Sivut

maanantai 27. elokuuta 2012

Asia tai tekeminen, mitä teet sitku olet "normi-painoinen" ?

Suosittelen jokaista kasaamaan itselleen tälläistä listaa, ennenkuin lähtee pudottamaan painoa. Näitä on nimittäin hauska lueskella vuoden päästä ja katsoa miten on hommassaan onnistunut- onko toiveet ja tekemiset toteutuneet.

Laitetaanpas oma lista kaikkien näkyville bloginkin puolelle :

Ostan bikinit! 8) Olen aika monta kertaa elämässäni ajatellut että jaaha, minä en koskaan tule pitämään biksuja päälläni, joten se on yksi niistä asioista minkä teen heti kun olen suht. normipainossa.

Toinen asia, menen kaikkiin kauppoihin ilman sitä ajatusta että " Mahtaako noi ihmiset ajatella, että ei ton kokoinen täältä mitään vaatteita saa". Nyt olen joutunut väkisinkin karsimaan osan kaupoista koska tiedän ettei niiden vaatteet mahdu ylleni. Samalla voisin kyllä päästä eroon monien kärsimästä, sovituskoppi kammosta.

Ostan mekkoja, heti kun vatsamakkarat on poissa.

Saatan eksyä jopa treffeille, vielä en sitä voi / halua tehdä.

Tiedostan näyttäväni hyvälle. :)


Itseasiassa voin sanoa onnistuneeni suhteellisen hyvin, nimittäin viidestä kohdasta - neljä on toteutunut. Tosin yksi vähän vaihtelevasti ( tuo viimeinen), en oikein tiedä mitä olen mahtanut ajatella sillä. Varmasti hyvää itsetuntoa noin yleensä ja onhan se huikeasti parantunut vuoden kuluessa. Etenkin silloin kun olen vähän tehnyt vaivaa nassuni eteen, niin tiedostan näyttäväni hyvältä.

Ainut asia mikä on jäänyt vielä odottelemaan toteutumistaan on bikinien osto. En tänä kesänä ihan ehtinyt rantakuntoon, ja ilmatkin oli aika huonot niin ei niistäkään tullut hyvää motivaattoria. En tosin varmaan järkevästi ajateltuna olisi edes kerennyt sellaiseen kuntoon, jossa olisin kelpuuttanut itseni rannalle bikineissä. Tässä siis oivallinen tavoite ensikesälle.


Mekkoja ostettu, tosin vähän vielä niiden laadussa on parantaminen varaa mutta kuitenkin - ostettu on!

Treffeillä käyty.

Eikä kauppakammoa enää ole, eikä sovituskoppikammoakaan :) Niistä siis päästy onnellisesti eroon!

Aika hyvä suoritus vai mitä? Tästä on oikeastaan hyvä tehdä seuraavan vuoden suunnitelma. Jota toivottavasti päästään sitten vuoden päästä katselemaan yhtä onnistunein fiiliksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti