Jillian Michaels & Bob Harber

Rakastan Jiliiania, niinkuin on varmasti jo käynyt selväksi. Jillianissa kulminoituu niin paljon sellaista tahdonvoimaa, itseluottamusta, oman persoonan arvostamista, välittämistä, uskoa että alta pois! Hän on vaativa silloin kun pitää olla, mutta myös hyvin lämmin ja empaattinen kun tilanne niin vaatii. Ja tämän sanon siksi, sillä olen seurannut häntä muuallakin kuin Suurimmassa Pudottajassa. Siellä hän tekee sitä mitä hänen kuluukin tehdä ; patistaa kilpailijat äärirajoille.

Bobia olen seuraillut vain Suurimmassa Pudottajassa, ja oikeastaan häneen olen aina suhtautunut hyvin neutraalisti. Toki kun kaikki energia on mennyt Jillianiin. Nyt olen pikkuisen alkanut Bobiakin enemmän seurailemaan, sillä mitä useamman kauden ja mitä lähemmin olen häntä tarkastellut, sen enemmän hänestä on paljastunut asioita jotka motivoivat minuakin liikkumaan. Hän on erillainen kuin Jillian, mutta jokaiselta voi oppia jotakin.

Kokoilin tähän joitakin parhaimpia lainauksia / yms kuvia kummaltakin, motivoimaan. Jokainen meistä - ainakin täällä Etelä- Suomessa asuva kaipaa varmasti nyt motivaatiota, kun on niin prkeleen pimeää - synkkää ja märkää ihan koko ajan.

"Don't blame anyone or anything for your situation or problems. When you do that, you are saying that you are powerless over your own life—which is utter crap. An empowering step to reclaiming your life is taking responsibility." 

“Sometimes people will hear you and be healthy to change their behavior, but often their behavior has more to do with their own need for approval than with your need for support. No matter what their response, you need to be firm and hold your ground. At the end of the day, your health is your responsibility.”

Ja mun ehdoton lempparini :

Leppoisaa sunnuntaita kaikille :)

Niin se joulu taas meni...

Maha täynnä herkkuja, jouluruokaa ja kaapit on taas täyttyneet suklaakonvehdeista. Viimeiset päivät on aika loistavasti menneet sohva- jääkaappi - akselilla ja voitte vaan kuvitella että se toki näkyy jo naamastakin. Onneksi lenkit tuli tehtyä sekä eilen että tänään, joten ihan siis laiskana ei olla oltu. Tosin suklaatakin on jotenkin ihmeellisesti saanut menemään suuhun normaalia enemmän, joten hehkutukseni tästä kaloritietoisesta linjasta on taas vaihteeksi häipynyt savuna ilmaan. Mites se olikaan että ei niitä herkkuja tee mieli? Joo, joo, koko ajan käsi suklaakaapilla.

Pikaisesti nyt palaillen jouluun. Omani meni erittäin rauhallisissa tunnelmissa. Miten se aattokin suhahti ohi ihan silmänräpäyksessä? Ensin oli aamu ja seuraavaksi painoinkin pääni jo tyynyyn. Nautimme illan aika hyvästä seurasta, hyvästä ruoasta, kävimme joulusaunassa. Ajettiin kaatosateessa siskoni kanssa hakemaan unohtuneet sillit kotoamme ja kuunneltiin joululauluja.

Joulupäivänä alkoi olla jo aika ähky joululaulujenkin suhteen ja vaihdoin jo kanavaa kun niitä olen monta viikkoa kuunnellut. Aikansa kutakin.

Siinä taas oikein 25- vuotiaan ihmisen lahjakasa. Pikkuisen kieltämättä nauratti. Meillä on aina ollut tapana ostaa paljon joululahjoja ja tuossa se kruunaantuu. Sain paljon sellaisia mitä tarvitsinkin ; uuden kellon, ainot, kaulakorun, korupuun, saippuoita, pari leffaa, lastenlaulukirjan, leffalippuja, rahaa, hanskat jne. Joten en todellakaan voi valittaa :)

Tänään olisi sitten tarkoitus illalla lähteä laittamaan vähän jalalla koreaksi. Toivottavasti edessä on mukava ilta :)

Rauhallista ja tunnelmallista joulua!

Nyt on se aika kun nautitaan, syödään hyvin ja kuunnellaan joululauluja :)

Ja muistattehan kaikki painonpudottajat että ei se mitä syöt joulun ja uuden vuoden välillä, vaan se mitä syöt uuden vuoden ja joulun välillä. Nautitaan siis herkuista!

Joulun taika

Mä olen jouluihminen niin syvintä sielun reunaa myöden. Olen aina ollut, ainakin niin kauan kuin muistan. Jokavuosi olen alkanut odottaa joulua jo kun viimeiset kesä tamineet on saanut laittaa kaappiin. Viime vuonna muistan marraskuun olleen aika tuskaista aikaa kun odotin joulua vain niin paljon. Tänä vuonna en ole ehkä odottanut joulua niin paljoa, syynä tähän varmasti ainakin kohtalaisten lämmin syksy, matkani välimerelle ja töissä olevat ongelmat. En jotenkin ihan ole päässyt virittäytymään kunnon joulutaajuuksille.

En oikein ikinä ole kyennyt ymmärtämään ihmisiä jotka eivät ole jouluihmisiä. Tiedän montakin mm. perheenjäsentäni, jotka eivät voi sietää joulua. He tuskastelevat kaupoissa, ja puhisevat kun joululaulut raikaa radiosta. Myönnän kyllä itsekin että joulu alkaa kaupoissa aivan liian aikaisin, osa taiasta ehtii kadota kun marraskuun alussa joulukoristeet ovat kauppojen hyllyillä. Siitäkin huolimatta, joulua on mahdotonta pitää kulutusjuhlana jos ei anna sen olla sitä. Itse aika hyvin osaan sulkea ne liian aikaisin raikavat joululaulut radiosta, tai ne koristeet hyllyiltä. Käynnistän joulun oikeastan aina vasta joulukuun alusta kunnolla. Joululahjojen hankkiminen ei ole minulle mitään hien pyyhkimistä kasvoilta, suhtaudun siihen rennosti ja yritän olla ajoissa. Joskus se onnistuu, toisinaan ei.

Oikeastaan joulukuu on ehkä sitä parasta aikaa. Jos ei lasketa aattoa mukaan. Kodin sisustaminen ja joululaulujen kuunteleminen pitkän ajan jälkeen. Silloin ei ole vielä täynnä niitä jouluruokia tai kuunnellut puhki Varpusta Jouluaamuna. Joulupäivänä tai oikeastaan viimeistään tapaninpäivänä alkaa sitten jo kinkut tulemaan korvistakin ulos. Joulun jälkeen iskee välillä sellainen jouluähky, minkä takia on tietenkin kiva että joulu on vaan kerran vuodessa.

Aatto on kuitenkin se kaikkein rakkain ajankohta. Siihen kulminoituu kaikki mitä elämässä rakastan ; ihana tunnelma, lämmin henki, perheeni ja sukulaiset, joululaulut, kynttilät, joulurauhanjulistus, lumiukko, ruoka, suklaa, yhdessä oleminen, rentoilu, joulusauna ( saunasta en kyllä muuten välitä ) ja tietenkin lahjat. Kaikki on meillä ainakin hyvillä fiiliksin aina jouluna, etenkin aattona ja se että ollaan yhdessä perheenä koolla on harvinaista. Silloin vaan pyritään nauttimaan siitä yhdessä olosta jaettä  nähdään kaiken hektisen touhun keskellä. Muistan edelleen sen ihanan tunteen viime jouluaattona kun olimme tätini luona, söin suklaata ihanat villasukat jalassa, sisarukset ympärilläni ja televisiosta raikasi joululaulut. Lahjat odottivat kuusen alla. Kinkku oli uunissa ja ruoat valmistumassa keittiössä. Mitä tuon levollisempaa enää voi olla?

Pienenä joulun kohokohta oli ne lahjat, ja miten mahtavaa oli naperona herätä joulupäivänä kun ei tiennyt mihin suuntaan olisi rynnännyt uusien lahjojen kanssa. Vuosien kuluessa on alkanut arvostaa enemmän muita asioita joulussa, kuten juuri sitä tunnelmaa. On ne lahjat vieläkin ihania, etenkin sellaiset joita ei yhtään osaa odottaa. Sellaisia joka joulu tulee ja ne on ihania. On mahtavaa huomata miten hyvin esimerkiksi siskoni minut tuntee, sillä hän aina vinkkailee äidilleni tai mammalleni lahjaideoita. Eivätkä ne koskaan mene mönkään.

Joulussa toki yksi tärkeistä asioista on ilmakin. Etenkin jouluaattona olisi vallan ihanaa jos olisi lunta. Suomessa tämä tietysti on aina hyvin epävarmaa. Viime vuosina ollaan saatu nauttia lumisista ilmoista, nyt taas näyttää pahan mustalta ja sateiselta - ainakin tämä joulukuun alku. Tässä kohtaa voi kyllä sanoa että " onneksi " jouluun on vielä aikaa joten sääkin ehtii muuttua. Jos lumi jää puuttumaan niin pakkanen olisi kuitenkin ihan ehdoton asia. Aattona pystyy sen tunnelman luomaan ilman luntakin, kun lähinnä sisällä ollaan. Silti pidän peukkuja pystyssä jotta saataisiin lunta :) Se voi sitten sulaa viimeistään tammikuussa pois, jotta päästään juoksemaan.

Sellaista joulua juttua tänään :)

Samsung Galaxy S3

Heissulivei!

Yllätin itseni ostamalla uuden puhelimen. Tai yllätys se oli varmasti kaikille. Tässä viime vuosina olen onnellisesti elänyt Nokia 500: seni kanssa, joka nyt kuitenkin oli kosketusnäyttöpuhelin. Siihenkin kuitenkin siirryin aika vastahakoisesti muutama vuosi takaperin. Sen jälkeen katsoin kun muut läheiseni alkoivat haalia älypuhelimia. Siskoni osti Iphonen, veljeni Samsungin kuten myös isäni. Viimeisempänä paras ystäväni osti viime kesänä itselleen Lumian. Olen tähän saakka ( tai matkaan saakka ) hokenut kaikille etten kertakaikkiaan voi , tai pikemminkään halua ostaa uutta puhelinta. Vahnassakin kosketusnäyttöpuhelimessa on ihan tarpeeksi haastetta. Vitutti se kirjoittaminenkin kyseisellä puhelimella. Hoin että minulle riittää kun puhelimella voi soittaa ja tekstata. Ei muuta kiitos. Ihan kiva lisäplussa luurissani oli mahd. käväistä netissä, mutta esim. kameralla en tee mitään koska omistan kaksi hyvää kameraa ; järkkärin ja pikku pokkarin.

Siskoni on pitkään manannut että olen kuin oikea mummo, suoraan 1700- luvulta. Ehkä, mutta en vaan ole edes jaksanut ajatella että pitäisi johonkin luuriinkin vielä perehtyä. Kauhean vaikeaa ja monimutkaista. Tuolla reissussa kun katselin siskoni ja hänen ystävänsä näpyttelyä kännykän kanssa, tuli mieleen että niin no joo. Olishan se kiva jos jossain reissussa vois jakaa kuvia, tai joskus jos ei ole kameraa mukana niin saisi vähän parempi kuvia. Niin enkä pistäisi yhtään pahitteeksi kaikkia kivoja urheilusovelluksia. Pitäisikö sittenkin harkita?

Siitä muutama päivä eteenpäin ja postiluukusta kolahti tämä kaunokainen. Nyt mietin että miten pystyin elämään ilman tuota? 

Tiesin haluavani Samsungin, mikä muuten oli aika surullista. Ehtisin elää 25- vuotta Nokioiden kanssa. Sain ensimmäisen puhelimen viidennellä luokalla joka oli Nokia. Sen jälkeen puhelimet ja ajanjaksot vaihtui, mutta Nokia pysyi. Nyt kun Nokia myytiin pois ja Lumiasta olen kuullut pelkkää negatiivistä ajattelin että nyt on aika hyvästellä perinteet ja aloittaa tälläkin saralla uusi tie ja uudet kujeet. En myöskään ole suuri Apple - fani, joten Samsung tuntui aika luontevalta. Se on kaunis puhelin ja olen kuullut paljon hyvää siitä. S4 tuntui liian kalliiltaa, mutta S 3 oli sopiva lompakolleni. 

Viikon käytön jälkeen olen tyytyväinen. Aluksi olin aika pulassa, mutta onneksi on noita apujoukkoja ympärillä. Nyt olen todella kiintynyt tuohon puhelimeeni, enkä missään nimessä haluaisi palata takaisin :) Niin ne asiat vaan muuttuu. 

Välimerenristeily

No niin, nyt päästään asiaan. Olin siis tuossa viikkotakaperin ihanalla Välimeren risteilyllä. Jutun jujuhan on siis se ; että viikko seilataan ja aina päivittäin pysähdytään yhteen kaupunkiin. Yksi päivä vietetään kokonaan merellä. Risteilyjä on aina pikkuisen erillaisia, tämä laiva ( Costa Favolosa ) kiersi Savonnan, Barcelonan, Mallorcan, Valletan, Catanian ja Napolin. Mielenkiintoinen kokemus kyllä. Ilmojen puolesta täytyy todeta että sain ihanan lämpöannoksen, kun Maltalla ja Mallorcalla mittari näytti lähemmäs 30 astetta. Sehän ei ole mikään itsestäänselvyys enää tähän aikaan tuollapäin maailmaa.

Itse en ole mikään Espanja - fani. En ole oikein ikinä ollut, enkä ole edelleenkään. En tiedä mikä siinä maassa ärsyttää, mutta jotenkin en koe siihen mitään yhteyttä. Sanoin parhaalle ystävälleni N:lle, joka rakastaa Barceloonaa että ymmärrän sen. Onhan siellä elämää, katutaidetta, vilinää ja vilskettä, ihmisiä joka kulttuurista. Se ei vaan ole minun maani.

Italiasta tykkäsin paljon. Jo pelkästään siksi että sain todella paljon huomiota :) Italialaiset miehet nyt tietenkin kiinnittivät huomiota tälläiseen vaaleaverikköön. Siellä nyt riittää vain että on vain vaaleat hiukset, turisteja oli vähän liikkeellä joten siellä sitä oltiin pällisteltävä. Italia on tämän lisäksi muutenkin mielenkiintoinen maa, paljon syvällisempi silmissäni kuin Espanja. Toivon pääseväni sinne joskus uudelleen.

Toinen suosikkini oli Italian lisäksi kaunis Malta, joka oli paikkana ja maana ihan vieras. Malta tarjosi kuitenkin noin lyhyeäälä ajalla paljon kauniita maisemia, mukavia ihmisiä ja lämmintä tunnelmaa. Ehdottomasti sellainen paikka jonne voisi vaikka harkita menevänsä uudelleenkin.

Laivalla oli todella paljon kaikenlaista toimintaa, siis ohjelmaa kuten jumppia, tanssitunteja, luentoja, iltashow:ta upeassa teatterissa. Laivalta löytyi kirjasto, kuntosali jossa kerran kävinkin, uima-altaat, vesiliukumäki, kauppoja,kasino, teatteri. Kaikki sellainen mitä viikon seilatessa voisi kuvitella kaipaavansa.

Ja ne työntekijät! Ne on kun pieniä muurahaisia kun ne kipitti paikasta toiseen. Mikä työmoraali ja he tuntuivat nauttivat työstään. Ei sitä hei kovin usein näe viikkarin tai siljan siivoojien laulelevan hyttikäytäville tai toivottavan joka aamu hyvää huomenta- niinkuin se olisi maailman paras aamu. Se on vain ihailtavaa. Paljon hauskoja persoonia jäi matkalta mieleen ; ihana hyttisiivojamme, baarimikko, iloinen kiinalaispoika joka hymyili koko ajan niin ettei silmiä edes nähnyt. Ei voi muuta kuin toivottavaa noille ihmisille kaikkea hyvää elämässä.

Miten paljon ihminen voi rakastaa matkustamista? Ja toisaalta sitä hetkeä kun puoli kolmelta yöllä painoi päänsä tyynyyn. Kyllä maailman kiertäminen opettaa ihmisestä yhtä sun toista, osaa arvostaa niitä Suomen hyviä puolia; puhtaita vessoja, vettä, kielellisesti helppoa asiakaspalvelua. Suomalaiset ovat ehkä juroa kansaa mutta kun seurasi niiden italialaisten ja espanjalaisten möykkäröintiä ja metelöintiä, niin oli ihan onnellinen suomalainen. Ranskalaiset ja saksalaiset kiilasivat suhteellisen töykeästi jonoissa ja sanoivat vain omalla kielellään anteeksi. Ihan kuin joku ymmärtäisi sen. Siellä ne vähäiset suomalaiset jonottivat kauniisti, istuivat hiljaa ruokapöydässä eivätkä kasanneet 100 pizzapalaa lautaselleen. Kyllä meissä paljon hyvääkin on :)

Ai niin tuollainen " all inclusive" - ei kyllä meinaa minulle sopia. Tuli niin ahmittua herkkuja ettei tosikaan. Kyllä taas pikkuisen turvotti kun matkalta tultiin. Tänään seisoin peilin edessä paniikissa ja pohtisin että olen varmasti kyllä lihonnut. Olen tullut ihan vainoharhaiseksi viime talven vuoksi. Meillä on perjantaina valokuvaus, enkä haluaisi kovin pullerolta näyttää, ettei tarvitse olla koko talon naurettavana sitten kun ne kuvat saapuvat.

Teen teille vielä erikseen postauksen asuistani matkalla :)

" En meinannu tunnistaa sua..."

On muuten varmaan yksi eniten kuulemistani lauseista! Aluksi se tuntui hassulta, hauskalta ja tietenkin olin ylpeä. Nyt olen kuullut sitä jo niin monta kertaa että tuntuu siihenkin lauseeseen turtuvan. Okei! Totta se on. Varmaan olen, tai siis olenkin, todella erinäköinen kuin vaikkapa kolme vuotta takaperin. Puhumattakaan siitä miltä näytin kymmenen vuotta sitten. Enhän minä meinaa tunnistaa itseänikään, enkä siis varmaan tunnistaisikaan jos kadulla tulisin vastaan. Tottahan toki kun katselen itseäni jokapäivä peilistä ja murehdin mahaani, niin meinaa helposti unohtua miten pitkä matka tähän on jo kuljettu ja miten joillekin ihmisille on oikeasti aika shokeeraavaa yhtäkkiä nähdä minut. Niinkuin tänään kävi.

 

2005

 

 

Olin ostoksilla ja vastaani käveli yhden ystäväni siskon mies. Tunnistin hänet välittömästi ja meinasin moikata, mutta hän meinasi kävellä ohitseni. No minä moikkasin ja hän pysähtyi ja tokaisin sitten jotain. Huomasin että hänellä raksutti ja raksutti, kuka helvetti olen?  Sitten hän hetken päästä änkytti että " En meinannu ensin edes tunnistaa sua..." johon minä sitten taas naurahdin ja vaihdoin äkkiä aihetta jottei tarvitsisi sen tarkemmin käydä läpi laihdutushistoriaani. En tiedä miksi, mutta jotenkin sen ruotiminen ventovieraiden kanssa tuntuu aika ahdistavalta.

Tuntuu nyt jotenkin hassulta että vuosi takaperin kun meillä oli ala-asteen luokkakokus, kerroin avoimesti kaikille laihdutuksestani, muutoksestani ja siitä kuinka paljon olin kiloja pudottanut. Jos vastaava tilanne tulisi nyt, ja varmasti kohta tuleekin niin ei tulisi pieneen mieleenikään esittelykierroksella alkaa ruotimaan että jooh, olinpa ennen sellainen paksukainen mutta sitten onneksi tajusin laihduttaa. Haha. 

Juu ei.

 

 

2008

 

Kahden viikonpäästä meillä on ylä-asteen luokkakokous ja nuo hetket...ne ovat vaan aina olleet niitä minun hetkiäni. Tuntuisi oikeastaan aika ahdistavalta mikäli tarvitsisi pullukkana mennä esittelemään omaa olemustani niille ihmisille  joita jokatoinen päivä inhosin ja jokatoinen päivä en inhonnut. Kuitenkin ylä-asteella kärsin kaikkein eniten sekä henkisistä vaikeuksita että ulkonäköpaineista ja on tietenkin kaksinverroin mukavempi mennä paikalle, kun kummatkin olen hyvin pitkälti selvittänyt.Ainakin olen niin paljon voitonpuolella siitä mitä joskus noina aikoina läpi käytiin. En usko että kovin moni ihminen ajattelee ylä-aste aikaa mitenkään erityisen helppona ajanjaksona. Itse ainakin toivoin niiiin kovasti kuuluvani siihen suosittuun porukkaan ja halusin miellyttää niitä ihmisiä joita ei todellakaan olisi tarvinnut miellyttää.

 

Tuntui että ylä-asteella oli koko ajan ihmeellinen kastijako. Oli kysymys sitten ruokailusta, liikuntatunneista tai kotitaloustunneista. Ahdistavaa. Olisi tarvinnut olla hyvännäköinen, mutta en ollut. Olisin halunnut olla hyvännäköinen, mutten vaan valitettavasti ollut. Sen kanssa sitä sitten taisteltiin. Toisaalta ylä-asteelta jäi mieleen myös paljon hauskoja ja hassuja tapahtumia, joita on voinut myöhemmällä iällä naureskella. Kyllä sitä niin lapsi silloin vain oli.

 

 

 

2011

 

 

Tosiaan, en kyllä missään nimessä enää lähtisi kenellekään sanomaan että olen laihduttanut. Kai se nyt sitten jokainen omilla silmilläänkin näkee. Vähän semmoselta turhalta kehuskelulta se tuntuu, mitä varmaan vähän halusin tuolla ala-asteen luokkakokouksessa harrastaa. Nyt olen enemmän sitten jo sitä mieltä että puhukoot ulkomuotoni sitten puolestaan, en koe tarvetta selitellä kenellekään tekojani. Totta kai jos joku kysyy niin vastaan, mitä olen tähänkin saakka tehnyt.

 

Tässä lähiaikoina olen kuullut myös kahdelta muultakin ihmiseltä, etteivät kuulemma tunnistaisi minua jos kadulla tulisin vastaan. Mikä tosiaan on ihan ymmärrettävää, ei sitä kaikkia ihmisiä meinaa tunnistaa vaikkeivat olisi laihtuneetkaan.

 

 

 2013

 

Se on sitten taas viikonloppu ohitettu ja huomenna paluu arkeen. Nämä sunnuntai- illan lamaannukset ovat kyllä inhottavia. Jos perjantai on viikon paras päivä niin sunnuntai-ilta / maanantai on kyllä sitten taas pahimmasta päästä. Kyllä se viikko siitä lähtee käyntiin kun selviää maanantaista. Ehkä niin tälläkin viikolla toivottavasti. 



Lenkkimusa

Moikka!

Tulin jakamaan muutaman viimeaikaisen lenkkimusani teidän kanssa, itse ainakin etsin aina hyviä lenkkibiisejä ja niihin sitten voi hyvin törmäillä juuri blogeja lukiessa, omassa soittolistassani on soinut viimeaikoina mm. nämä :

 

 

 

 

 

 

 

( Olly on vähän lössykkä, mut tää kappale on jotenkin kauheen sympaattinen)

 

Sellaista, koitan palailla huomenna vähän pitemmän postauksen turvin! Hyvää viikon puoliväliä kaikille :)

Kroatia, Split

No niin, palataan takaisin viime viikon tunnelmiin. Tuli vietetty mahtava 5 päivän reissu Kroatian lämmössä. Löysimme ystävieni kanssa suhteellisen halvat lennot ja hostellin Kroatian Splitistä ja koska olen kuullut pelkästään positiivista kyseisestä paikasta + että saimme lomamme samaan kohtaan - oli reissu varattu.

Lähdimme lauantai aamulla, lento lähti varttia vaille 7, joten voitte varmaan arvata että teimme kaikki kuolemaa lentokentällä sekä lentokoneessa. Ensimmäinen päivä Kroatiassa meni aika pahasti koomaillessa sekä kuumuudesta valittaessa. Suomessa harvoin tuollaisia lämpötiloja joutuu kestämään. ( +37)

Sunnuntain vietimme shoppailessa. Splitissä oli mielestäni ihan kivat mahdollisuudet shoppailuun, oli sellaisia yleisiä turistikojuja josta sai sitten niitä : rantahattuja, koruja, saippuoita, t-paitoja, aurinkolaseja jne. Perus " turistikrääsää". Sen lisäksi oli sitten Zaraa, Bershkaa, Guessiä, joista löytyi sitten taas vähän " korkeatasoisempia " asusteita. Itse kuluttelin Bershkan valikoimaa, jonka rantautumista Suomeen odotan kovasti. Tallinastahan tuo taitaa jo löytyä.

Sunnuntaina käppäiltiin myös rannalle, jonne oli hivenen matkaa. Kuumuudessa kävely ei ihan kuulu suosikkilajeihini ja olo oli aika tuskainen kun lopulta rannalle pääsimme, mutta vedessä lilluminen oli niin ihanaa että vietimme siellä varmaan useamman tunnin. Vesi oli puhdasta ja sopivan lämpöistä, ei ollut kyllä valittamista.

 

 

Maanantaina teimme lyhyen visiitin Brač:in saarelle, joka oli kyllä söpö saari. Kärsimme jälleen kuumuudesta, joten söimme hyvin jonka jälkeen vietimme aikaa rannalla ja etenkin vedessä - joka oli uskomattoman kirkasta.

Tiistaina koitti sitten retkemme Plitvicen - kansallispuistoon. Tätä retkeä emme olleet mitenkään Suomessa suunnitelleet, mutta Splitissä näimme kuvia ja kaikki vaikutti niin hienolta ( + kalliilta. ) Mietimme antaako kukkaromme periksi 80 euron retkeä, mutta tulimme siihen tulokseen että kyllä tuon rahan voi paskemminkin käyttää. Nyt on kuitenkin ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä jotain sellaista, mitä emme olleet koskaan nähneet.

Voin ihan sanoa että kokemus oli todellakin jokaisen lantin arvoinen. Maisemat olivat niin huikeita, jo bussimatkalla että en tiedä mitenpäin olisi pitänyt olla. Yritin siis sekä kuvailla että nauttia maisemista. Matka Plitviceen kesti 3 tuntia. Meillä oli kroatialainen opas joka matkalla puhui Kroatiasta, hyvällä englannilla. Todella sympaattinen tapaus!

 

 

 

Maisemat olivat ihan uskomattomia! Todellakin henkeäsalpaavia. En ole ikinä, ikinä, nähnyt elämässäni mitään tuollaista livenä ja tuntui että olisin voinut käyttää puistossa kiertelyyn vielä useammankin tunnin.

Suosittelen lämpimästi jos Kroatiaan matkaatte.

Takasintulomatkalla poikkesimme vielä pikkuisessa eläintarhassa.

Keskiviikko, joka oli reissumme viimeinen päivä kului shoppaillessa ja tuliaisten ostossa. Oli taas ihan mielettömän kuuma ja raahasimme kassejamme mukana- joka taas tarkoitti enemmän hikoilua.

 

Mitäs muuta Kroatiasta. Hintataso suhteellisen sama kuin Suomessakin. Syöminen oli kyllä selvästi halvempaa. Marketit jotenkin ärsyttävän suppeita, Splitin keskustassa. Onneksi siellä oli tori, josta sai sitten ostaa tuoreita kasviksia ym. tuotteita.

 

Liian kuuma oli, sen voin suoraan myöntää. Itse viihdyn parhaiten jossain 25 asteen tietämissä ja se että oli koko ajan yli 35, oli liikaa. Toinen asia mistä olin vähän hämmästynyt niin olin kuullut että kroatialaiset on todella mukavia, pöh! Enemmän tuli kyllä nuivaa asiakaspalvelua kuin mitään erityisen hyvää ja positiivista. Kaupankassat oli todella nyrpeitä, eikä myyjät paljoa sen iloisempia. Muutamia ihania poikkeuksia oli, mutta itselleni tämä oli hämmästyttävä yllätys. Odotin ihan toisenlaista meininkiä.

 

Lentäminen on yksi ihanemmista asioista maailmasta ja lämpimästi voin kehua SAS:ia ja Blue 1 :) Jei, oli mukava lentää!

Mut muuten kaunis lomakohde, jota voin kyllä suositella :)

Hei, haluan myös vähän tälläin blogin kautta mainostella Fitin250 elämänmuutos kilpailua : http://www.fit.fi/lomakkeet/aanesta-suosikkisi-fit250-elamanmuutokseen/3435

FIT250 on 250 päivän mittainen haaste neljälle naiselle. Yli kahdeksan kuukauden mittaisen täydellisen elämänmuutoksen aikana seuraamme FIT-lehdessä ja netissä heidän matkaansa kohti uutta ja upeaa elämää.

Jos teille on vielä finalistit epäselviä niin lykätkää ääni tälle neidolle :

http://www.fit.fi/fit250maija

Pienen lapsen äiti, joka todellakin kaipasi elämänmuutosta. Olen myös kyseisen ihmisen muutaman kerran tavannut ja uskon että hän todellakin tarvitsisi sysäystä. Kenellekään nuorelle en noin paljoa ylipainoa toivo, etenkään jos on pieniä lapsia jotka vaativat aktiivista elämäntapaa :)