Naisten Kymppi

Terveisiä Naisten Kympiltä! Nyt olen juossut ensimmäisen virallisen " kilpailu " juoksuni, ja vaikkei juoksussa mitään tekemistä kilpailun kanssa olekkaan noin yleisellä tasolla, mutta oman itsensä kanssa on. Odotin todella kauhun sekaisin tuntein välillä koko juoksua, sillä talvi on mennyt koko ajan sellaisilla 4-5 km lenkeillä. Sitten se kamala sairastelu suma. Paljoa pitempää pyrähdystä ei ole tullut tehtyä kuin vasta pari viikkoa ennen tapahtumaa juoksin. Kaksi kertaa tein 9 km lenkin, ensimmäisellä kerralla kaikki meni ihan ok , toisella kerralla sain todella pahan jalkakrampin- joten voitte kuvitella ettei minulla ollut minkäänlaista käsitystä lenkin kulusta. Pari päivää aikaisemmin kärsin vähän jalka kivusta, joten jännitystä oli ilmassa. Halusin onnistua! Mieheni ja tämän äidin kannustaessa, mutta ennenkaikkea itseni vuoksi. Halusin osoittaa että ensimmäistä kertaa koskaan, pystyisin siihen. Pystyisin juoksemaan kymmenen kilometriä, ilman yhtään kävelyaskelta.

Tankkasin itseäni viikolla pastalla sekä lauantaiiltana teimme hampurilaisia, söimme jätskiä ja suklaata. Sunnuntaina normaali aamiainen : kaurapuuroa, leipä ja vähän ennen juoksua banaani sekä muutama pala suklaata. Jännitin ennen juoksua jonkunverran, miespuoliskoni oli hirveän kannustava mutta hänkin selvästi jännitti. Eihän tuossa nyt periaatteessa edes ole mitään jännitettävää, mutta uusi tilanne minulle ja lisäksi olin kärsinyt noista jalkaongelmista. Hän varmasti pelkästi minun pyörtyvän jonnekin matkanvarrelle :D

Lähdin kolmosryhmässä, jonka otin varman päälle ( hölkkääjät , aika n. 1 h 30 min). Ajattelin että pidän aluksi aika tasaista vauhtia. Alku lähti hyvin ja ohittelin muutamia kymmeniä ihmisiä siinä samalla. Juoksu tuntui aluksi kulkevan hyvin, viiden kilometrin kohdalla olin ihan pirtsakka ja ihmisiä jäi paljon taakse. Ongelmana vaan oli että porukkaa oli niin paljon joten ohittaminen oli välillä..ööh, vähän haasteellista. Milloin menin keskeltä milloin sivusta. Ihmiset ei oikein olleet ymmärtäneet sitä vasemmalta ohi toimintaa.  Jossain 7 km kohdalla iski sitten vähän raskaampi vaihe, se onneksi kaikkosi ja 8 km kohdalla aloin pistää liikettä niveliin. Viimeinen kilometri vedettiin niin täysillä kun noilla voimilla pystyi.

Se tunne kun juoksin maaliin! Se oli jotain...ei sitä voi kuvailla. Se että olin ylittänyt itseni juoksemalla ensimmäistä kertaa koskaan kymmenen kilometriä mutta vilkaistuani kelloon 1 h 10 minuuttia! Roimasti alle tavoitteeni. Fiilis oli niin hieno, ja sitä nostatti se kun kiepsahdin mieheni syliin ja hän sanoi olevansa minusta niiiiiin ylpeä. Olin todella onnellinen mutta väsynyt - kaikki jännittäminen, loppurutistus. Oli ihanaa viettää loppuilta vain rauhassa kotona. Väsynyt mutta onnellinen, ja ylpeä. En ikinä olisi uskonut noin hyvään aikaan. Ja tosiaan, ei yhtään kävelyaskelta.

Mahtava kokemus! Ensi vuonna todellakin uusiksi :)