Olen siis virallisesti lähihoitaja, kävin sen ylioppilaspohjaisena ja se kesti 2 vuotta 3 kk. Valmistuin koulusta 2011. Ensimmäinen vuosi koostui lapsista ja nuorista, vanhustyöstä sekä kuntoutumisen tukemisesta. Ensimmäisena vuonna minulla oli neljä harjoittelua ; päiväkodissa, palvelutalossa, kotihoidossa sekä perhekodissa. Päiväkotiharjoittelun jälkeen tiesin tasan tarkkaan että tämä on minun juttuni, eikä siis kovin suurta motivaatiota mihinkään muuhun ollut. Vanhusten kanssa työskentely ei vaan yhtään ollut minua varten, vaikka se varmasti joillekin sopiikin.
Ensimmäisen vuoden jälkeen erikoistuin lapsiin ja nuoriin, mikä oli tietenkin itsestäänselvyys. Ihan jo senkin vuoksi että päiväkoteihin ei juurikaan oteta noita joilla ei ole tuota suuntautumista, plus siitä menee vielä - 5 % epäpätevyys alennus palkasta. Toinen vuosi oli minulle mielenkiintoinen ja motivoiva, kun tiesin että kaikki kurssit tulevat olemaan tärkeitä. Silloin olin kolmessa harjoittelussa : 3-5 vuotiaiden ryhmässä, erityisryhmässä ja eskariryhmässä. Valmistuin keväällä 2011 ja tein opinnäytetyön kolmen muun kurssikaverini kanssa lasten ympäristökasvatuksesta.
Valmistumisen jälkeen pääsin nykyiseen työpaikkaani, josta sain vakituisen paikan kaksi vuotta aloittamiseni jälkeen. Kaiken kaikkiaan työvuosia on takana neljä ja puoli. On päiviä jolloin olen rehellisesti sanottuna miettinyt että mitä helvettiä, minkä hiton uran minä olen valinnut. Sitten on päiviä jolloin ajattelen että tämän on juuri se mitä haluan tehdä. Ensimmäinen vuosi oli selkeästi kuherrusta, en muista että työ olisi ikinä koetellut minua. Sen jälkeen niin on käynyt useastikkin. Niinkuin varmaan jokaisessa ammatissa käy. Pääasiallisesti nautin kyllä työstäni. Kolme vuotta tein alle 3- v kanssa töitä, nyt olen 3-5 - vuotiaiden kanssa. Kummassakin on omat plussansa ja omat miinuksensa. Nyt nautin kuitenkin vaihtelusta.
Monella on päiväkotityöstä sellainen kuva että siellä " vain " leikitään. Tähän on pakko sanoa että leikittäisiinkin. Aikaa nimittäin sellaiselle vapaalle leikille ei juurikaan ole. Päiväkodin rytmi on sidottu tiukkoihin aikatauluihin, aamupala on aina kello 8.00, eikä sitä tarjoilla enää 8.15 jälkeen. Kärryt on nimittäin vietävä keittiöön, sillä keittiössä ollaan myös tiukassa aikataulussa. Aamupalan jälkeen pienryhmätoiminta ( yhdellä aikuisella maks. 7 lasta yli 3v, 4 jos ovat alle 3. ) Pienryhmässä on loruja, satuja, askartelua, jumppaa, joskus myös sitä leikkiä. Sen jälkeen ulkoillaan. Lounas isoilla 11.30, pienillä 11. 00. Päiväunet 12. 00 - 14.00, välipala 14.00 ja sen jälkeen ulos, tai toimintaa sisällä. Tuo on se normaali päiväjärjestys.
Alle 3- vuotiaiden kanssa kyse on paljon perushoidosta. Vaipan vaihdosta, nukkuttamista, itsenäisen syömisen opettelusta, maistamisesta, pukemisen harjoittelusta, sosiaalisista taidoista ( ei saa ottaa kädestä yms. ) Pienet tarvitsee paljon empatiaa, syliä ja välittävää huolenpitoa ja hoivaa. Työ on fyysisempää kuin isoissa. Leikit on yksinkertaisia, laulut samoja viikosta toiseen, musiikkia kuunnellaan ja lauletaan paljon. Askartelua, joka on yksinkertaista mutta kuitenkin pikkuhiljaa lapsia opetetaan saksien käyttöön, siveltimiin, kyniin jne. Työ on palkitsevaa kun näkee lasten kehityksen konkreettisesti, monet pienet ottaa ensiaskeleensa hoidossa, pissaavat ensimmäisen kerran pottaan. Oppivat sanomaan sanoja, myöhemmin kokonaisia lauseita. On aina yhtä musiikkia korville kun joku pieni sanoo ensimmäisen kerran oman nimen.
Jokapäivä pienet oppivat jotakin uutta. Toki pienten kanssa työ on fyysistä, paljon nostelua, kantamista, pukemista. Pienet vievät henkisesti myös aika lohkon, koska eivät aina osaa selittää miksi itkettää tai miksi raivostuttaa. Pienillä sopeutuminen hoitoon vie myös kauemmin. Minulla oli kerran poika joka itki 3 kk putkeen aloitettuaan hoidon. Voin kertoa että se oli aika raskas 3 kk, ja vei käytännössä aina yhden työntekijän. Lopulta poika sopeutui ja oli sen jälkeen yksi ryhmäni iloisimmista lapsista.
3- 5 vuotiaat, ovat itsenäisempiä, omatoimisempia. Vessakäynnit sujuu, ruokailussa harjoitellaan veitsen ja haarukan kanssa syömistä. Pukemisessa pitää enää auttaa vaikeimmissa asioissa ; lahkeissa, lenksuissa, hanskojen varsissa, vetskareissa. Muuten sujuu jo suht mallikkaasti. Leikeissä pyritään pidempiin kestoihin, ja siihen että kavereiden kanssa saataisiin luotua leikille jo jonkunlaista juonta. Isompien kanssa voi tehdä vaativimpia askarteluja, leikkiä vaikeampi leikkejä, keskustella jo vähän isommistakin aiheista. Harjoitella vähän päivämääriä, vuodenaikoja. Harjoitellaan kavereiden kanssa sosiaalisia taitoja, anteeksi pyytämistä, vuoron odottamista, paikallaan istumista, kuuntelemista. Isompien kanssa saa päivässä ratkoa aika monta ristiriita tilannetta ja joskus tuntuu että silmät pitäisi olla myös selässä. Ryhmässä on yleensä se 21 lasta ja on päiviä jolloin melu on niin kova että kotiin päästyäni minulla ei ole mikään laite päällä, ja autossakin radio on suljettu. Isompien kanssa henkisellä jaksamisella on suuri merkitys, työ ei ole enää niin fyysistä mutta haasteet on aina suurempia mitä enemmän ikää tulee.
Päiväkotityö on välillä hektistä, se vaatii paljon kärsivällisyyttä, empatiaa, jämäkkyyttä ja myös tiettyä auktoriteettiä. Lasten kanssa pitää aina olla johdonmukainen ja jaksaa selittää uudestaan ja uudestaan tiettyjä juttuja. On tärkeää että lapsilla on tietyt säännöt ja tietty päivärytmi sekä mahdollisimman pysyvät aikuissuhteet, ne luo turvallisuutta. Vanhempien kanssa on tärkeää osata solmia luottamuksellinen suhde ja olla avoimia, se ei aina ole niin helppoa kun perheitä on niin erillaisia. Mitä enemmän kokemusta tulee sitä enemmän oppii tiettyjä niksejä ja vinkkejä, miten toimia tietyissä tilanteissa. Miten raivokkaan tai itkevän lapsen saa rauhoittumaan, miten selvittää ristiriitatilanteet mahdollisimman tasapuolisesti. Tässä työssä tarvitaan myös tiettyä luovuutta ja halua oppia uutta, tarvitaan kykyä heittäytyä esim. näyttelemään tai roolileikkihin. Päiväkotityö on hurhan monipuolista ja varmaan osittain siksi niin haastavaa. Pitää olla niin avoin monille, monille jutuille.
Itse rakastan työssäni sitä että jokainen päivä on erillainen. Lapset on avoimia ja eivät ikinä esitä yhtään mitään muuta kuin oikeasti ovat. Jos sinulla on jonkun mielestä päällä ruma paita, niin ihan varmasti se kerrotaan. Lapsilla ei ole sellaista suodatusta kuin aikuisilla, mikä tekee heistä ihania. Lapset ovat myös mahtavia persoonia, omalle kohdalleni on sattunut monta sellaista jota en koskaan tule unohtamaan. Lapset ovat innostunteita oppimaan uutta, on mahtavaa kun saa kehitellä askarteluja, lorutuokioita, näytelmiä, jumppahetkiä, laulutuokioita tai ihan vaan jutella...ihan mistä vaan! He kyllä keksivät aiheita.
Lasten kanssa oppii uutta ja heidän kysymykset on joskus niin kinkkisiä että vastausta saa oikeasti miettiä. Sitä riemua ja iloa, mitä usein näkee, siitä tulee vaan itsekkin hyvälle tuulelle. Kaikki lentävät lauseet mitä lapset suustaan päästävät, ne naurattavat vielä vuosienkin päästä. Hetket kun lapsi nukahtaa silittelyyn tai rauhoittumaan tuhisemaan sylissä ovat hienoja. Työpäivät ovat täynnä niin erilaisia hetkiä ja jos jonkun mielestä tässä työssä ei pysty haastamaan itseään tai kehittymään, niin ihmettelen kovasti. Itse ainakin yritän aina miettiä miten voisin tehdä työni paremmin tai hoitaa jotkut tilanteet sujuvammin.
Joulunaika on erityisen mukavaa päiväkodissa, lasten odotus on niin tarttuvaa ja kun yhdessä koristellaan kuusta tai lauletaan joululauluja niin siitä tulee vaan enemmän ja enemmän joulufiilis. Ei sillä että minä niin sitä tarvitsen, mutta on aika ihanaa kun ei ainakaan tarvitse yhtään pidätellä tätä jouluhössötystä :)
On päiviä jolloin mikään ei suju, mutta tykkään kuitenkin hirmuisesti työstäni, enkä osaisi kuvitella tekeväni mitään muuta. Olen aina ollut sitä mieltä että ihan jokaisen vanhemman pitäisi tulla viikoksi päiväkotiin, se on muuten avartava kokemus ihan jokaiselle :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti