unohtaa päiväksi karppaukseni ja vain nauttia hyvästä ruoasta ja seurasta. Pasta oli ehdoton valinta! Herkullista. Söimme hyvää ruokaa, juorusimme, vaihdoimme kaikki kuluneen parin kuukauden kuulumiset ja välillä vain istuimme hiljaa ja pohtisimme tahoillamme maailman menoa.

Kiertelimme kaupoissa, istuimme kahviloissa. Matkustimme ratikalla, menimme metrolla. Katselimme Helsingin elämää, tai minä lähinnä tuijottelin ihmisiä ja ihmettelin muutenkin. Ei sillä että olisin erityisen maalainen, mutta kyllähän Helsingissä on oma tunnelmansa. Ihmispaljous metrossa ( ahdistavaa!) tai kerjäläiset kaduilla. Itseäni vähän yllätti miten paljon ventovieraat halusivat jutella, en koe itseäni kovin hyväksi sellaisissa tilanteissa. Onneksi ystäväni puhui sitten puolestani, ja minä sain vain luvallisen syyn möllötellä.
Ehkä olen sitten vain tottunut olemaan hiljaa, en tiedä. Omassa kotikaupungissani ei ventovieraat juurikaan pulise. Varmaan tuli vähän minulle yllätyksenä.

Rento shoppailu -asuni. Ei mitään kovin uutta asussani, ainoastaan nuo kengät eivät ole tainneet aikaisemmin olla kuvissa. Ovat Forever 21:sestä. Tuo huivi on yksi lemppareistani, se on aikoinaan Lindexistä ostettu. Muut osat ovatkin tainneet olla päälläni aikaisemminkin.

Kaikenkaikkiaan ihana päivä, ihanan ihmisen kanssa. Sai puhua, mietiskellä ja kertoa niistä asioista mitä en ole voinut kenellekkään jakaa. On raskasta kun ystäväni asuu Helsingissä, matka erottaa meitä, vaikkei se pitkä olekkaan. Tarpeeksi pitkä se kuitenkin on ollut, ja monet asiat ovat muuttuneet sen kuluneen puolen vuoden aikana jonka ystäväni on asunut Helsingissä.
Minä olen muuttunut, hänkin varmasti on. Ennen näimme viikoittain, nyt hyvä jos kerran kahdessa kuukaudessa. Sinä aikana kertyy niin paljon asiaa, että kun tapaamme niin voimme jakaa niistä vain osan, sekin itseäni harmittaa. Ennen sai aina pulista kaikesta, turhastakin. Nyt pitää miettiä mihin asiaan sitä yhdessä olon aikaa oikein meinaa käyttää. Eikä joka päivän hiuspompulan väriä enää viitsi jakaa ;) Oli kuitenkin ihana nähdä häntä ja eron hetki oli haikea. Aikaa kuluu varmasti, ennenkuin taas tapaamme.

Mökin rauhassa

Pikainen Moi!

Tällä hetkellä olen toivottavasti mökkimme laiturilla, ja yritän imeä itseeni mahdollisimman paljon aurinkoa sekä tietysti rusketusta. Heitin teille tämmöisen ajastetun viestin ja ilmoitan että juu viikonlopun jäljeltä olen yhtä turvonnut ja ylensyönyt, kuin normaalistikkin viikonlopun jälkeen.  Onneksi täällä luonnonrauhassa saa sitten vähän nollata tuota kaameaa ylensyömistä, ja nauttia vain raikkaasta meri-ilmasta.
Varmaan se äiti tulee tuolta kohta jonkun herkkulautasen kanssa kuitenkin :D

Oikeastaan halusin postata teille eilisen herkutteluiltapalani. Ei mitenkään karppia, mutta itse en niin noista karppiherkuista välitäkkään. Mieluummin herkuttelen hiilarimössöillä.

Tuollaista siis väsäsin. Reseptinä äärimmäisen simppeli. Tämä löytyi itseasiassa maikkarin Mitä tänään syötäisiin- ohjelmasta, ja tein siitä vähän muunnellun version.
Mansikoita, jäätelöä ( mitä vain jäätelöä, itse käytin kinuskia) voi toki tehdä itsekkin jos haluaa karpimpaa. Sitten turkkilaista jogurttia ja siihen sekotin hivenen kinuskikastiketta. Todella hyvää!
Ei tarvinnut paljoa syödä, niin vei mukavasti makean himon veke. Eikä tuo välttämättä olisi mitään kinuskikastiketta edes tarvinnut, mutta omasta mielestäni toi kivan lisän.

Sellaista. Palailen illalla postaamaan teille jo viikko takaperin otetut asukuvat, sitten kun täältä auringonalta kerkiän :)

Koirakuume!

Heissunsavei! Näin alkuun, erinomaista viikonloppua :)

Palailin blogin äärelle tässä kun iltaa myöden alkaa menotkin rauhoittua.  Kävin ystäväni kanssa kiskaisemassa sellaisen mukavan 3km kävelylenkin, tunnettu myös juorulenkkinä. Ehtisimme siinä sitten höpistä myös tulevasta juhannuksesta. Suunnitelmat ovat vielä aivan auki, ja niitä täytyy viikon mittaan hivenen täsmännellä.
Fakta on se, etten suostu kyllä missään yksinäni kököttämään, paljon ihmisiä ympärille ja kunnon kesätunnelmaa. Täytyy vielä mietiskellä, missä tälläiseen tilaan sitten pääsee.

Juhannuksesta sitten lemmikkiasioihin. En nyt voi sanoa olevani koiraihmisiä, en ole kissaihmisiäkään. En rakasta aukottomasti kaikki maailman lapsiakaan, vaikka sitä teen työkseni. Esim. kaupassa lapset yleensä hermostuttavat minua, kuten myös jossain lomakohteissa ja viimeksi lentokoneessa. Toisaalta kestän lapsia toisaalta hivenen paremmin kuin useimmat ystäväni, jotka saavat jonkinsortin mätäpaiseita jo mainitsemalla sanan lapsi.
Voisi kuvitella että olisin kauhean heltynyt kaikista lapsista, mutta totuus on se että rakastan vain niitä " omia " lapsia. Niitä joiden kanssa vietän aikaa, ehkä rakkautta ei sitten vain riitä kaikille maailman lapsille ;)

Koirissa pätee sama asia, en kadulla kiinnitä huomiota juurikaan koiriin. Siellä ne menee ja olee. Mamman ja Pappan koira on sitten taas minulle yksi tärkeimmistä asioista maailmassa, kuten myös äitini kissat. Kun olin joku 10- vuotias, toivoin hartaasti koiraa. Toivon enemmän kuin mitään maailmassa.  Jouluna uskoin vakaasti että viimeinen lahja tuotaisiin ovesta sisään, mikä olisi koiranpentu. Kultainen noutaja, isäni lempparirotu. Jokaikinen joulu toivoin, odotin ja toivoin. Milloinkaan sitä ei tullut. Kinusin , kinusin ja kinusin. Ei. Vanhempani ovat sitä mieltä etten jaksaisi kuitenkaan huolehtia siitä. Isäni sanoi aina että sitten kun muutat omaan kämppään, niin hanki vaikka 6 koiraa. Tiuskaisin aina että : " Niin hankinkin"!

Sitten muutin omaan kämppään ja sen jälkeen elämässä oli kaikenlaista. Opiskelua, kodin järjestämistä, totuttelemista omaan arkeen, raha-asioista huolehtimista, yms. Joten koiran miettiminen jäi. Nyt sitten se on taas noussut vahvasti esiin.

Tuntuu että elämäni kaipaisi jotain. En koe että olisin varsinaisesti yksinäinen, mutta olen aika yksin iltaisin kämpässäni enkä pistäisi pahatteeksi, jos kanssani olisi täällä seuralainen. Olen koittanut pyöritellä aihetta mielessäni useamman kuukauden. Muutama pieni mutta on matkassa :
 Ongelma 1 , joka on varmasti se suurin on se, että asun vuokrakämpässä. Sopparissani lukee että lemmikkieläimistä on neuvoteltava vuokraemännän kanssa, mitä en vielä luonnollisestikkaan ole tehnyt. Jos vastaus on kieltävä, niin eipähän tarvitse asiaa miettiä. Tykkään nimittäin kämpästäni paljon, enkä aijo muuttaa koiran hankkimisen vuoksi.
Ongelma 2, Sitoutuminen. Kun mietin oikein sydämenipohjasta, onko minusta sitoutumaan koiraan seuraavaksi 10-vuodeksi. Se ei ole mikään huvilelu, jonka voin sitten viskata jonnekin varastoon kun kyllästyn. Se vaatii huomiota, se vaatii liikuntaa. Sen kanssa on lähdettävä ; satoi tai paistoi. Ellen pysty antamaan itsestäni 110% koiralle, niin en voi sellaista ottaa.
Ongelma 3, Onko minusta lenkkeilemään se kolme kertaa päivä? Onko minusta imuroimaan useammin kuin nykyään?
Ongelma 4, Onko minulla varaa?

Tiedän mitä koira myös voisi antaa minulle. Ystävän, sen joka olisi aina iloinen tullessani kotiin. Aktiivisen lenkkeilykaverin, syyn miksei talvellakaan voi kieltäytyä lenkistä.  Hellyyttävän otuksen, jonka kanssa voisi puuhailla vaikka mitä. Koira antaisi jotain sisältöä elämääni, joka tuntuu nyt vähän sotkuiselta. Tässä kuitenkin törmätää taas siihen että koira on minulle käytännössä mahdottomuus, kun yritän suunnitella elämääni 15-vuotta eteenpäin ja panikoin jo nyt sitä pystynkö huolehtimaan koirasta? Kerrankin minun kannattaisi vaan antaa mennä.

Olen jo kauan sitten päättänyt minkä koiran ottaisin jos saisin. Mammallani ja Pappallani on tosiaan kääpiösnautseri ja niiiin ihana koira kuin se onkin, niin ei voi olla toista Jassua. Käppänälle kunnioittava ei kiitos. Kultainen Noutaja on ihana rotu, muttei sovellu pieneen yksiööni, jolloin jäljelle jää tämä kaunokainen :

Sheltti eli Shetlannislammaskoira on ollut yksi unelmarotuni siitä saakka kun pienenä näin Lassien ja sen jälkeen mammani talon ohi meni samanlainen mutta pienois koossa. Ajattelin aina että jos koiran hankin niin se on takuuvarmasti Sheltti. Niihin tutustumisen jälkeen olin entistä vakuuttuneempi että kyseessä on minun rotuni :)

Noh, kaukainen ajatus mutta tällä hetkellä tunteet myllertää koiran ympärillä. Täytyy vaan muistaa laittaa niitä kuuluisia jäitä sinne hattuun :D

Haukahtavaa illanjatkoa! :)

Lenkki Musa

Mainiota iltaa vaan kaikille :)

Eilisestä koomasta on selvitty ja nyt ajatukset on taas vähän kirkkaampia. Joten helpompi tännekin kirjoitella. Eilen mainitsinkin lenkkimusastani ja lupasin tulla vähän siitä pulisemaan, joten nyt vähän juttua sitten siitä.

Minulle musiikki on lenkkeilessä ehdottomasti ehdoton juttu. Siskoni vähän aikaa sitten kertoi ettei hän käytä lenkkeilessä laisinkaan musiikkia, mistä olin itse erittäin hämmästynyt. En vaan osaisi mennä ilman musiikkia ulkoilemaan, en itseasiassa koskaan muista tehneeni moista. Siskoni sanoi että kerran hänellä oli musiikkia, mutta se tuntui oudolta joten hän ei enää ota sitä mukaan. Tätä veljeni kanssa hämmästelimme huulet pyöreinä.

Musiikki on ehdoton voimavara. Enkä tarkoita pelkästään lenkillä vaan muutenkin elämässä. Lenkkimusalla on tietysti muutama ehdoton vaatimus, ainakin nykyään ;) Hitaat kappaleet eivät ihan noin vain listalleni nouse. Täytyy olla vähän tempoa. Sen lisäksi ne jaksa koviin kauaan kuluttaa samoja biisejä, esim. Pitbullin ja Marc Anthonyn Rain Over Me, oli viime kesänä todella kovaa valuttaa lenkillä, mutta nyt siitä ei kyllä enää saa samanlaista fiilistä aikaan.

Samat biisit ei samalla tavalla sykähdytä enää jossain vaiheessa, vaikka olishan ne kiva että vähän pitempään niiden tahdissa sais juosta. Tuo Lady Gagan Hair, oli mun alkukevään ehdoton fiilis & tsemppaus kipaleeni, mutta nyt sekin alkaa jo vähän vedellä viimeisiään.

Hah! Onko vaikea arvata mitä artistia olen viimeaikoina kuluttanut myös lenkin parissa? :D Adamin uusi levy on vain niiin mahtava, ja sieltä löytyy meneviä lenkkibiisejä. Oma lenkkimusani on melkein aina uusimpia hittejä, ehkä niiden biisien tuoreus tuo mukanaan sen että lenkillä saa ihan erillaista fiilistä. Olen kyllä myös raskaamman musiikin ystävä ( Sonata on mm. yksi lempiartisteistani) mutta lenkkimusana se ei minulla toimi.

Tänään juoksin taas pitkästä aikaa pitemmän matkan kuin aikoihin. Ainakin 4 km taittui juosten. Se on oikeastaan jännä miten sitä jossain kilometrin jälkeen ajattelee et : en jaksa! Nyt kuolen! Sitten kun pakottaa itsensä ohi siitä vaiheesta niin matka helpottuu. Kaupungissa kun juoksee niin välillä nuo pysähdykset liikennevaloissa yms. vähän häiritsee rytmiä, mutta kaikkeen tottuu. Niissä saa myös aina hivenen hengittää, jonka jälkeen tuntuu että jaksaa taas paremmin juosta.

Tuossa siis muutama tämän hetken lenkkimusani aatelistoa :) Huomenna on vuorossa kävely tai sauvakävely, katsotaan kumman arvon. Lenkin jälkeen olin hivenen laiska valmistamaan ruokaa joten kipaisin hakemaan Naantalin aurinkoisesta itselleni kanasalaatin, karppaajan sämpylällä. Sämpylä oli ainakin omaan makuuni erittäin maukas! Parempi kuin yksikään maistamin karppileipä, ja minähän olen ne melkein kaikki kumonnut mahaani ;)

Palaillaan seuraavaksi asukuvien merkeissä!

Vuorossa : Viikon liikkumiset!

Aamupäivää kaikille!

Lupasin eilen palailla kertomaan kuluneen viikon urheilupuolesta, nyt kun eilen käsiteltiin aamupalaa. Joka oli muuten tänään ruisleipä, maittavilla täytteillä. Tällä viikolla on enemmän kerrottavaa tuosta liikunnastakin kun olen oikein tsempannut sen puolesta. Töissä käydessä ei ole niin kauheasti energiaa liikkua, toki silloinkin pyrin siihen 4krt viikossa tapahtuvaan liikkumiseen, mutta lenkit ovat lyhyempiä ja hivenen ponnettomampia kuin näin lomalla. Ihan niin kauan ei jaksa arkena juosta, kuin mitä nyt on jaksanut.

Alunperin kun lähdin syömään terveellisemmin, ajattelin että haluan myös kasvattaa kuntoa. En siis pelkästään pudottaa painoa, ja sitten jossain vaiheessa huomata miten kaikki lihakset ovat surkastuneet. Se ei tosiaankaan ollut tarkoitus. No mutta itse viikkoon:

Maanantai : Oli itseasiassa aika huono päivä liikunnalle noin henkiseltä kantilta, kun ajatukseni olivat vähän muilla mailla. Kuitenkin aamupäivällä pyöräilin keskustaan, jonne matkaa kertyi sellainen 1.5 kilometriä. Illalla tein sitten jumpan, tämän dvd:n tahdissa :

Tiistai : Tänään olin jo kauan sitten päättänyt aloittaa uuden harrastusmuodon : Sauvakävelyn. Oikein keski-ikäisten / vanhempien ihmisten harrastus, mutta hei! Oivallinen tapa lisätä tehoa kävelyyn. Sain itseasiassa sauvat mammaltani, jolla oli kahdet. 5 km ja 45 minuuttia.

Keskiviikko : Keskiviikkona oli sitten vuorossa yksi lempilajeistani, eli juokseminen. En olisi joskus muutama vuosi takaperin voinut kuvitellakaan nauttivani juoksemisesta mutta kyllä sitä ihmeen paljon saa kaikkea irti, kun oikein antaa aivojensa levätä ja vain juoksee eteenpäin. Juoksu 3km ja 20 minuuttia, sekä kävely 25 minuuttia.
Illalla vedin vielä toisen Jillianin jumpan :

Minkä jälkeen tein niin kuolemaa! Jestas! 30 Day Shred on lempparini, mutta tehon kannalta se ei ole yhtään samoissa lukemissa kuin tämä. Kyllä vatsalihakset huutaa apua, vielä kolme päivää jälkeenpäinkin.

Torstai : Lepo.

Perjantai : Perjantaina lähdin sitten oikein hetu herättyäni lenkkeilemään. Kivassa säässä käveli n. 55 minuuttia, josta hölkkäilin ehkä 10 minuuttia.

Iltapäivällä hyötyliikuntana auton pesu, sekä pyöräily keskustaan n. 15 minuuttia.

Lauantai : Tänään ei sitten kyllä ollut kivasta säästä tietoakaan kun lähdin aamulenkille. Vettä tihutti päin pärstää kun pinkosin menemään. Olin jo etukäteen päättänyt että tänään vain kävellään, joten n. 35 minuutin lenkki , reippaasti kävellen. Reissulla muutama eilinen juhliakin talutettiin poliisiautoon :D Miettisin tässä, jos olisin vielä vetäissyt jumpan, mutta täytyy katsoa innostunko moisen tekemään.

Sunnuntai : Lepo.

Siinä siis tämän viikon urheilut tiiviissä paketissa. Olen kaikenkaikkiaan tyytyväinen viikon urheiluantiin. Monipuolista...tai ainakin monipuolisempaa kuin arkena. Ensi viikolla haluaisin kovasti myös yhden kuntosali päivän, tai uintipäivän, mutta täytyy katsoa mikä päivä voisin sitten sellaisen pitää. Siitä onkin nimittäin aikaa kun kuntosalilla on tullut käytyä ja kunnon painonnosto rääkki, voisi tehdä hyvää :)

Jos ehdin, niin päivittelen teille illan asustettani, ennenkuin suuntaan naamani ystäväni tupareihin. Harmi ettei sää suosi tällä kertaa näitä kekkereitä, mutta toivottavasti tunnelma on sitäkin lämpimämpi :)

Hauskaa päivää!

Päivän tärkein ateria eli siis aamupala!

Heissansaa!

Otsikosta itseasiassa sen verran, et minulle aamupala ei ole kyllä koskaan ollut päivän tärkein ateria. Varsinkin töihin mennessä oma aamupalani on ollut hyvin minimaalinen, siis sellainen että olen hädin tuskin selvinnyt hengissä siihen hetken kun olen saanut lounaan. Varsinkin kuuden aamuina, nälkä on ollut huumaava 12:toista aikaan, millloin saan sen lounaan. Ei ehkä mikään paras systeemi, mutta toisaalta ei minun ainakaan tee mieli kovin vahvaa ateriaa aamuisin. Ei varsinkaan jos joudun syömään sen kovin aikaisin.

Nyt lomalla ollessani olen voinut hivenen enemmän paneutua aamiaiseen. Edelleenkin aamiaiseni on hivenen suppea kokemus, koska esim. munakas on minusta pahaa, ja vaikka olen yrittänyt kehitellä siihen ties mitä päälle ( tänään tonnikalaa, edellispäivänä kinkkua) niin silti se maistuu...noh ei miltään. Keitetty muna, juu, paistettu, ei kiitos.

Ruma, kyllä vain. Tai ainakaan tuo punainen sävy ei erityisesti houkuttele silmään, mutta arvon ihmiset tässä on Smoothie Maker, jonka tilasin vähän hetken mielijohteesta. Rakastan kuitenkin Smoothieta ja niiden tekeminen on vähän hankalaa ilman kunnon välinettä. Millään vatkaimilla en ala niitä tekeminen.
Smoothie Maker, joka on muuten varmaan jostain Espanjasta kun käyttöohjeet oli ihan täyttä siasaksaa, saapui facediilistä 39 euron hintaan.

Oma lempparini on Mansikka - Smoothie, johon tulee maitoa, luonnon jogurttia, punaisia viinimarjoja ( jos niitä kaapissani sattuu olemaan) sekä tietysti mansikoita. Mitään makeutusta ei luonnollisestikaan tarvita. Nautitaan vaan aidoista makuelämyksistä. Tekemiseen ei mene kuin hetki ja pian valmistuu herkullinen smoothie :

Smoothie on siinäkin mielessä hyvä aamupala itselleni, että se pitää myös vähän makeanhimoa loitolla. Lisäksi se on tosiaan simppeli tehdä ja itse tykkään maustakin kovasti. Kovin täyttävä ei se toki ole, mutta menee esimerkiksi sen vihaamani munakkaan kanssa. Tähän mennessä siis tuo ruma hökötys on toiminut hintansa edestä, ja jatkossa voisin toki maistella vähän erilaisia variaatioita tuosta Smoothiesta, eikä aina vain tuota mansikkaa :P

Olen myös ottanut ruisleivän mukaan aamupala valikoimaan, ei niinkään kuitujen takia, sillä itse en varsinaisesti niitä leivästä tarvitse - vaan enemminkin makuelämyksen vuoksi. Ruisleipä on hyvää. Terveisin entinen vaalean leivän mössöttäjä. En ole koskaan ennen elämässäni ruisleivästä välittänyt, mutta nyt se oikeasti maistuu jollekin, kun on nuo makuaistit parantuneet.

Itsesuosin työaikoinani aamupalana tälläistä yhdistelmää :



Olen syönyt noita kahta koko vuoden ja en ole vieläkään kyllästynyt! Todella hyvä makuelämys ja myös erittäin hyvä aamupala- ainakin itselleni ollut.

Suosittelen!



Aamupalasta sitten muihin juttuihin. Yritän ehtiä tässä viikonlopun
aikana tulla laittamaan teille taas koosteen liikunnastani vlopun aikana. Huomenna kuitenkin minulla on kaverini tuparit maaseudun rauhassa, minne alan huomenna innokkaana valmistautumaan. Tosi kivaa ensinnäkin nähdä kavereita pitkästä aikaa ja toisekseen, kun on jotain ohjelmaa :) Asusta en vielä tiedä, mutta pyörittelen kahta vaihtoehtoa päässäni.

Aurinkoista illanjatkoa kaikille :) Hyviä aamiaisvinkkejä saa toki jättää :)

Biggest Loser

Iltoja :)

No niin, tänään on takana oikein urheilullinen päivä. Aamusta kiskaisin läheisen pururadan kahteen kertaan juosten, josta kilometrejä tuli 3. Sen jälkeen pienoinen kävelylenkki , johon aikaa meni 25 minuuttia. Illalla vielä päätin vetää oikein hikijumpan Jillian Michaelsin oheistuksella. Nyt on siis päivän liikunnat suoritettu ja huomenna vietän välipäivää. Mikä tekee varmasti ihan hyvää, alkuviikko on mennyt aikamoisessa urheilun sykkeessä. Huomenna tapaan myös yhtä työkaveriani, jotta pääsemme kumpikin sitten purkautumaan kuluneestä vuodesta, ja miettimään tulevan syksyn kuvioita :)

Halusin palailla oikeastaan kertomaan teille yhdestä kipinästäni painonpudotuksen suhteen. Sarjasta nimeltä Suurin Pudottaja. Tai siis lähinnä sen Amerikkalaisesta versiosta. Suomalaista versiota ei olekkaan pitkään aikaan tullut. Suurin pudottaja on parina viime kesänä kuulunut maikkarin kesäohjelmistoon, mikä on tietysti meille kesäkiloja kammoaville loistavaa! Aikoinaan se oli kiloista eroon haluavalle oivallinen motivaattori.

Minulla ei itseasiassa aikaisemmin koskaan ole ollut mitään kummallisempaa tunnesidettä ohjelmaan. Olen sen aina toki katsonut, kun se televisiosta on tullut mutta ennen viime kesää se ei ole koskaan ajanut minua pudottamaan painoani. Ohjelmassa olevat ihmiset ovat ehkä olleet minulle...jotenkin saavuttamattomissa. He ovat olleet uskomattoman lihavia, mutta kuitenkin niin järjettömän sitkeitä ja sisukkaita- en ole koskaan uskonut että minusta olisi vetämään yhtään " viime hetken treeniä". Tai elämään niin kurinalaista elämää kuin farmilla on pitänyt elää. Lyhyessä ajassa, ihan järjettömiä tuloksia, sellaisia tuloksia viikossa mistä minä olen haaveillut koko elämäni. Sellaisia tuloksia mitä olen toivonut saavuttavani kuukaudessa tai puolessa vuodessa.

En oikein tiedä mitä viime kesänä tapahtui, että ohjelma herätti minussa halun pudottaa painoa. Tai ehkä enemmän, se vahvisti sitä pitkään sisällä kytenyttä ajatusta- halua elää terveellisemmin. Ohjelmassa oli toki muutama sellainen kasvo, jotka omalla mahtavalla tsempillään saivat minut myös motivoitumaan. Michelle oli yksi heistä. Sen lisäksi että hän oli minusta uskomattoman kaunis, hän oli myös käsittämätön sitkeä taistelija. Varmasti yksi kaikkien aikojen lempi kilpailijoistani. Ensimmäisen kauden loppuessa, ohjelma oli antanut niin hurjasti tukea että yksi ajatus minkä viime kesältä muistan hyvin selkeästi oli : " Miten pystyn jatkamaan laihduttamis projektiani ilman Suurinta Pudottajaa?" Vähän niinkuin toivomuksestani perään alkoikin suoraan Season 7 ja minut oli jälleen kerran pelastettu.

Tara oli ehdoton suosikkini seiskakaudella. Pidin älyttömästi hänen asenteestaan, motivaatiostaan, positiivisesta elämänasenteesta ja siitä älyttömästä tahdosta millä hän meni eteenpäin.

Mahtavien kilpailijoiden lisäksi sarjassa on myös yksi kaikkien aikojen lempinäyttelijäni Alison Sweeney- juontajan roolissa, hän on minun silmiini aina ollut kaunis nainen ja sarjassa olen myös hänen tyyliään katsellut. Alisonin lisäksi ihanat valmentajamme jakavat myös mielipiteitä. Tiedän niiiiin monta ihmistä kun ovat Bobin takana hamaan loppuun saakka- Bob on symppis, mutta minä täällä olen kyllä Jillianin naisia läpikotaisin! En tiedä mitä Jillianissa on niin käsittämättömän kiehtovaa, ehkä se että tuo nainen tietää millaista on olla ylipainoinen, tuossa naisessa on asennetta, tulisuutta ja tuo nainen osaa motivoida ; huuta, kiljua ja karjua - mutta myös tsempata, tukea ja kuunnella. Jillian ei kuuntele tekosyitä , eikä koskaan tyydy vähään. Repii ihmisestä sen irti, mihin tämä juuri ja juuri kykenee.

Jillian on tahto naisia ja edustaa paljon sellaista mitä itsekin arvostan. Eikä kyseessä ole mikään tyhmä nainen! Tuolla naisella on pelisilmää, tilannetajua. Omistan hänen kirjansa ja kaksi dvd: tä, niiden avulla lähdin viime kesänä matkaan. Kuolemaa tehden,  mutta tähän saakka olen selvinnyt hengissä.  Kiitos Jillian!

Season 7 : tä tuli vielä mieleen, että kilpailunhan voitti ( harmikseni) Helen. Josta minulle tuli muistutus että liika laihduttaminen varsinkin vanhemmalla iällä ei ole enää mitään kaunista katseltavaa.

Vai näyttääkö tuo nainen jostain kauniilta? Minusta ei. Osa vanhenemista on myös ymmärtää se, ettei laihduttaminen ihan äärirajoille tee enää sinulle oikeutta. Se ei tee minullekkaan vanhempana oikeutta, eikä se taatusti tehnyt Helen:lläkään. Noin muutenkin minusta naisessa pitää olla vähän mistä ottaa kiinni. Sillä mielellä minäkin aijon mennä eteenpäin.

Tänä kesänä maikkarilla starttasi jälleen Suurin Pudottaja Season 8. On jotenkin haikeaa katsella ohjelmaa, siinä se nyt on, kimmokkeeni vuosi takaperin. Nyt ohjelman katseleminen ei taas herätä liiemmin mitään tunnetta, se on vain hyvää ajankulua. Niitä ihmisiä katsellessa muistaa itsekurin merkityksen, useasti tulee ajatelleeksi että tuolta minä en tosiaan aijo näyttää koskaan. Vaikka sarjassa on niitä ihan älyttömän lihaviakin ( yksi nainenkin painaa yli 200 kiloa) niin joukossa on myös niitä jotka ovat aika lähellä omaa aloituspainoani. Amerikkalaiset ovat vain useimmiten päärynävartaloisia, joten ihan sopivaa vertailukohtaa ei ole. Mut kuitenkin.


“The past doesn’t define you, your present does. It’s okay to create a vision of the future because it affects your behavior in the “now,” but don’t dwell on past mistakes. Learn from them and focus those lessons in the moment. That’s where change can really happen.” -     Jillian


"This is where it matters the most. This is where lives are made, in these moments when you can choose whether or not to say "I can't" or "I can." It is a choice that will either make or break you for life."  - Jillian

“Why choose to fail when success is an option?

 

2,5 puol tuntia ja uusi LOOK

Hellurei!!!!!!

En malttanut olla jättämättä huomiselle uusista hiuksistani kertomista. Liittyhän reissuun vähän draamaakin, joten halusin sen jakaa heti teille. Tosiaan, ihan ensin. Yritin etsiä kuvaa, jossa esittelisin kuinka huonossa kunnossa hiukseni olivatkaan.

Haperot. Latvat erittäin huonossa tilassa. ( Kaksihaaraiset jne). Hiukset ovat kuivat tiedän sen, ja olen asialle yrittänyt todellakin tehdä jotain mutta siitä huolimatta ne vaan kuivahtavat. Joukosta katkeillu hiuksia , eli lievää epätasaisuuttakin havaittavissa.  Vaalentaminen kuluttaa hiuksiani ja sen lisäksi useimmiten myös suoristan aamuisin ne, tai kiharran. Joten aikamoiseen rääkkinhän ne joutuvat, vaikka rakastankin niitä, käytän hyviä suojaavia aineita ja yritän pestä mahdollisimman harvoin. Silti. Ei se rakkauskaan aina riitä, nih! Mut se siitä uskonnollisesta osiosta.

Tänään siis innostuneena ja vähän hermostuneenakin menin kampaajalle. Olen vuosien mittaan niiin tottunut siihen, ettei oikein kukaan koskaan osaa tehdä minulle sellaisia hiuksia kuin haluisin. Johtuu se itsestänikin. En osaa selittää tarpeeksi hyvin, mitä haen.

Tänään kuitenkin lähtiessäni kampaajalta, en voisi rakastaa mitään muuta maailmassa enempää kuin hiuksiani!

Ajan varauksella kävi jo sellainen pieni ( minun tyylinen kämmi!) että varasin ajan väärään paikkaan. Oli tarkoitus mennä yhteen toiseen paikkaan ( olin siis ostoskeskuksessa) mutta aika olikin eri paikkaan kuin kuvittelin. Noh, siinä vielä vähän lisähermoilua. Talsisin kuitenkin sitten lopulta oikeaan paikkaan, ja työ saattoi alkaa.

Kampaajani oli aivan ihana nuorempi naishenkilö, joka osasi loistavasti hommansa. Jossain kohtaa pisti naurattamaan, kun kampaajani sanoi että "  Joo laitankin sinulle vähän sävyttävää, kun täällä on vaaleanpunaisia raitoja joukossa". En ihan pienistä hätkähdä, mutta siinä hetken mietti että jaahas, mitäs nyt tapahtuu. Ei se kyllä millään tavalla ole uutta, on minun päässäni ollut vaikka mitä väriä, välilllä jotain sinisiäkin raitoja.

Sitten kun näin ne, niin eihän ne mitään vaaleanpunaisia olleet.  Se on jännä miten ammattilainen näkee asiat eritavalla, sanoin juuri kampaajallenikin että totta kai minäkin näen heti jos lapsen vaippa menee vinoon, tai puurossa on liikaa maitoa :D Ei ne muille pistä silmään, mutta itse niihin kiinnittää ihan eritavalla huomiota. Lopputulos oli kuitenkin kaikenkaikkiaan loistava! Paljon lyhyempi kuin ajattelin mutta hiukset näyttää terveiltä! Ne näyttää siltä kuin ne saisi ilmaa pitkästä pitkästä aikaa. Kuolleet latvat on poissa ja nyt ne näyttää vaan terveiltä ja hyviltä, jokaikisen maksetun sentin arvoista.

Sanoin kampaajallenikin, että en voi uskoa että noi mun hiukset :D En muista milloin ne olisi näyttäneet noin terveiltä. Ei varmaan vuoteen! Kallistahan lystiä tuo on, mutta tosiaan, kyllä omaa kuontaloaan rakastaa niin paljon, että siitä on valmis maksamaankin. Kyllähän huonosti voivat hiukset näyttävät pahoilta, ja itse usein toivon että pitkät hiukset vain kasvavat ja kasvavat kauniisti, mut ei niin koskaan käy , jossain vaiheessa ne kaksihaaraiset tulevat. Enemmin tai myöhemmin. Sitten haluaa jotenkin roikkua kiinni niissä pitkissä hiuksissa, kun ei raski leikata ja unohtaa sen miten karmeilta ne muiden silmiin näyttävätkään.

Noi hiukset on myös siinä mielessä loistavat että vähän kihartamalla alahiuksia, niihin saa ihan kokonaan erilaisen ilmeen. Olen niiiiin happy, happy! Kerrankin onnistunut kampaamoreissu ;)

ps. peppu parkani on vain ihan puutunut, mutta eiköhän se ollut sen arvoista ;) 

Lomapäivän työjärjestys - unohda murheet!

Moips!

Mitä tehdä silloin kun elämällä ei tunnu olevan punaista lankaa? Etsitään sellaista totta kai. Okei aloitetaan ihan alusta, tänään oli ensimmäinen päivä jolloin ne töissä jatkoi ilman mun panostani - ja totta kai se oli mielessä kun silmäni avasin. Tiedetään! Nyt on loma ja pitäisi lomailla, mutta se tuntuu vaikealta kun ei ole niiiiin pitkään aikaan ollut lomaa. Tuntuu että ajatukset vaeltaa vähän joka paikassa ; syksyssä, tulevassa, menneessä, mut ei vaan missään tapauksessa tässä ja nyt. Epäonnistun taas hetkessä elämisessä ja räikeästi epäonnistunkin, kun mieli ei ole yhtään tässä paikassa vaan ihan jossain hakoteillä. Se on jotenkin uskomatonta, miten monta ajatusta olen tänäänkin uhrannut menneeseen ja jotenkin pistää ihan säälittämään kun mietin sitä kuinka nopeasti työkaverini unohtavat minun olleen olemassa? Ja miksi ihmeessä edes mietin sellaista. Eivät he minua unohda, ihan niinkuin en minäkään unohda heitä. Lapset unohtavat ja heidän kuuluukin. Sitä en murehdi, vaikka surullista se aina onkin.

No vaikka ajatuksia on miljoona ja sata, kokosin kuitenkin tänään kasaan päivän jollaisena haluan lomapäiväni olevan jatkossakin. Lukuunottamatta muutamaa kohtaa.
Numero. 1. Liikunta. Aamulla, ENNEN AAMUPALAA, lenkille. En ole viikkoon urheillut, kun sairastuin vatsatautiin niin vähän tuo juokseminen otti koville, mut ei mitään.
Numero. 2, shoppailu reissu. Shoppailu sai ajatukset hetkeksi pois töistä. Tarkoituksena oli ostaa vain kengät, muuuutta niinkuin useasti käy, tarttui mukaan muutakin.

Kaksi ihastuttavaa mekkoa. En vain voinut olla ostamatta niitä. Sininen kukkamekko oli ihan sopiva budjetilleni 9.95. Vakoinen pitsimekko oli taas vähän yli suunnitellun 29.95 mutta kun se oli niiiin söpö ja ihana, niin enhän minä sitä voinut vastutstaa. Kumpainenkin tarttui mukaan Ginasta.

Tämän jälkeen suuntasin kenkäostoksille. Skopunkteniin, joka on itselleni ainakin täysin uusi tuttavuus.  Skopunkten, osui ensimmäisen kerran silmiini kun olin lenkillä ja näin ikkunasta aivan ihanat kukkaiset ballerinat. Sen jälkeen jokaisen kerran kun kuljin ikkunan ohi, menin katsomaan niitä ballerinoja, ja ajattelin että ne ostan kun vaan kykenen.
Viime viikolla siellä kävin, mutta sopivia kokoja ei ollut. Ehtisin jo kirota itseni muutamaan kertaan, mutta tänään näin että hyllyssä oli uusi satsi ja yksi pari 38, jäljellä! Eikun äkkiä kengät kainaloon.

Täydelliset eikö vaan! Ihanat, kesäiset ja laadukkaan oloiset. Tuo kuosi on vaan niin silmiäni hivelevä. En muista milloin joku kenkäpari olisi lumonnut minut yhtä täydellisesti.

Skopunktenissa oli mukava tarjous, ostamalla kahdet kengät sai halvemmat puoleen hintaan. Hetken mietittyäni, päätysin näihin mustiin kaunokaisiin:

Simppelit, ja mustat sopii aina asun kuin asun kanssa. Kesäiset ja sitten vielä nuo söpöt rusetit. Hetken kun siellä kaupassa tallustelin niin meinasin ottaa nämäkin :

Sitten muistin taas, et hetkinen, olen pitkä. En osaa käyttää noin korkeita korkoja, ja oikeasti vaikka noi on todella tyylikkäät niin ei ehkä ihan mulle. Tai ei ainakaan nyt juuri.

Shoppailun jälkeen, käväisin kirjastossa ja lainasin luettavaa. Kolmas erinomainen keino, pitää huolet poissa. Muutama hyvä dekkari ja pari ihmissuhde opusta. Niiden pariin käyn sitten kun tästä kerkiää.
Kotona sitten suoraan jumpan kimppuun. Kunnon 30 minuutin hikijumppa ja tuijottamaan Suurinta Pudottajaa, joka oli vuosi takaperin yksi niistä syistä miksi lähdin painoani pudottamaan. Palailen siihen tässä jokupäivä vähän tarkemmin.
Päivän päätteeksi vielä hyvää ruokaa ja muutama hyvä sarja. Siinä siis minun päiväni jolla koitin pitää ajatukseni poissa töistä. Toki kun on kotona, yksin, niin väkisinkin tulee niitä asioita mietittyä mutta yritin kyllä kaikkeni :) Huomenna onkin sitten vuorossa se suuri päivä : UUDET HIUKSET!

Palailen siis huomenna kertomaan, olenko kauhuissani uusista hiuksistani vai innoissani. Jokatapauksessa, huomista olet odottanut!

Hyvää maanantain jatkoa vaan kaikille :)