En ole varmaan täällä blogin puolella koskaan maininnut erityisemmin, mutta kannan mukanani erityistä tunnesidettä Sormusten Herroihin. Elin noina aikoina ( 2001-2003) jonkunlaista " Haluan karata arjesta " aikaa, ja Sormuksen ritaritkin olin leffateatterissa katsomassa viisi kertaa. Kahta tornia jonottelin Kinopalatsissa jotta pääsisin ensi-iltaan. Ne oli oikeasti todella hauskoja aikoja. Leffoissa vaan on ne kaikki asiat joita rakastan : loistavat näyttelijät, kauniit maisemat, upea tarina, hienot lavasteet, iloa, naurua, kyyneliä ja musiikin niihin on säveltänyt todellinen nero : Howard Shore. Mitä muuta voi enää elokuvilta edes vaatia? Osaan suurimmilta osin repliikit ulkoa, mutta se ei mitenkään himmennä rakkautta niitä elokuvia- ja niiden ympärille pyöriviä muistoja kohtaan.
Hobittia olen odottanut kuin kuuta nousevaa, enkä harkinnut montaakaan kertaa kun klikkasin itselleni liput ensi-iltaan. Ystäväni sanoivat ei kiitos ensi-illalle, mutta minä en kyllä olisi voinut odottaa yhtään päivää kauempaa. Harkitsin jo meneväni yönäytökseen, mutta tulin siihen tulokseen että sitten olen kyllä jo vähän liian zombie töissä- jos saan nukuttua vain kolme tuntia.
Ennen leffan alkua olin ihan suht rauhaisassa tilassa, pohdiskelin yhtä suntoista. En edes jotenkin hyperventiloinut niinkuin joskus aikoinani. Sitten alkoi elokuva ja kyyneleet vain virtasivat kasvojani alas. Ei siinä mitään, mutta kun oli päässä ne hitsin 3D - rillit, niin oli todella häiritsevää kun yritin sieltä alta sitten pyyhkiä kyyneliä kun ympäröivät ihmiset istuivat siinä vain tyynen rauhallisina. Keski-Maan näkeminen pitkästä aikaa, tuttu musiikki, Frodo. Ne kaikki saivat aikaan tuon ihmeellisen tunnereaktion, jolla vähän yllätin itsenikin. Ei koskaan pidä selvästikkään aliarvioida mitä jotkut elokuvat tunnetasolla merkitsevät.
En halua spoilailla kovin paljoa elokuvasta ( vähän kuitenkin!!!!!) , mutta voin sanoa että pidin siitä kovasti! Se ylitti kyllä kaikki odotukseni. Muutama kohtaus jäi erityisen hyvin mieleen, esimerkiksi Klonkun / Bilbon arvuuttelu sekä hetki jolloin Bilbo päätti säästää Klonkun hetken. Se oli todella tunteisiin vetoava hetki ja iski siksikin niin lujaa- kun tietää mitä päätöksestä on seurannut. Martin Freeman oli erinomainen Bilbo, Ian McKellenissä on aina taattua karismaa ja arvokkuutta eikä maailmassa voi olla ketään muuta Gandalfia. Olin tyytyväinen kaikkiin näyttelijävalintoihin ja etenkin tätä kääpiötä piti vähän leffan aikana tuijotella :
Aijai mitän silmäniloa!
Musiikki on trilogiassa ollut aina ihan käsittämättömän hienoa, eikä se tosiaankaan Hobitissa tuottanut minkäänmoista pettymystä. Tähän kääpiöiden lauluun olin ihastunut jo ennen elokuvan näkemistä ja leffassa se tuntui iskevän entistä lujemmin.
Suosittelen kyllä leffaa, vaikka kriitikot ovat sitä vähän tyrmänneetkin mutta moni jonka kanssa olen jutellut on siitä tykännyt. Omalla kohdallani tietenkin menneisyys tuo oman mausteensa, mutta ilman sitäkin. Onnistunut fantasiaelokuva :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti