Laihdutukseni kompastuskivet

Sitten taas vähän pohdintaa painonpudotuksesta. Tämä tuli oikeastaan mieleeni siitä kun kävimme ystäväni kanssa pitkällisen pohdinnan prosessistani. Emme ole kuluneen vuoden aikana kamalasti keskustelleet, koska hän asuu eri paikkakunnalla. Nyt meillä oli pitkästä aikaa, oikeasti siis aikaa keskustella siitä mitä kuluneeseen vuoteen on mahtunut. Pohdimme montaa eri asiaa, mutta pitkään myös sitä mikä teki tästä sen kerran, jolloin painoa lähti. Miksei mikään niistä aijemmasta tuhannesta kerrasta ottanut onnistuakseen? Ihan varmasti tahdoin laihduttaa ihan yhtä paljon kuin nyt, vai tahdoinko sittenkään?

1. Riittämätön motivaatio. Itseni kohdalla on ollut niitä kun koko hommaan on lähtenyt puolitehoilla. Olen kokeillut käytännössä kaiken : Laihdutuspillerit, painonvartijat, pussidieettiä, paastoa, ja myös
uskokaa tai älkää laihdutusvyön. Ne kaikki olivat aika epätoivoisia yrityksiä päästä oikotiellä onneen.  Josta päästään nopeasti myös kohtaan kaksi :

2. Kärsimättömyys! Okei, olen aina toivonut että laihtuisin yhdessä yössä. Toivoin että yössä koko elämäni kestänyt herkkuperseily vaihtuisi salaattia rakastavaan ihmiseen. Kun niin ei käynyt kyllästyin. Odotin tuloksia yhden lenkin jälkeen, uskoin että voin herkutella kun olen ollut salilla. Eihän se nyt haittaa että kiskoo yhden suklaalevyn? Eihän?

3. Herkut. Vaikken varsinaisesti rakasta karkkia, enkä leivoksiakaan niin roskaruokaa ja suklaata olen rakastanut koko elämäni. Pienestä pitäen. Ja vaikka kuinka ihmiset väittäisivät että karppaamalla ne hiilariherkkuhimot lähtevät, niin höpöhöpö. Eivät ne mihinkään lähde, edelleen mikään ei voita fazerin sinistä suklaata. Ei mitkään tummat suklaat, eiväthän ne edes voi kilpailla keskenään.

4. Ruokavalio ongelmat. Tällä tarkoitan sitä etten ole tiennyt miten minä sitä painoa pudottaisin? Joudunko koko ajan syömään pelkkiä salaatteja? Vai kuuluisiko minun paastota? Ovatko vähärasvaisimmat tuotteet ne parhaat? Miten hemskutissa onnistun. Joudunko koko loppuelämäkseni luopumaan suklaasta, entä pizzasta? Millä minä voin herkutella? Ei yksinkertaisesti ollut keinoja, ja koska minua ei ollut luotu elämään nälässä, epäonnistuin.

5. Tottumukset. Kyllä jokainen meistä tietää sen että tiettyihin kohtiin vain kuuluu jokin asia. Tupakoitsijat varmasti tietävät tämän parhaiten, ainahan sitä pitää mennä aamusauhulle ennen kahvia. Tai työpaikalla parhaat juorut kuulee nimennomaan tupakkatauolla. Sama liittyi omaan syömiseeni, kyllähän kylässä pitää maha syödä niin täyteen että ratkeaa, kun kerran ilmatteeksi saa! Kyllä leffaan popparit kuuluu, hullu siellä istuisi syömättä mitään!

6. Painon jumitus. Niitä tulee vastaan meillä jokaisella, aikaa jolloin paino ei liiku mihinkään. Ei vaikka päällään seisoisi. Ennen olisin luovuttanut jokaisen stopin jälkeen. Nykyään luotan siihen että mikäli teen töitä, niin paino jossain vaiheessa laskee.

7.  Ympäristön painostus. Tulee eteen tilanteita jolloin ihmiset painostavat sinua syömään. Maistamaan herkkuja ja nauttimaan samaa ruokaa kuin he. Silloin pitää olla vahva, eikä suostua kaikkeen. Pitää unohtaa muiden ihmisten mielipiteet ja asettaa oma napansa etusijalle. Itse annoin turhan usein muiden vaikuttaa elämääni, sitten päätin ottaa itse ohjakset käsiini ja tehdä niinkuin minusta tuntuu parhaimmalta. Tämä on kaikkein vaikeinta ollut minulle kun ollaan kahvihuoneessa ja kaikki muut mussuttavat jotain herkkua ympärillä. Välillä on todella vaikeaa kieltäytyä.

8. Lyhytjänteisyys. En ennen osannut katsoa eteenpäin elämässäni. Lähdin laihduttamaan sillä mielellä että yritän laihduttaa jonkuntietyn ajan ja sitten voin höllentää. Päästäni puuttui kokonaan mahdollisuus elää koko loppuelämä terveellisesti, joka usein vei laihduttamiseni samantien jorpakkoon. Tein kaikesta niin vaikeaa itselleni ettei mikään ihmekkään ettei laihduttaminen onnistunut. Laskin niin tuskaisena päiviä, jotka olin pysynyt ruodussa että se teki jo itsessään hallaa.

9. Väärä aika. Tähän oikeastaan kulminoituu moni asia ja vähän samaa ykköskohdan kanssa. Pitää olla oikeasti valmis elämään terveellisesti, pitää olla joku pohja josta lähteä liikkeelle. Olla edes joku suunnitelma. En suosittele lähtemään laihduttamaan, silloin kun elämässä on paljon kaikkea menossa. Jos yrittää samaan aikaan toipua lemmikin kuolemasta ja laihduttaa, jompikumpi kärsii. Molemmat ovat tärkeitä tunteita ja pitää ensin työstää toinen jotta voi aloittaa toista. Itselläni on tästäkin kokemusta, enkä ymmärrä miten olin niin hölmö että luulin handlaavani molemmat.

10. Tukiverkoston puuttuminen. Uskokaa tai älkää se vaikuttaa äärettömän paljon, jos ympärillä on ihmisiä jotka eivät tue sinua. Ihan sama ovatko he laihoja vai lihavia ihmisiä, jos et saa mitään tukea eikä ole ketään joka puskisi eteenpäin, kehuisi laihtumistasi tai muistuttaisi vaikeiden paikkojen kohdatessa mihin olitkaan matkalla - prosessi on paljon vaikeampaa. Sekin oli varmasti ongelmani. Ympäriltäni puuttui ihmiset joiden kanssa olisi voinut jakaa asioita, joille olisin voinut kertoa että haluan pudottaa painoani.

Painonpudottaminen on haastava tie, joten niinkuin olen tuolla aikaisemminkin sanonut. Omalla kohdallani vasta vuositakaperin oli niin paljo taivaankappaleita kohdallaan, että homma alkoi luistaa. Mitä enemmän aikaa meni eteenpäin, sitä valmiimpi oli myös selviämään noista kompastuskivistä. Ei tarvitse osata heti käsitellä kaikkia tottumuksia, jos on halua ja motivaatiota. Uskon itse, että se on kuitenkin kaiken a ja o :) Itse nimittäin kärsin monen kompastuskohdan kanssa edelleen, tottumuksia sinkoilee vähän väliä eteeni ja paino jumittaa. Motivaatio ei ole kadonnut mihinkään ja vuoden kuluessa on oppinut selviämään. Nyt ei enää kaadu niihin kiviin, vähän vain kompastelen :)

Ruisrock ja Vuoden sähläykset

Hohoijakkaa! Ruisrockista on selvitty hengissä , muutamaa fyysistä kolhua, hajonnutta kännykkää ja kameraa lukuunottamatta. Voisi siis tässä heti alkuun todeta että hiiohei! Kalliiksi tuli elämäni ensimmäinen Ruissi. Onneksi muuten oli varsin onnistunut reissu, ja seurani oli mitä mainiointa , kiitos vaan :) Ei tule ihan enää niin pahaa vitutusta kun ajattelee että oli kuitenkin varsin mukavaa. Tuli myös nähtyä paljon vanhoja tuttuja ja muutamia sanoja siinä kerkesi rupattelemaankin. Olen nyt sitten pahoillani, mutta kuvia ei ole tulossa kun tuo kamerani sanoi sopimuksensa irti. En onneksi niitä kamalsti ehtinyt ottaa, mutta piti teille vähän jakaa muutaman kuvan muodossa reissua, eikä se nyt sitten onnistukkaan. Harmittaa sekin.

Vitutuskäyräni huipennus kuitenkin sattui kun kävin jonottamassa itselleni vettä vesipisteessä. Jonottelin ensin ainakin 20 minuuttia, sitten täytin pulloni ja jatkoin matkaa. Enkös sitten hetken päästä huomannut että laukkuni pohjasta tippuu vettä. Äkkiä epätoivoinen pelastusyristys kännykälleni ja kameralleni sekä mp3:lle, mutta kahdelle ensimmäiselle pelastus tuli liian myöhään. Huomenna kiikutan ne korjaukseen, nyt siis varaluurilla mennään. Ottaa päähän, mutta virheistä opitaan.

Ensin reissun miinukset : KUUMA! Järjettömän kuuma, siis tuskaisen kuuma. Tuntui että naama valahtaa koko ajan ja meikit pitkin poskia. Sen kuumuuden olisi vielä jotenkin kestänyt mutta ihmisiä oli kyllää myös ihan mielettömästi. Mikä sekin otti päähän kun mihin ikinä meni tai ajatteli menevänsä niin sai varautua jonottamaan yli puolituntia. ( Siis vessaan, syömään, anniskelualueelle, sisään jne. ). Kolmas miinus oli se että tapasin mukavan miehen, mutta tollo kun olen niin en älynnyt numeroa kysäistä. Sinne meni sekin sitten taas.

Kolme bändiä olin katsomassa.Tai neljä jos 5 minuuttia Staminaa lasketaan. PMMP, Michael Monroe ja kauan odottamani Nightwish. PMMP tuotanto on minulle ihan suht tuttua, keikalla en kyllä läheskään kaikkia kappaleita tiennyt, mutta osan kuitenkin ja oli kiva lauleskella mukana. Monroe on minusta persoonana viehättävä, mutta hänen musiikkinsa ei ole mitenkään tuttua minulle. Nightwishin keikalla olin ihan hyvässä paikassa ja koko sen ajan kun siellä jököttelin, jammailin hyvästä musiikista ja nautiskelin Ruissalon yöstä. Tuli keikan aikana todettua että paljon on Nightwishillakin kappaleita joita en tunnistanut. Kysäisin kaverini poikaystävältä että mistäköhän levyiltä ne mahtoivat olla ja hän sanoi että Nemolta ainakin oli muutama.
Ymmärrettävää sitten etten tunnistanut niitä, sillä en Nightwishia Tarjan aikoina kuunnellut.  Hyvä keikka, mutta minulle Nightwish toimisi pidempänä settinä. Täytyy laittaa korvan taakse, kun Suomeen tulevat.

Sitten vähän Ruissin vaatesaldoa. Kyllä huomasi miten paljon elämäni on vaatepuolenkin suhteen muuttunut. En koskaan ennen ole tunnistanut vaatteita ihmisten päällä, nyt saatoin monta vaatetta yhdistää liikkeeseen. Kolme ehdotonta hittituotetta täällä hetkellä on virkattu toppi, näkyi melkein joka viidennellä päällä. Farkkushortsit, itse vierastan kauhean lyhyitä shortseja mutta oli mukava huomata että monikaan ei.( Liian lyhyet nyt eivät näytä kenenkään päällä mitenkään hyviltä).
Kolmantena pistimme ystäväni kanssa merkille, neon oranssin ja corallin sävyt. Varsin blondit näyttivät suosivat väriä. Siihenkin törmäsi erittäin usein.

Olo on kuin jyrän alle jäänyt , paikkoja särkee ja todella pitkä kävelymatka oli eilen ruissista. ( 8km) Huonoilla kengillä, hitaasti lönkötellen, vatsa tyhjänä, pienessä huurussa - ei tosiaankaan maailman paras yhdistelmä. Sitten kuuden tunnin unet ja väsyttää niin että ajatus ei kulje laisinkaan. Huomenna on vielä työpäivä, eikä fiilikseni sinnekkään ole erityisen hyvä. Vieras paikka, vieraat ihmiset.

En tiedä miten aina silloin kun olen todella väsynyt, stressaantunut tai huolissani niin tuntuu että näen työkavereistani unta. Viime yönäkin, stressailin kaikkea ja uneeni hiipi taas ne tutut ja turvalliset kasvot. Muistan että unessakin olin todella helpottunut kun näiden heidät, pelkkä läsnäoleminen unessa tuntuu auttavan. Aamulla olo oli hivenen parempi. On se ihmisen mieli vain joskus jännä paikka :)

Nyt porhallan tekemään eväät ja sitten menen nukkumaan. Huomenna olen koko päivän liikenteessä, mutta illalla yritän tulle blogini pariin :) Oikein hyvää sunnuntai - iltaa kaikille, toivottavasti muut ovat pirteempiä!

Ulkonäölliset Ihannenaiset

Heissans! Lupasin eilen palailla ajastetulla menolla sorvin ääreen, joten tässähän sitä nyt olisi.
Minulla on aina löytynyt sellaisia naisia, joissa on jotakin- jonka haluaisin myös itselleni. Joillain se on vartalo, toisilla hymy, jollain takamus, luonne, tyyli tai hiukset. Kun aloittelin terveellistä elämää, katselin monia kroppia kaihoten ja ajattelin että minulla on niihin niin järkyttävästi matkaa, ettei edes viitsi unelmoida. Nyt, ne unelmat eivät tunnu enää niin kovin kaukaisilta.

Alison Sweeney on upea ilmestys. Hän on ollut yksi esikuvistani, aina siitä saakka kun 2004 aloin seuraamaan Päikkäreitä. Alison on vielä sellainen nainen, joka on mielestäni vain kaunistunut vanhetessaan.  Raskaana ollessaankin hän näytti säteilevältä, ja karkotti kilotkin huimaa vauhtia. Tykkään kovasti hänen hiuksistaan ja kropastaan, naisellisuutta mutta myös urheilullisuutta - mitä itsellenikin toivon :)


Tyylillisesti tykkäsin kovasti Elenan vaatteista Vampyyripäiväkirjoissa, josta innostuneena ostin nahkatakin itselleni. Elenen näyttelijä Nina Dobrev on mielestäni säkenöivä ilmestys - todellinen kaunotar.

Nuo hiukset! Aivan ihanat, vaikka tiedänkin että varmasti vähän pidennyksiä joukossa, mutta silti. Ninalla on monen mielestä varmasti ihan unelma kroppa, ja on hän minustakin todella timmissä kunnossa. Hivenen ehkä turhan hoikka minun makuuni, mutta pakkohan tuota kroppaa on vähän kadehtia. Kyllä minäkin voisin yhtä timmissä kunnossa olla, vaan en ole ja tällä ruumiinrakenteella jätetään nuo kropat muille ;)

Kahta naista vaille on listani valmis. Toinen löytyy myös vampyyripäiväkirjoista ; Caroline eli Candice Accola. Varsinkin vampyyriksi muuttumisen jälkeen aloin kiinnittämään huomiota häneen, kauniit kasvot ( ja taas ne hiukset!) ja Carolinen tyyli sarjassakin on todella minun silmiäni hivelevä.

Viimeinen nainen jonka haluan mainita on Emily Vancamp. Löytyy yhdestä tämän hetken lempisarjoistani eli kostosta. Myös todella , todella kaunis nainen. Sarjassa hänellä on usein aika " pröystäileviä"  vaatteita, mutta on joukossa myös sellaisia joista itse tykkään. Vähemmän kyllä, koska hänen roolinsa nyt on mitä on. Iloiset kasvot, kauniit hampaat, hyvä iho, loistava kroppa - mitä muuta sitä enää vaatimaan?

Huomaa kyllä naista laittamistani naisista, että itse hivenen kyllä tuppaan ihanoimaan tuollaista " hoikkaa" vartaloa, vaikka toisaalta haluan myös että naisessa on jotain mistä ottaa kiinni. Vähän on ristiriitaista tämä touhu, mutta olen aina ajatellut että liian hoikka en halua olla. Nuo kaikki naiset ovat hoikkia, Alison vähän muodokkaampi. Ehkä se sitten kun on ollut todella ylipainoinen niin on tupannut ihannoimaan sitä aivan toista ääripäätä?

Jos jollain on jotain ihannenaisia, niin saa toki kertoa :) Tiedän että moni ihannoi muodokkaampia naisia, eikä edes haluaisi näyttää keneltäkään edellisiltä. Mikä ottaen huomioon nyky-yhteiskunnan on varmaan paljon terveellisempi näkökulma. Mut näin täällä, mites siellä? 

Lokkien kirous

Voiko maailmassa olla yhtään ärsyttävämpää ja vastenmielisempää lintulajiketta kuin lokit? En usko. Sen lisäksi että ne ovat äärettömän rumia, niin ne pitävät ihan järkyttävää meteliä. Jätän autoni aina kesäisin kadulle, jonka äärellä on muutama isompi puu. Kyllä ottaa pahasti aivoon, kun aamulla menee autolle ja auto on täysin linnunpaskassa. Vituttaa, suoraan sanottuna sekin ettei niitä parkkipaikkoja voi kauheasti valita, joten joskus siinä puun alla on ainut vapaapaikka. Juuri pesty auto on sitten taas aivan linnunpaskassa. Että voi ottaa hermoon!

