Sä oot ihan mun idoli!

Lisäsin uutena vuotena facebookiin yhden niistä kuvista, joissa olen varmasti lihavimmillani. Olen oikeastaan ollut aika vaitonainen siellä koko laihduttamisesta, tiedän nimittäin monia ihmisiä jotka avoimesti kertovat että yrittävät laihduttaa. Itselläni koko homma tapahtui lähinnä niin ensin olin todella lihava ja seuraavaksi lisäsin kuvan jossa olinkin jo 20 kiloa hoikempi. En tiedä mitä ihmiset sitten ajattelivat, vai ajattelivatko mitään kun sen kuvan laitoin. Kommentteja ei ainakaan tullut. Siit lähtien olen pikkuhiljaa sitten lisäillyt kuvia, joissa on koko ajan ollut pientä hoikistumista. Ei kommentteja. Ei minulta itseltäni eikä myöskään facebook " kavereilta". Meinaan siis sellaisia hyvänpäiväntuttuja.

Eikä kukaan ole siellä sen ihmeemmin mitään kysellyt. Tietenkin kun aina välillä olen päivitellyt jotain lenkki- salijuttuja, niin ihmiset tietävät että olen alkanut liikkumaan. Jos olisin ollut oikein pinkeytynyt niin olisin tietenkin voinut laittaa sellaisia kuuluisia ennen- ja jälkeen kuvia myös faceen, mutta jotenkin se ei ole tuntunut kovin luontevalta. Varmasti johtuen ihan jo siitä että olotila omassa kehossa ei ole vielä ihan maailman paras. Tai sitten johtuen siitä että olen matkalla.
Täällä blogissa on jotenkin eriasia jakaa niitä kuvia, kun yritän tsempata ihmisiä eteenpäin. Facessa on paljon ihmisiä jotka ovat vain uteliaita menneisyyteni takia, enkä koe kovin mielekkäänä jakaa heille sitten mitään karikkoista polkuani.

Uutena Vuotena tein sitten lievän poikkeuksen ja lisäsin tälläisen kuvan :

Vuosi takaperin toivoin että vuodesta 2013 tulisi vielä piirun verran onnellisempi kuin vuodesta 2012 - ja niin siitä tulikin! Olen tänä vuonna todellakin elänyt unelmaani ja haaveet on toteutuneet : oma koti, vakituinen työpaikka, matkustus,liikunta. Niiden lisäksi elämässä ovat säilyneet ihanat ja tärkeät ihmissuhteet. 
Se ketä vanhoja muistelee, sitä tikulla jne, mutta olen myös pirun ylpeä tuosta ylhäällä olevan kuvan mimmistä. Aito todiste, että uuden vuoden lupaukset voivat joskus toteutua, kun on tarpeeksi sisua ja uskoa :) Kuplivaa, onnellista ja yllätyksellistä Uutta Vuotta 2014 kaikille <3 

Sen lisäksi että kuva aiheutti varmaan ennätysmäärän tykkäyksiä niin sain myös kommentin yhdeltä puolitutulta :

" Sä oot ihan mun idoli"

Elin sen lauseen jälkeen varmaan kokonaisen päivän hymy korvissa ( mikä on mulle aika paljon). Sitten pian kommentin perään yksi kaverini sanoi että " Voi vitsit! Mä niin tuun perässä, eihän sua tosta tunnista ollenkaan" ja tuollaiset kommentit lämmittää kaikkein eniten sydäntäni. Ei ne utelut painosta, tai ne kyselyt kuinka paljon on laihtunut, ei ne valitukset ruoan määrästä- vaan vilpittömät ihastelut matkastani. Se on jotenkin, se tuntuu ihan älyttömän hienolta.

Aina välillä on tullut valitettua että tukijoukkoni ovat vähissä ja aika yksin saa tätä polkua tallustella niin kuitenkin kun mietin taaksepäin, niitä kaikkia tapahtumia joissa joku on kommentoinut painonpudotustani, niin onhan niillä ollut valtaisa merkitys etenkin silloin kun ei ole mitään muuta " oljenkortta" tai motivaatio on vaarassa lässähtää. Jälkikäteen on hieno muistella ihmisten ilmeitä nähdessään noita vanhoja valokuviani tai minua luonnossa. Kyllähän ne antavat sellaisen ekstratekemisen vielä kaikkeen, vaikka ne eivät kyllä saisi olla missään pääosassa tässä touhussa. Ihminen helposti alkaa elämään tuollaisille kehuille ja kommenteille, ja jos niin käy niin kyllä vähän heikoissa kantimissa ollaan. Ne tuo hyvää energiaa, mutta kaiken pohja pitäisi olla itsessä.

Mut totta kai nuo lämmittävät sydäntä ja kaiken kurjuuden keskelläkin on muistoja jotka luovat hymyn huulille. 

" En meinannu tunnistaa sua..."

On muuten varmaan yksi eniten kuulemistani lauseista! Aluksi se tuntui hassulta, hauskalta ja tietenkin olin ylpeä. Nyt olen kuullut sitä jo niin monta kertaa että tuntuu siihenkin lauseeseen turtuvan. Okei! Totta se on. Varmaan olen, tai siis olenkin, todella erinäköinen kuin vaikkapa kolme vuotta takaperin. Puhumattakaan siitä miltä näytin kymmenen vuotta sitten. Enhän minä meinaa tunnistaa itseänikään, enkä siis varmaan tunnistaisikaan jos kadulla tulisin vastaan. Tottahan toki kun katselen itseäni jokapäivä peilistä ja murehdin mahaani, niin meinaa helposti unohtua miten pitkä matka tähän on jo kuljettu ja miten joillekin ihmisille on oikeasti aika shokeeraavaa yhtäkkiä nähdä minut. Niinkuin tänään kävi.

 

2005

 

 

Olin ostoksilla ja vastaani käveli yhden ystäväni siskon mies. Tunnistin hänet välittömästi ja meinasin moikata, mutta hän meinasi kävellä ohitseni. No minä moikkasin ja hän pysähtyi ja tokaisin sitten jotain. Huomasin että hänellä raksutti ja raksutti, kuka helvetti olen?  Sitten hän hetken päästä änkytti että " En meinannu ensin edes tunnistaa sua..." johon minä sitten taas naurahdin ja vaihdoin äkkiä aihetta jottei tarvitsisi sen tarkemmin käydä läpi laihdutushistoriaani. En tiedä miksi, mutta jotenkin sen ruotiminen ventovieraiden kanssa tuntuu aika ahdistavalta.

Tuntuu nyt jotenkin hassulta että vuosi takaperin kun meillä oli ala-asteen luokkakokus, kerroin avoimesti kaikille laihdutuksestani, muutoksestani ja siitä kuinka paljon olin kiloja pudottanut. Jos vastaava tilanne tulisi nyt, ja varmasti kohta tuleekin niin ei tulisi pieneen mieleenikään esittelykierroksella alkaa ruotimaan että jooh, olinpa ennen sellainen paksukainen mutta sitten onneksi tajusin laihduttaa. Haha. 

Juu ei.

 

 

2008

 

Kahden viikonpäästä meillä on ylä-asteen luokkakokous ja nuo hetket...ne ovat vaan aina olleet niitä minun hetkiäni. Tuntuisi oikeastaan aika ahdistavalta mikäli tarvitsisi pullukkana mennä esittelemään omaa olemustani niille ihmisille  joita jokatoinen päivä inhosin ja jokatoinen päivä en inhonnut. Kuitenkin ylä-asteella kärsin kaikkein eniten sekä henkisistä vaikeuksita että ulkonäköpaineista ja on tietenkin kaksinverroin mukavempi mennä paikalle, kun kummatkin olen hyvin pitkälti selvittänyt.Ainakin olen niin paljon voitonpuolella siitä mitä joskus noina aikoina läpi käytiin. En usko että kovin moni ihminen ajattelee ylä-aste aikaa mitenkään erityisen helppona ajanjaksona. Itse ainakin toivoin niiiin kovasti kuuluvani siihen suosittuun porukkaan ja halusin miellyttää niitä ihmisiä joita ei todellakaan olisi tarvinnut miellyttää.

 

Tuntui että ylä-asteella oli koko ajan ihmeellinen kastijako. Oli kysymys sitten ruokailusta, liikuntatunneista tai kotitaloustunneista. Ahdistavaa. Olisi tarvinnut olla hyvännäköinen, mutta en ollut. Olisin halunnut olla hyvännäköinen, mutten vaan valitettavasti ollut. Sen kanssa sitä sitten taisteltiin. Toisaalta ylä-asteelta jäi mieleen myös paljon hauskoja ja hassuja tapahtumia, joita on voinut myöhemmällä iällä naureskella. Kyllä sitä niin lapsi silloin vain oli.

 

 

 

2011

 

 

Tosiaan, en kyllä missään nimessä enää lähtisi kenellekään sanomaan että olen laihduttanut. Kai se nyt sitten jokainen omilla silmilläänkin näkee. Vähän semmoselta turhalta kehuskelulta se tuntuu, mitä varmaan vähän halusin tuolla ala-asteen luokkakokouksessa harrastaa. Nyt olen enemmän sitten jo sitä mieltä että puhukoot ulkomuotoni sitten puolestaan, en koe tarvetta selitellä kenellekään tekojani. Totta kai jos joku kysyy niin vastaan, mitä olen tähänkin saakka tehnyt.

 

Tässä lähiaikoina olen kuullut myös kahdelta muultakin ihmiseltä, etteivät kuulemma tunnistaisi minua jos kadulla tulisin vastaan. Mikä tosiaan on ihan ymmärrettävää, ei sitä kaikkia ihmisiä meinaa tunnistaa vaikkeivat olisi laihtuneetkaan.

 

 

 2013

 

Se on sitten taas viikonloppu ohitettu ja huomenna paluu arkeen. Nämä sunnuntai- illan lamaannukset ovat kyllä inhottavia. Jos perjantai on viikon paras päivä niin sunnuntai-ilta / maanantai on kyllä sitten taas pahimmasta päästä. Kyllä se viikko siitä lähtee käyntiin kun selviää maanantaista. Ehkä niin tälläkin viikolla toivottavasti. 



Kroatia, Split

No niin, palataan takaisin viime viikon tunnelmiin. Tuli vietetty mahtava 5 päivän reissu Kroatian lämmössä. Löysimme ystävieni kanssa suhteellisen halvat lennot ja hostellin Kroatian Splitistä ja koska olen kuullut pelkästään positiivista kyseisestä paikasta + että saimme lomamme samaan kohtaan - oli reissu varattu.

Lähdimme lauantai aamulla, lento lähti varttia vaille 7, joten voitte varmaan arvata että teimme kaikki kuolemaa lentokentällä sekä lentokoneessa. Ensimmäinen päivä Kroatiassa meni aika pahasti koomaillessa sekä kuumuudesta valittaessa. Suomessa harvoin tuollaisia lämpötiloja joutuu kestämään. ( +37)

Sunnuntain vietimme shoppailessa. Splitissä oli mielestäni ihan kivat mahdollisuudet shoppailuun, oli sellaisia yleisiä turistikojuja josta sai sitten niitä : rantahattuja, koruja, saippuoita, t-paitoja, aurinkolaseja jne. Perus " turistikrääsää". Sen lisäksi oli sitten Zaraa, Bershkaa, Guessiä, joista löytyi sitten taas vähän " korkeatasoisempia " asusteita. Itse kuluttelin Bershkan valikoimaa, jonka rantautumista Suomeen odotan kovasti. Tallinastahan tuo taitaa jo löytyä.

Sunnuntaina käppäiltiin myös rannalle, jonne oli hivenen matkaa. Kuumuudessa kävely ei ihan kuulu suosikkilajeihini ja olo oli aika tuskainen kun lopulta rannalle pääsimme, mutta vedessä lilluminen oli niin ihanaa että vietimme siellä varmaan useamman tunnin. Vesi oli puhdasta ja sopivan lämpöistä, ei ollut kyllä valittamista.

 

 

Maanantaina teimme lyhyen visiitin Brač:in saarelle, joka oli kyllä söpö saari. Kärsimme jälleen kuumuudesta, joten söimme hyvin jonka jälkeen vietimme aikaa rannalla ja etenkin vedessä - joka oli uskomattoman kirkasta.

Tiistaina koitti sitten retkemme Plitvicen - kansallispuistoon. Tätä retkeä emme olleet mitenkään Suomessa suunnitelleet, mutta Splitissä näimme kuvia ja kaikki vaikutti niin hienolta ( + kalliilta. ) Mietimme antaako kukkaromme periksi 80 euron retkeä, mutta tulimme siihen tulokseen että kyllä tuon rahan voi paskemminkin käyttää. Nyt on kuitenkin ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä jotain sellaista, mitä emme olleet koskaan nähneet.

Voin ihan sanoa että kokemus oli todellakin jokaisen lantin arvoinen. Maisemat olivat niin huikeita, jo bussimatkalla että en tiedä mitenpäin olisi pitänyt olla. Yritin siis sekä kuvailla että nauttia maisemista. Matka Plitviceen kesti 3 tuntia. Meillä oli kroatialainen opas joka matkalla puhui Kroatiasta, hyvällä englannilla. Todella sympaattinen tapaus!

 

 

 

Maisemat olivat ihan uskomattomia! Todellakin henkeäsalpaavia. En ole ikinä, ikinä, nähnyt elämässäni mitään tuollaista livenä ja tuntui että olisin voinut käyttää puistossa kiertelyyn vielä useammankin tunnin.

Suosittelen lämpimästi jos Kroatiaan matkaatte.

Takasintulomatkalla poikkesimme vielä pikkuisessa eläintarhassa.

Keskiviikko, joka oli reissumme viimeinen päivä kului shoppaillessa ja tuliaisten ostossa. Oli taas ihan mielettömän kuuma ja raahasimme kassejamme mukana- joka taas tarkoitti enemmän hikoilua.

 

Mitäs muuta Kroatiasta. Hintataso suhteellisen sama kuin Suomessakin. Syöminen oli kyllä selvästi halvempaa. Marketit jotenkin ärsyttävän suppeita, Splitin keskustassa. Onneksi siellä oli tori, josta sai sitten ostaa tuoreita kasviksia ym. tuotteita.

 

Liian kuuma oli, sen voin suoraan myöntää. Itse viihdyn parhaiten jossain 25 asteen tietämissä ja se että oli koko ajan yli 35, oli liikaa. Toinen asia mistä olin vähän hämmästynyt niin olin kuullut että kroatialaiset on todella mukavia, pöh! Enemmän tuli kyllä nuivaa asiakaspalvelua kuin mitään erityisen hyvää ja positiivista. Kaupankassat oli todella nyrpeitä, eikä myyjät paljoa sen iloisempia. Muutamia ihania poikkeuksia oli, mutta itselleni tämä oli hämmästyttävä yllätys. Odotin ihan toisenlaista meininkiä.

 

Lentäminen on yksi ihanemmista asioista maailmasta ja lämpimästi voin kehua SAS:ia ja Blue 1 :) Jei, oli mukava lentää!

Mut muuten kaunis lomakohde, jota voin kyllä suositella :)

Hei, haluan myös vähän tälläin blogin kautta mainostella Fitin250 elämänmuutos kilpailua : http://www.fit.fi/lomakkeet/aanesta-suosikkisi-fit250-elamanmuutokseen/3435

FIT250 on 250 päivän mittainen haaste neljälle naiselle. Yli kahdeksan kuukauden mittaisen täydellisen elämänmuutoksen aikana seuraamme FIT-lehdessä ja netissä heidän matkaansa kohti uutta ja upeaa elämää.

Jos teille on vielä finalistit epäselviä niin lykätkää ääni tälle neidolle :

http://www.fit.fi/fit250maija

Pienen lapsen äiti, joka todellakin kaipasi elämänmuutosta. Olen myös kyseisen ihmisen muutaman kerran tavannut ja uskon että hän todellakin tarvitsisi sysäystä. Kenellekään nuorelle en noin paljoa ylipainoa toivo, etenkään jos on pieniä lapsia jotka vaativat aktiivista elämäntapaa :)