Sivut

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Motivaatio hukassa?

Hei niin on mullakin välillä, eikä sen löytämiseksi aina ole oikein mitään konkreettista tehtävissä. Sehän on asia minkä pitäisi lähteä syvältä sisältä. Olette kuitenkin ehkä huomanneet että rakastan noita " lainauksia " ja niissä on itseasiassa paljon hienoa sanomaa. Ajan mittaan niistä on myös muodostunut minulle sellaisia motivaation löytämis ruutuja, joita katselen aina silloin tällöin ja yritän palauttaa mieleeni taas sitä samaa paloa mitä aikaisemmin on ollut.

Haluan jakaa teidän kanssanne sellaisia jotka muistuttavat itselleni siitä miksi kannattaa aina_ yrittää, vaikka se joskus ottaisikin koville, vaikka kuinka haluaisi jäädä sohvalle. Miksi kannattaa jatkaa vaikka jalat eivät meinaa kantaa.














 
Rakastan noista jokaista syvästi, ja varsinkin tuo viimeinen lause on jo sellainen jonka olen itsekin kokenut ja jo pelkästään sen kuulemisen vuoksi tekisin tämän kaiken uudelleen. Toivottavasti näistä on teille muillekin tsemppareiksi!

2 kommenttia:

  1. Tää sun blogi on tosi kiva. Oon nyt pari päivää selaillu tätä ja tää postaus on mun lemppari. Mun motivaatio on hieman ollut hukassa 14 kg. laihdutuksen jälkeen. vielä on matkaa mallin mittoihin mutta nää kuvat antaa tietynlaista voimaa :) täng juu!ps. Tsemppiä sulle paljon =)

    VastaaPoista
  2. Hei kiitos paljon :) Tsempit sinnekin, kyllä me ne loputkin kilot karistetaan ;)

    VastaaPoista