Sivut

lauantai 5. toukokuuta 2012

Repsahdus

Päivää, sinne kaikille :)

Kerroinkin varmaan aikaisemmin tuolla lähteneeni tavoittelemaan 30 kilon pudotusta. Tällä hetkellä olen pudottanut tarkalleen ottaen, 26, 5 kiloa joten urakkaa ei olisi enää paljoakaan jäljellä. Ongelma on vain tällä hetkellä se että, ei kiinnosta.

Olen pitänyt hyvin tarkkaa linjaa heiänkuusta saakka, mutta nyt viimeisten viikkojen aikana olen huomannut yhä enemmän ja enemmän lipsuvani. En lipsu arkisin, koska olen päättänyt että ne päivät eivät ole herkuttelua varten mutta viikonlopuista on tullut varsinaista karppauksen antiaikaa. Vähän väliä mielessä on pizzat, suklaat, jäätelöt ja ties mitkä muut herkut. Perunamuussit! Tänään olen taas vaihteeksi ihan hakoteillä. Ruoaksi pizzaa, tosin omatekemää ( mutta kuitenkin!), sitten perään vähän mustikkapiirakkaa ja jäätelöä ja äsken meinasin noutaa kaapista tämännäköistä herkkua :

Nii-in! Oikein kunnon karppiherkkua. Ehtisin jo avata purnukkani ja ottaa lusikkaan jäätelöä, kunnes heräsin tähän maailmaan ja työnsin jäätelön takaisin pakkaseen. Ei ikinä- koskaan- milloinkaan- pitäisi ostaa moisia herkkuja kaappiini - koska näköjään näissä heikoissa kohdissa, kun on vähän nälkä niin meinaa lipsahdella. Toinen ongelma on että kaapissani on tällä hetkellä mm. näitä hyvyyksiä :

En ole itse noita kaikkia ostanut, mutta aina sitä vähän sieltä sun täältä tuppaa kaikkea herkkua aina saamaankin, joululahjaksi, synttäreiksi, vanhemmilta jne. Ihan kauhulla odotan jo mitä vanhemmat tuovat kun kevätkausi loppuu. Haluaako joku tulla testailemaan, miten hyvin itsekuri kestää? Tervetuloa. Itse olen jotenkin hengissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti