...Ja niin starttaa Huhtikuu!

Mä oon näköjään ottanut tavaksi kuukauden alussa vähän puhua tulevan kuukauden suunnitelmista, sekä kertailla mennyttä kuukautta. Musta tää on sinällään aika kiva ainakin itselleni että pysyn kartalla vähän siinä miten olen onnistunut ja mitä olisi voinut tehdä paremmin. Lisäksi auttaa paljon hahmottamaan mitä tapahtumia ja juhlia on edessäpäin ja mikä on laihduttamisen tavoitteena just tässä kuukaudessa. Toivottavasti tämä on teille yhtä mieluisaa luettavaa :)

Tosiaan, huhtikuussa alkaa tosissaan olla jo kevään tuntua. Yleensä viimeistään huhtikuun loppupuolella saadaan nauttia lämpimimmistä ilmoista. Maaliskuussa on tullut juostua enemmän kuin mitä vuosi takaperin, kiitos noiden mukavien lämpöaalto piikkien. HeiaHeiaan on kirjattu 23 kertaa liikuntaa, 15 tuntia. Eli siis ihan mukavasti liikuntaa, vaikka lenkki on ollutkin tahmeaa - mikä taas juontaa juurensa siitä että olen koko ajan miinuskaloreilla. Miinuskalorit on aiheuttaneet myös ihan järkyttävää palelemista ja kun olen muutenkin huono verenkiertolainen, niin välillä on aika tuskaa - jopa sisällä. Kestän sitä hytisemistä ainoastaan koska laihdun. Muuten olisin varmaan nostanut kaloreita. Olen ollut terve jo pitemmän aikaa, mikä on ihanan positiivista. Etenkin kun meillä töissä on koko ajan joku poissa ja lapset ovat useamman kerran aivastaneet suoraan päin. Vitamiinit ja monipuolinen ruokavalio on tehnyt tehtävänsä. Toivon että pystyn jatkamaan terveenä myös jatkossa.

Sali on edelleen kuulunut myös ohjelmistooni ja siellä treenini on kulkenut oikeastaan mainiosti. Vuositakaperin aloin olla aika epämotivoitunut salille. Nyt tuntuu kurjalta ajatella että kohta tulee kesätauko, enkä pääse kolmeen kuukauteen pumppaamaan rautaa.

Huhtikuussa ei ole näillä näkymin tiedossa mitään ryyppyjuhlia, mikä on hienoa tuon tavoitemekkoni kannalta. Kaksi kuukautta aikaa ja saa nähdä. Aika tiukoille se kyllä menee, mutta toivoa on. Huhtikuu on kyllä varsinainen sukulointijuhla- kuukausi. Serkkuni synttärit kahden viikon kuluttua ja perhelounastaminen neljän viikon kuluttua. Sitten on tietysti pääsiäinen, jolloin ei varmasti sen erikoisempaa ole tiedossa. Toivottavasti olisi kivat ilmat niin pystyisi urheilemaan ja juoksemaan. Nyt lenkin kulkemista on haitannut myös liian kylmät ilmat, ei yhtään innosta mennä juoksemaan jos nenä punaisena joutuu juoksemaan. Hrr...

Edellispäivänä katselin kuukauden kuviani ja pakko myöntää että aika heikolta kyllä näyttää. Kiinteytymistä selkeästi on kyllä tapahtunut, mutta näkee etten ole ihan täydellä teholla koko aikaa mennyt. Onhan se myönnettävä että liian hyvin ne herkut tuppaa maistumaan, mut olen kyllä muuten ihan monipuolisesti syönyt. Se vaan että herkkuja voisi jättää vähän vähemmälle.

Jos jotain positiivista etsii niin eipä ainakaan ole mitään viime vuoden lihoamista tapahtunut.

Mitäs muuta huhtikuusta sitten. Eipä kai ihmeempiä. Cocis- lakko elää ja voi hyvin, mieli on ihan positiivinen. Mitä nyt töissä naisvaltainen ala osoittaa kyllä vähän väliä että muutama mies joukossa voisi olla ihan tervettä :D Ai niin senverran haluan sanoa että juttelin taas tänään tämän työkaverini kanssa joka on siis reilusti ylipainoinen. Hän tuli eilen vastaan käytävällä kauhean kokoinen marjapiirakka kädessä. Katsoin hetken häntä vähän ihmeissä ja pohtisin että mielessäni että aijaa. Hän varmaan luki ilmeeni ja huikkasi " Tämä on ihan sallittu" Eihän se minulle kuulu mitä joku tekee. No tänään sitten juttelin hänelle et mites se eilinen piiras johon hän vähän vaivautuneena sanoi että mahtui kalorirajoihin. Nyökkäsin ja myöhemmin kuulin että hän oli ollut jäätelökin kädessä kahvihuoneessa.

Eihän tuo homma vaan mene noin. Et vedetään kaksinkäsin herkkuja koska ne mahtuvat kalorirajoihin. Olen alusta saakka ollut hivenen skeptinen hänen motivaationsa suhteen ja ennenkaikkea sen ajatusmaailman suhteen, jolla hän on lähtenyt laihduttamaan. Eiköhän ne tuutit ja piirakat kerro, ettei hän todellisuudessa ole valmis terveelliseen elämään. Ei ne kalorit ole mikään totuus, ei se ole ihan sama mitä sinne suuhun työntää vaikka oikeasti se ns. mahtuisikin kalorirajoihin. Mut ei ole minun tehtäväni kertoa hänelle et metsään meneen ja lujaa. Enemmin tai myöhemmin hän huomaa sen varmasti itsekin.

Mut ei mitään kun hyvällä tsempillä läpi huhtikuun! Aika ihanaa että sitten ollaankin jo toukokuussa :)

Sä oot ihan mun idoli!

Lisäsin uutena vuotena facebookiin yhden niistä kuvista, joissa olen varmasti lihavimmillani. Olen oikeastaan ollut aika vaitonainen siellä koko laihduttamisesta, tiedän nimittäin monia ihmisiä jotka avoimesti kertovat että yrittävät laihduttaa. Itselläni koko homma tapahtui lähinnä niin ensin olin todella lihava ja seuraavaksi lisäsin kuvan jossa olinkin jo 20 kiloa hoikempi. En tiedä mitä ihmiset sitten ajattelivat, vai ajattelivatko mitään kun sen kuvan laitoin. Kommentteja ei ainakaan tullut. Siit lähtien olen pikkuhiljaa sitten lisäillyt kuvia, joissa on koko ajan ollut pientä hoikistumista. Ei kommentteja. Ei minulta itseltäni eikä myöskään facebook " kavereilta". Meinaan siis sellaisia hyvänpäiväntuttuja.

Eikä kukaan ole siellä sen ihmeemmin mitään kysellyt. Tietenkin kun aina välillä olen päivitellyt jotain lenkki- salijuttuja, niin ihmiset tietävät että olen alkanut liikkumaan. Jos olisin ollut oikein pinkeytynyt niin olisin tietenkin voinut laittaa sellaisia kuuluisia ennen- ja jälkeen kuvia myös faceen, mutta jotenkin se ei ole tuntunut kovin luontevalta. Varmasti johtuen ihan jo siitä että olotila omassa kehossa ei ole vielä ihan maailman paras. Tai sitten johtuen siitä että olen matkalla.
Täällä blogissa on jotenkin eriasia jakaa niitä kuvia, kun yritän tsempata ihmisiä eteenpäin. Facessa on paljon ihmisiä jotka ovat vain uteliaita menneisyyteni takia, enkä koe kovin mielekkäänä jakaa heille sitten mitään karikkoista polkuani.

Uutena Vuotena tein sitten lievän poikkeuksen ja lisäsin tälläisen kuvan :

Vuosi takaperin toivoin että vuodesta 2013 tulisi vielä piirun verran onnellisempi kuin vuodesta 2012 - ja niin siitä tulikin! Olen tänä vuonna todellakin elänyt unelmaani ja haaveet on toteutuneet : oma koti, vakituinen työpaikka, matkustus,liikunta. Niiden lisäksi elämässä ovat säilyneet ihanat ja tärkeät ihmissuhteet. 
Se ketä vanhoja muistelee, sitä tikulla jne, mutta olen myös pirun ylpeä tuosta ylhäällä olevan kuvan mimmistä. Aito todiste, että uuden vuoden lupaukset voivat joskus toteutua, kun on tarpeeksi sisua ja uskoa :) Kuplivaa, onnellista ja yllätyksellistä Uutta Vuotta 2014 kaikille <3 

Sen lisäksi että kuva aiheutti varmaan ennätysmäärän tykkäyksiä niin sain myös kommentin yhdeltä puolitutulta :

" Sä oot ihan mun idoli"

Elin sen lauseen jälkeen varmaan kokonaisen päivän hymy korvissa ( mikä on mulle aika paljon). Sitten pian kommentin perään yksi kaverini sanoi että " Voi vitsit! Mä niin tuun perässä, eihän sua tosta tunnista ollenkaan" ja tuollaiset kommentit lämmittää kaikkein eniten sydäntäni. Ei ne utelut painosta, tai ne kyselyt kuinka paljon on laihtunut, ei ne valitukset ruoan määrästä- vaan vilpittömät ihastelut matkastani. Se on jotenkin, se tuntuu ihan älyttömän hienolta.

Aina välillä on tullut valitettua että tukijoukkoni ovat vähissä ja aika yksin saa tätä polkua tallustella niin kuitenkin kun mietin taaksepäin, niitä kaikkia tapahtumia joissa joku on kommentoinut painonpudotustani, niin onhan niillä ollut valtaisa merkitys etenkin silloin kun ei ole mitään muuta " oljenkortta" tai motivaatio on vaarassa lässähtää. Jälkikäteen on hieno muistella ihmisten ilmeitä nähdessään noita vanhoja valokuviani tai minua luonnossa. Kyllähän ne antavat sellaisen ekstratekemisen vielä kaikkeen, vaikka ne eivät kyllä saisi olla missään pääosassa tässä touhussa. Ihminen helposti alkaa elämään tuollaisille kehuille ja kommenteille, ja jos niin käy niin kyllä vähän heikoissa kantimissa ollaan. Ne tuo hyvää energiaa, mutta kaiken pohja pitäisi olla itsessä.

Mut totta kai nuo lämmittävät sydäntä ja kaiken kurjuuden keskelläkin on muistoja jotka luovat hymyn huulille. 

Motivointia

Aina välillä kaipaa jotain motivointia elämäänsä. Silloin kun näin käy niin käyn aina vähän vilkuilemassa kuvia ihmisistä jotka ovat laihduttaneet tai sitten vilkuilen noita lainauksia tai ihmisiä jotka ovat jo hyvässä tikissä. Yleensä tämä sitten taas auttaa minua jaksamaan. Maanantait ei tosiaankaan ole vahvempia alueita elämässäni. Töissä olen niin vetelä kuin olla ja voi ja lasken jatkuvasti päiviä lomaani. Samalla ärsyttää kun laihdutus tuntuu taas junnaavan paikallaan eikä mitään konkreettista oikein meinaa näkyä. Tänään kaupassa tuli yksi tyttö vastaan joka ei ollut laiha, eikä lihava vaan hänellä oli sellainen luonnollinen " mini- maha", jonkalaista ajattelen havittelevani. Nyt se ajatus tuntuu vaan todella kaukaiselta.

 

http://weheartit.com/entry/66863054/via/kyuhyunlover16

 

http://weheartit.com/entry/66765582/via/kyuhyunlover16

Sellaista tähän maanantaihin. Neljä päivää lomaan, ja vaikkei niin mitään ihmeellistä olekkaan luvassa niin silti! Loma on loma. Ei sitä tunnetta voita mikään kun saa aamulla nukkua sängyssä ja nauttia rauhasta, syödä rauhassa, lähteä shoppailemaan tai torille tai mökille. Mihin vaan! Johonkin festareille on kyllä ihan pakko päästä. Ai niin! Varasin itselleni eilen tosiaan myös ripsipidennys ajan ( kyllä vain ) ja kampaajan. Joten myös kauneudenhoitoa on lomalla luvassa :)

Rauhallista Juhannusta!

Rauhallisesta meinaa kyllä tulla joulu mieleen, mutta menkööt! Jos ette kieriskele huomenna järjettömän krapulan kourissa niin tulkaa piipahtamaan blogiin, kirjoittelin tuossa aamupäivästä jo vähän etukäteen yhtä juttua. Olen viime päivinä miettinyt paljon sitä, miten paljon olen alkanut uhraamaan laihtumisen eteen ja onko se välttämättä sittenkään niin positiivinen juttu. No mutta siitä siis enemmän huomenna!

Kirmailen itse perheeni kanssa juhannusta viettämään, alkoholittomissa tunnelmissa mutta en missään tapauksessa aijo jättää herkkuja ottamatta. Sen nyt ainakin olen oppinut viime kerroilta että herkkujen panttaamisella en aiheuta mitään positiivista itselleni - päinvastoin. Olkaa muutkin laihduttajat / painonpudottajat armollisia itsellenne, meillä on koko loppuelämä aikaa ;)

10 syytä pudottaa painoa

 

 

Allekirjoitan ihan jokaikisen kohdan! :)

Minä 1 - Herkut 0

Huheijaa! Mikä päivä! Tälläisinä hetkinä korostuu vain entistä selkeämmin tarpeeni syödä tunteisiin. Tänään nimittäin palattiin työelämään ja jestas mikä päivä. Uusia lapsia aloitti ja eivätkös ne huuda kuin hyeenat, sitten on vielä tutustujia käymässä. Tuntui kun töistä lähdin että korvissa soi ja näkökentässä lenteli koko ajan vaippoja ja lasten naamoja. Otti aika koville kun lomailu on ollut vallan mahtavaa, saanut mennä nukkumaan silloin kun haluaa ja tehdä mitä lystää. Eihän sitäkään nyt pitemmän päälle jaksa, mutta kyllä sellaisen kuukauden voi ilman muuta lomailla. Näin talvellakin.

Sitten kun alkaa stressaamaan niin johan on taas pahat mielessä. Kaupassa tuoksui ihana tuore leipä...tai jos oikeastaan aloitetaan ihan alusta niin lauantaina olin käymässä ihanan mammani luona, joka oli tehnyt mustikkapiirakkaa. Siskoni istahti tuoliin ja otti ison palan piirakkaa, kuten myös mammani. Minä vaan ajattelin että ei. Hang in there! Pystyt siihen. Älä ota. Mammallani nimittäin iskee aina ihan uudenlainen vaikeus, tiedättekö ne iso-äidit jotka jo itsessään tuoksuvat pullalle ja letuille ja joka kerta keittiöstä leijailee herkullinen leivosten tuoksu, ja kaapit notkuvat kymmentä eri suklaa lajiketta ? Mammani on juuri sellainen. Pikkutytöstä saakka olen kipittänyt niille kaapeille ja syönyt suklaata, herkutellut Mamman letuilla. Ne ovat aina olleet maailman parhaita, ja ovat sitä edelleen. Kotona pystyn olemaan helpommin herkuttelematta, mammallani se on kahta kauheampaa. Olin siis erittäin iloinen kun pienen hengentaiston jälkeen oma mustikkapiirakkani jäi vuokaan ja tein iltapalaksi salaattia.

Niin palatakseni tämän päivän kauppareissuun, niin leipä haisi ja kaikki muutkin taas oikein ponnahteli silmieni eteen. Vähänkin kun ottaa koville , harmittaa, stressaa niin ruoka on mielessä. Varsinkin siis tuollaiset " Ei pitäisi syödä " ruoat. Sitten selvisin kotiin, täysin karpeilla ostoksilla, pakotin itseni 40 minuutin lenkille ja lenkiltä tultuani sitten ruoka valmistumaan ja ei taas ole elämä enää yhtään niin vaikeaa. Nuo ovat vaan huonoja yhdistelmiä , väsymys, stressi, ahdistus ja kiljuva nälkä. Niitä tulisi välttää, mutta minkäs teet.

No tänään siis kaikenkaikkiaan onnistui hyvin ruokailut, vaan kaks kunnon ateriaa. Tarpeeksi rasvaa ja proteiinia. Nyt on vaan hirvittävä väsymys eikä huominen työpäivä näytä yhtään niin aurinkoiselta kuin mitä ajattelin, tai miltä se yleensä näyttää. Mut eiköhän se tästä taas :) Kunhan herkut pysyy hyllyssä.

Kuka minä olen?

Ei ole tarkoitus nyt alkaa puhua mitään hengellistä , tai mitään liian syväluonteista ihmisen todellisesta luonnosta, vaan lähinnä koin eilen pientä problematiikka esitellä nykyistä itseäni.

Olin yhden ihmisen kanssa kahvittelemassa ja minun olisi pitänyt kertoa itsestäni. En ajatellut että tilanne on mitenkään hankala, siis etukäteen mutta kun avasin suuni niin rupesin jotenkin änkyttämään. Mikä on minun kohdallani kyllä varsin erikoista. Ensin kerroin todella tykkääväni harrastaa liikuntaa , mutta kun sanoin sen niin tuli sellainen olo että tykkäänkö oikeasti? Liikkuminen ja liikunta on aina ollut vain osa painonpudotustani.Onko siitä nyt tullut osa minua?  Onko minusta, siis kaikkien aikojen sohvaperunasta tullut nyt liikunnan rakastaja.

 

Toinen kohta oli se jossa tämä henkilö sanoi että " Niin, sinä olet tosi kiinnostunut muodista vai? "
Kyllä minä olen nykyään! Mutta kun yritin vastata tuli sellainen olo, että olenko sittenkään. Tai siis olen, mutta tuntui hassulta vastata niin kun lähes koko elämäni olen vain kulkenut niissä vaatteissa mihin olen mahtunut. ( Mistä muutaman postaus sitten kirjoittelinkin).
En ehkä sitten koskaan vaan osannut ajatella että voisin vastata noin, joten tuli hetkellisesti sellainen olo että onko tämä nyt oikea minä joka vastaa.

Ei se tottuminen varmasti ihan hetkessä tapahdukkaan. Olen nimittäin niin eri ihminen kuin mitä olin vaikka pari vuotta sitten. Ulkoisesti toki myöskin, kyllähän 30 kilon pudottaminen näkyy kaikessa mutta Ennen kaikkea kuitenkin sisäisesti, olin pari vuotta sitten aika hukassa. Moni asia on muuttunut ja montaa asiaa olen alkanut arvostaa ihan eritavoin, kuten juurikin esim. muotia ja vaatteita ylipäätänsä. Jokin erikoinen rauha on kiirinyt sisääni, olen oppinut välittämään vain tietyistä asioita ja jättämään monet jutut omaan arvoonsa. Ennen hermostuin niin helposti kaikesta, ja kuvailin itseäni usein todella tempperamentiseksi, jos nyt sanoisin jollekin että olen tulinen luonne. Saisin vain räkäisen naurun niskaani.

Töissä on kiinnittänyt enemmän huomiota ihmisten tapaan tehdä töitä, ja siihen että niiltä ihmisiltä voi oppia joka päivän jotakin. Kunnioitan ja arvostan ihmisiä ihan eritavalla kuin koskaan ennen elämässäni, mutta olen myös oppinut tämän :

Elämän koulu on minulle opettanut kaikkein eniten, ja ne ihmiset jotka sillä polulla ovat tielleni osuneet. Ehkä nyt on vain aika opetella tuntemaan tämä uusi minä? Se vanha tyyppi joka luimuili seiniä pitkin juhlissa, pelkäsi puhua kaikille miespuolisille tai stressasi kotona miltä näyttää , ei enää ole täällä. Sen takia olen välillä tuntenut että ystäväni ovat ajautuneet kauemmaksi minusta, koska he eivät tietenkään voi nähdä pääni sisällä. Enkä ole kauheasti kertonut heille mitä todellisuudessa ajattelen.
Tuntuu että välillä ystäväni elävät kuin mitään ei olisi tapahtunut viime vuosien aikana? Mutta mistä he voisivatkaan tietää millaista vuoristorataa tässä on käyty. Näemme niin lyhyitä aikoja kerrallaan, ja onhan minussa paljon sellaista " vanhaakin" jäljellä, kuten hulvaton huumori :D Paras ystäväni tuossa kesällä sanoi että olet kyllä tosi paljon muuttunut...sisäisesti ja ulkoisesti.

Omassa tapauksessani voi rehellisesti sanoa ; onneksi.

Onnistuneen Painonpudotuksen kulmakivet osa. 2

Viimeksi käsittelin musiikkia ja sen merkitystä painonpudotuksessa. Tällä kertaa lähdetään ehkä vähän enemmän tuonne mielensisäiseen sopukoihin.

Unelmat & Tavoitteet.

Jokainen joka haluaa pudottaa sitä painoa, tekee sen jostain syystä. Jostain sellaisesta unelmasta joka on saattanut elää päässä jo vuosikaudet. Monelle se on terveellisempi elämä, joillekin se että pystyy juoksemaan lastensa kanssa. Osa haluaa näyttää paremmalle, osa toivoo että painonpudotus toisi takaisin menetetyn itseluottamuksen - tai antaisi lisää virtaa elämään. Meistä jokainen tekee sen jostain syystä, ei kukaan lähde pudottamaan painoaan ilman mitään syytä. Taustalla on aina joku syy - on se sitten tyytymättömyys itseensä tai terveydellinen syy, sitä ohjaa tulevaisuudessa näkyvät unelmat ja tavoitteet.

En ole itse kovin innokas asettamaan mitään numereellista tavoitetta, kuten esimerkiksi viisi kiloa parissa kuukaudessa- tyyppistä. Ensinnäkin uskon ( ainakin omalla kohdallani) että pysyvä painonhallinta lähtee siitä ajatuksesta että alat elää ruokavaliossa koko loppuelämäsi. Mikä hyöty on pudottaa 5 kiloa ja sen jälkeen ratketa jälleen syömään vanhojen tapojen mukaisesti? Ei mitään. Pahimmassa tapauksessa saat kaupanpäälliseksi vielä toiset 5 kiloa, jotka eivät kuuluneet alkuperäiseen suunnitelmaan.

Ei numereellista suunnitelmaa, mutta jotain tavotteita ja unelmia on hyvä olla. Nimittäin sen lisäksi että ne kuuluvat ihmisen elämään, ne myös motivoivat ja antavat ekstralisäyksen kun tulee niitä vaikeita paikkoja. ( Uskokaa pois, niitä tulee! )

Jillian Michaels, joka on siis henkilökohtainen idolini mikä on täällä käynyt jo hyvin selväksi, sanoo aina että tavoitteen luominen päässä on äärimmäisen tärkeää. Hän usein kysyy TBL kilpailijoilta että miksi he aluavat olla ohjelmassa? Usein vastaus on : Haluan olla terve. Mitä se sitten tarkoittaa? Vastaus on melkein sama, kuin joku kysyisi että minne lähdet matkalle ja vastaisit että etelään. Niin mutta minne sinne? Samasta asiasta on kysymys.

Uskokaa tai älkää, se että teillä on elämässä selkeitä asioita joiden vuoksi pudotatte painoa auttaa teitä eteenpäin. Päämäärätön haahuilu on onnetonta, eikä pitemmän päälle johda mihinkään. Tämän lisäksi tarvitaan ripaus uskoa. Minä pystyn siihen, minä pystyn saavuttamaan ne unelmat ja tavoitteet jotka olen itselleni asettanut. Tässä kohtaa on varmaan todettava että itse lähdin liikkeelle totaalisesti rapakunnosta. En ole elämässäni viime vuosien aikana juurikaan liikkunut mihinkään joten ei olisi ollut kovin motivoivaa asettaa tavoitteeksi maratoonin juoksemista.
Sen sijaan asetin tavoitteeksi juosta. Aluksi se oli kymmenen metriä, sitten sata metriä, pian kilometri. Kohta oltiin viidessä. Se oli motivoivaa, huomasi että pystyn siihen.

Kannattaa kirjoitella paperille niitä asioita mitä haluaa saavuttaa :) Sitten kun alkaa ahdistaa/tökkiä niin paperi esiin ja kertaamaan aloittamisen syitä. Itse vilkaisen joskus vieläkin sitä lappua minkä silloin tuhrustin ja muistutan itselleni että siinä on edelleen kohtia, joita en ole saavuttanut. Mikä antaa taas lisäpotkua treeneihin :)

Asia tai tekeminen, mitä teet sitku olet "normi-painoinen" ?

Suosittelen jokaista kasaamaan itselleen tälläistä listaa, ennenkuin lähtee pudottamaan painoa. Näitä on nimittäin hauska lueskella vuoden päästä ja katsoa miten on hommassaan onnistunut- onko toiveet ja tekemiset toteutuneet.

Laitetaanpas oma lista kaikkien näkyville bloginkin puolelle :

Ostan bikinit! Olen aika monta kertaa elämässäni ajatellut että jaaha, minä en koskaan tule pitämään biksuja päälläni, joten se on yksi niistä asioista minkä teen heti kun olen suht. normipainossa.

Toinen asia, menen kaikkiin kauppoihin ilman sitä ajatusta että " Mahtaako noi ihmiset ajatella, että ei ton kokoinen täältä mitään vaatteita saa". Nyt olen joutunut väkisinkin karsimaan osan kaupoista koska tiedän ettei niiden vaatteet mahdu ylleni. Samalla voisin kyllä päästä eroon monien kärsimästä, sovituskoppi kammosta.

Ostan mekkoja, heti kun vatsamakkarat on poissa.

Saatan eksyä jopa treffeille, vielä en sitä voi / halua tehdä.

Tiedostan näyttäväni hyvälle.

Itseasiassa voin sanoa onnistuneeni suhteellisen hyvin, nimittäin viidestä kohdasta - neljä on toteutunut. Tosin yksi vähän vaihtelevasti ( tuo viimeinen), en oikein tiedä mitä olen mahtanut ajatella sillä. Varmasti hyvää itsetuntoa noin yleensä ja onhan se huikeasti parantunut vuoden kuluessa. Etenkin silloin kun olen vähän tehnyt vaivaa nassuni eteen, niin tiedostan näyttäväni hyvältä.

Ainut asia mikä on jäänyt vielä odottelemaan toteutumistaan on bikinien osto. En tänä kesänä ihan ehtinyt rantakuntoon, ja ilmatkin oli aika huonot niin ei niistäkään tullut hyvää motivaattoria. En tosin varmaan järkevästi ajateltuna olisi edes kerennyt sellaiseen kuntoon, jossa olisin kelpuuttanut itseni rannalle bikineissä. Tässä siis oivallinen tavoite ensikesälle.

Mekkoja ostettu, tosin vähän vielä niiden laadussa on parantaminen varaa mutta kuitenkin - ostettu on!

Treffeillä käyty.

Eikä kauppakammoa enää ole, eikä sovituskoppikammoakaan :) Niistä siis päästy onnellisesti eroon!

Aika hyvä suoritus vai mitä? Tästä on oikeastaan hyvä tehdä seuraavan vuoden suunnitelma. Jota toivottavasti päästään sitten vuoden päästä katselemaan yhtä onnistunein fiiliksin.

Laihdutukseni kompastuskivet

Sitten taas vähän pohdintaa painonpudotuksesta. Tämä tuli oikeastaan mieleeni siitä kun kävimme ystäväni kanssa pitkällisen pohdinnan prosessistani. Emme ole kuluneen vuoden aikana kamalasti keskustelleet, koska hän asuu eri paikkakunnalla. Nyt meillä oli pitkästä aikaa, oikeasti siis aikaa keskustella siitä mitä kuluneeseen vuoteen on mahtunut. Pohdimme montaa eri asiaa, mutta pitkään myös sitä mikä teki tästä sen kerran, jolloin painoa lähti. Miksei mikään niistä aijemmasta tuhannesta kerrasta ottanut onnistuakseen? Ihan varmasti tahdoin laihduttaa ihan yhtä paljon kuin nyt, vai tahdoinko sittenkään?

1. Riittämätön motivaatio. Itseni kohdalla on ollut niitä kun koko hommaan on lähtenyt puolitehoilla. Olen kokeillut käytännössä kaiken : Laihdutuspillerit, painonvartijat, pussidieettiä, paastoa, ja myös
uskokaa tai älkää laihdutusvyön. Ne kaikki olivat aika epätoivoisia yrityksiä päästä oikotiellä onneen.  Josta päästään nopeasti myös kohtaan kaksi :

2. Kärsimättömyys! Okei, olen aina toivonut että laihtuisin yhdessä yössä. Toivoin että yössä koko elämäni kestänyt herkkuperseily vaihtuisi salaattia rakastavaan ihmiseen. Kun niin ei käynyt kyllästyin. Odotin tuloksia yhden lenkin jälkeen, uskoin että voin herkutella kun olen ollut salilla. Eihän se nyt haittaa että kiskoo yhden suklaalevyn? Eihän?

3. Herkut. Vaikken varsinaisesti rakasta karkkia, enkä leivoksiakaan niin roskaruokaa ja suklaata olen rakastanut koko elämäni. Pienestä pitäen. Ja vaikka kuinka ihmiset väittäisivät että karppaamalla ne hiilariherkkuhimot lähtevät, niin höpöhöpö. Eivät ne mihinkään lähde, edelleen mikään ei voita fazerin sinistä suklaata. Ei mitkään tummat suklaat, eiväthän ne edes voi kilpailla keskenään.

4. Ruokavalio ongelmat. Tällä tarkoitan sitä etten ole tiennyt miten minä sitä painoa pudottaisin? Joudunko koko ajan syömään pelkkiä salaatteja? Vai kuuluisiko minun paastota? Ovatko vähärasvaisimmat tuotteet ne parhaat? Miten hemskutissa onnistun. Joudunko koko loppuelämäkseni luopumaan suklaasta, entä pizzasta? Millä minä voin herkutella? Ei yksinkertaisesti ollut keinoja, ja koska minua ei ollut luotu elämään nälässä, epäonnistuin.

5. Tottumukset. Kyllä jokainen meistä tietää sen että tiettyihin kohtiin vain kuuluu jokin asia. Tupakoitsijat varmasti tietävät tämän parhaiten, ainahan sitä pitää mennä aamusauhulle ennen kahvia. Tai työpaikalla parhaat juorut kuulee nimennomaan tupakkatauolla. Sama liittyi omaan syömiseeni, kyllähän kylässä pitää maha syödä niin täyteen että ratkeaa, kun kerran ilmatteeksi saa! Kyllä leffaan popparit kuuluu, hullu siellä istuisi syömättä mitään!

6. Painon jumitus. Niitä tulee vastaan meillä jokaisella, aikaa jolloin paino ei liiku mihinkään. Ei vaikka päällään seisoisi. Ennen olisin luovuttanut jokaisen stopin jälkeen. Nykyään luotan siihen että mikäli teen töitä, niin paino jossain vaiheessa laskee.

7.  Ympäristön painostus. Tulee eteen tilanteita jolloin ihmiset painostavat sinua syömään. Maistamaan herkkuja ja nauttimaan samaa ruokaa kuin he. Silloin pitää olla vahva, eikä suostua kaikkeen. Pitää unohtaa muiden ihmisten mielipiteet ja asettaa oma napansa etusijalle. Itse annoin turhan usein muiden vaikuttaa elämääni, sitten päätin ottaa itse ohjakset käsiini ja tehdä niinkuin minusta tuntuu parhaimmalta. Tämä on kaikkein vaikeinta ollut minulle kun ollaan kahvihuoneessa ja kaikki muut mussuttavat jotain herkkua ympärillä. Välillä on todella vaikeaa kieltäytyä.

8. Lyhytjänteisyys. En ennen osannut katsoa eteenpäin elämässäni. Lähdin laihduttamaan sillä mielellä että yritän laihduttaa jonkuntietyn ajan ja sitten voin höllentää. Päästäni puuttui kokonaan mahdollisuus elää koko loppuelämä terveellisesti, joka usein vei laihduttamiseni samantien jorpakkoon. Tein kaikesta niin vaikeaa itselleni ettei mikään ihmekkään ettei laihduttaminen onnistunut. Laskin niin tuskaisena päiviä, jotka olin pysynyt ruodussa että se teki jo itsessään hallaa.

9. Väärä aika. Tähän oikeastaan kulminoituu moni asia ja vähän samaa ykköskohdan kanssa. Pitää olla oikeasti valmis elämään terveellisesti, pitää olla joku pohja josta lähteä liikkeelle. Olla edes joku suunnitelma. En suosittele lähtemään laihduttamaan, silloin kun elämässä on paljon kaikkea menossa. Jos yrittää samaan aikaan toipua lemmikin kuolemasta ja laihduttaa, jompikumpi kärsii. Molemmat ovat tärkeitä tunteita ja pitää ensin työstää toinen jotta voi aloittaa toista. Itselläni on tästäkin kokemusta, enkä ymmärrä miten olin niin hölmö että luulin handlaavani molemmat.

10. Tukiverkoston puuttuminen. Uskokaa tai älkää se vaikuttaa äärettömän paljon, jos ympärillä on ihmisiä jotka eivät tue sinua. Ihan sama ovatko he laihoja vai lihavia ihmisiä, jos et saa mitään tukea eikä ole ketään joka puskisi eteenpäin, kehuisi laihtumistasi tai muistuttaisi vaikeiden paikkojen kohdatessa mihin olitkaan matkalla - prosessi on paljon vaikeampaa. Sekin oli varmasti ongelmani. Ympäriltäni puuttui ihmiset joiden kanssa olisi voinut jakaa asioita, joille olisin voinut kertoa että haluan pudottaa painoani.

Painonpudottaminen on haastava tie, joten niinkuin olen tuolla aikaisemminkin sanonut. Omalla kohdallani vasta vuositakaperin oli niin paljo taivaankappaleita kohdallaan, että homma alkoi luistaa. Mitä enemmän aikaa meni eteenpäin, sitä valmiimpi oli myös selviämään noista kompastuskivistä. Ei tarvitse osata heti käsitellä kaikkia tottumuksia, jos on halua ja motivaatiota. Uskon itse, että se on kuitenkin kaiken a ja o :) Itse nimittäin kärsin monen kompastuskohdan kanssa edelleen, tottumuksia sinkoilee vähän väliä eteeni ja paino jumittaa. Motivaatio ei ole kadonnut mihinkään ja vuoden kuluessa on oppinut selviämään. Nyt ei enää kaadu niihin kiviin, vähän vain kompastelen :)

Biggest Loser

Iltoja :)

No niin, tänään on takana oikein urheilullinen päivä. Aamusta kiskaisin läheisen pururadan kahteen kertaan juosten, josta kilometrejä tuli 3. Sen jälkeen pienoinen kävelylenkki , johon aikaa meni 25 minuuttia. Illalla vielä päätin vetää oikein hikijumpan Jillian Michaelsin oheistuksella. Nyt on siis päivän liikunnat suoritettu ja huomenna vietän välipäivää. Mikä tekee varmasti ihan hyvää, alkuviikko on mennyt aikamoisessa urheilun sykkeessä. Huomenna tapaan myös yhtä työkaveriani, jotta pääsemme kumpikin sitten purkautumaan kuluneestä vuodesta, ja miettimään tulevan syksyn kuvioita :)

Halusin palailla oikeastaan kertomaan teille yhdestä kipinästäni painonpudotuksen suhteen. Sarjasta nimeltä Suurin Pudottaja. Tai siis lähinnä sen Amerikkalaisesta versiosta. Suomalaista versiota ei olekkaan pitkään aikaan tullut. Suurin pudottaja on parina viime kesänä kuulunut maikkarin kesäohjelmistoon, mikä on tietysti meille kesäkiloja kammoaville loistavaa! Aikoinaan se oli kiloista eroon haluavalle oivallinen motivaattori.

Minulla ei itseasiassa aikaisemmin koskaan ole ollut mitään kummallisempaa tunnesidettä ohjelmaan. Olen sen aina toki katsonut, kun se televisiosta on tullut mutta ennen viime kesää se ei ole koskaan ajanut minua pudottamaan painoani. Ohjelmassa olevat ihmiset ovat ehkä olleet minulle...jotenkin saavuttamattomissa. He ovat olleet uskomattoman lihavia, mutta kuitenkin niin järjettömän sitkeitä ja sisukkaita- en ole koskaan uskonut että minusta olisi vetämään yhtään " viime hetken treeniä". Tai elämään niin kurinalaista elämää kuin farmilla on pitänyt elää. Lyhyessä ajassa, ihan järjettömiä tuloksia, sellaisia tuloksia viikossa mistä minä olen haaveillut koko elämäni. Sellaisia tuloksia mitä olen toivonut saavuttavani kuukaudessa tai puolessa vuodessa.

En oikein tiedä mitä viime kesänä tapahtui, että ohjelma herätti minussa halun pudottaa painoa. Tai ehkä enemmän, se vahvisti sitä pitkään sisällä kytenyttä ajatusta- halua elää terveellisemmin. Ohjelmassa oli toki muutama sellainen kasvo, jotka omalla mahtavalla tsempillään saivat minut myös motivoitumaan. Michelle oli yksi heistä. Sen lisäksi että hän oli minusta uskomattoman kaunis, hän oli myös käsittämätön sitkeä taistelija. Varmasti yksi kaikkien aikojen lempi kilpailijoistani. Ensimmäisen kauden loppuessa, ohjelma oli antanut niin hurjasti tukea että yksi ajatus minkä viime kesältä muistan hyvin selkeästi oli : " Miten pystyn jatkamaan laihduttamis projektiani ilman Suurinta Pudottajaa?" Vähän niinkuin toivomuksestani perään alkoikin suoraan Season 7 ja minut oli jälleen kerran pelastettu.

Tara oli ehdoton suosikkini seiskakaudella. Pidin älyttömästi hänen asenteestaan, motivaatiostaan, positiivisesta elämänasenteesta ja siitä älyttömästä tahdosta millä hän meni eteenpäin.

Mahtavien kilpailijoiden lisäksi sarjassa on myös yksi kaikkien aikojen lempinäyttelijäni Alison Sweeney- juontajan roolissa, hän on minun silmiini aina ollut kaunis nainen ja sarjassa olen myös hänen tyyliään katsellut. Alisonin lisäksi ihanat valmentajamme jakavat myös mielipiteitä. Tiedän niiiiin monta ihmistä kun ovat Bobin takana hamaan loppuun saakka- Bob on symppis, mutta minä täällä olen kyllä Jillianin naisia läpikotaisin! En tiedä mitä Jillianissa on niin käsittämättömän kiehtovaa, ehkä se että tuo nainen tietää millaista on olla ylipainoinen, tuossa naisessa on asennetta, tulisuutta ja tuo nainen osaa motivoida ; huuta, kiljua ja karjua - mutta myös tsempata, tukea ja kuunnella. Jillian ei kuuntele tekosyitä , eikä koskaan tyydy vähään. Repii ihmisestä sen irti, mihin tämä juuri ja juuri kykenee.

Jillian on tahto naisia ja edustaa paljon sellaista mitä itsekin arvostan. Eikä kyseessä ole mikään tyhmä nainen! Tuolla naisella on pelisilmää, tilannetajua. Omistan hänen kirjansa ja kaksi dvd: tä, niiden avulla lähdin viime kesänä matkaan. Kuolemaa tehden,  mutta tähän saakka olen selvinnyt hengissä.  Kiitos Jillian!

Season 7 : tä tuli vielä mieleen, että kilpailunhan voitti ( harmikseni) Helen. Josta minulle tuli muistutus että liika laihduttaminen varsinkin vanhemmalla iällä ei ole enää mitään kaunista katseltavaa.

Vai näyttääkö tuo nainen jostain kauniilta? Minusta ei. Osa vanhenemista on myös ymmärtää se, ettei laihduttaminen ihan äärirajoille tee enää sinulle oikeutta. Se ei tee minullekkaan vanhempana oikeutta, eikä se taatusti tehnyt Helen:lläkään. Noin muutenkin minusta naisessa pitää olla vähän mistä ottaa kiinni. Sillä mielellä minäkin aijon mennä eteenpäin.

Tänä kesänä maikkarilla starttasi jälleen Suurin Pudottaja Season 8. On jotenkin haikeaa katsella ohjelmaa, siinä se nyt on, kimmokkeeni vuosi takaperin. Nyt ohjelman katseleminen ei taas herätä liiemmin mitään tunnetta, se on vain hyvää ajankulua. Niitä ihmisiä katsellessa muistaa itsekurin merkityksen, useasti tulee ajatelleeksi että tuolta minä en tosiaan aijo näyttää koskaan. Vaikka sarjassa on niitä ihan älyttömän lihaviakin ( yksi nainenkin painaa yli 200 kiloa) niin joukossa on myös niitä jotka ovat aika lähellä omaa aloituspainoani. Amerikkalaiset ovat vain useimmiten päärynävartaloisia, joten ihan sopivaa vertailukohtaa ei ole. Mut kuitenkin.


“The past doesn’t define you, your present does. It’s okay to create a vision of the future because it affects your behavior in the “now,” but don’t dwell on past mistakes. Learn from them and focus those lessons in the moment. That’s where change can really happen.” -     Jillian


"This is where it matters the most. This is where lives are made, in these moments when you can choose whether or not to say "I can't" or "I can." It is a choice that will either make or break you for life."  - Jillian

“Why choose to fail when success is an option?