On siinä varmaan muitakin lintuja tulittamassa ja pomittamassa mun autoa, mutta tunnistan kyllä niiden idioottien lokkien kirkunan. Sitten on vielä olemassa niitä järkyttävän pullukoita lokkeja, oikein kunnon tappajalokkeja, jotka ovat iloisesti torilla syöneet kaikki jäännökset ja ihmisten jäätelötötteröt. Hyvä kun pystyvät enää lentämään.  Samase millainen lokki on kyseessä, aina ne herättävät yhtä paljon inhoa.

Sen lisäksi että lokit ovat päättäneet pommittaa autoni täyteen paskaa, niin sen lisäksi ne ovat päättäneet pitää minua iltaisin hereillä. Mitä järkyttävää metelöintiä, niistä voikaan lähteä! Ne kiljuvat ja huutavat, älämölöävät ikkunani alla. Varmaan kommunikoivat toisten kanssa, mutta ei pahemmin voisi kiinnostaa jos heillä on yhtäkkiä 11 aikaa niin paljon asiaa toisilleen. Tuntuu että juuri silloin se kirkuminen alkaa. Omistaisivat edes kauniin äänen, mutta ei! Vähän niinkuin minä laulamassa ;)

http://luontoportti.com/suomi/fi/linnut/harmaalokki Jos jotakuta kiinnostaa millaista ääntä ne lokit pitävät ja on jotenkin onnistunut elämässään välttelemään niiden sulosointuista ääntä, niin sinne vaan. Ihan karmaisevaa, en yhtään pistäisi pahitteeksi vaikka lokit kuolisivat sukupuuttoon. Tai sitten vähemmän radikaalina ratkaisuna , nuo puut tuosta edestä pois etteivät mokomat voi kekkuloida niissä.

Ps. Huomenna sitten koittaa se viimeisen viimeinen työpäivä, jolloin jätän työpaikkani taakse. Samalla tunteiden mylleryksellä en kyllä nyt tuolta suostu lähtemään. Olen toivottavasti ne tunteet jo käsitellyt ja nyt katsotaan eteenpäin. Ne joilla on merkitystä, kulkevat mukana. Ihan sama missä olen ja minne menen. Jotkut eivät häviä koskaan.

Onnistumisen Hetket

Täällä on yksi , joka juoksi äsken ensimmäistä kertaa elämässään 40 minuuttia, yhteen putkeen. Usein kävelen välillä, mutta tänään halusin juosta, halusin vain antaa mennä ja porhaltaa niin pitkälle kuin jaksan. 4 kilometrin kohdalla alkoi kyllä tuntua, siihen mennessä olin aika hyvin jaksanut juosta sopivaa tahtia, liikaa hengästymättä mutta kun koti alkaa häämöttää niin tuntuu ettei jaksaisi enää yhtään metriä. Tiesin että kilometri jäljellä ja siinä kohtaa muistuttelin taas Jillianin kommentteja, ja ajattelin päässäni : Minä tiedän että pystyn tähän! Niin pystyinkin. Niin se 5 kilometriä taittui juosten ja autonkin alle meinasin jäädä.

Se oli itseasiassa vähän outo tilanne, koska odottelin valoissa että valo vaihtuu ja sen vaihduttua lähdin juoksemaan. Yhtäkkiä edestäni kiisikin auto ja ehtisin vähän hidastaa ja kurkkasin äkkiä valon väriä - vihreä. Eli auto ajoi siis selvästi päin punaista. Onneksi mitään vakavempaa ei tapahtunut. Lenkki meni hienosti ja olin äärimmäisen tyytyväinen. Kuka olisi vuosi takaperin uskonut että juoksen 5 kilometriä? Ei kukaan. En edes minä itse. Viime kesänä muistan kun juoksin vaivoin 200 metriä, sen jälkeen tein vakavasti jo kuolemaa. Nyt koko asia on ikävä muisto vain.

Halusin jakaa kanssanne myös yhden kuvan työasustani ( + sekaisesta asunnostani). Kuvassa oleva asuste kuvastaa aika usein sellaista lajia, mitä käytän töissä. Siellähän on tietysti tiettyjä asioita jotka pitää huomioida, kuten paskavaippojen vaihtaminen + valkoiset housut = todella huono yhdistelmä. Tai kovin minimaalinen hame, kun joutuu paljon nostelemaan ja pyllistelemään. Usein siis farkut ja joku neule toimii hyvin. Tykkään kovasti tuosta turkoosista väristä.

Pariisin kevät ei yhtyeenä herätä mitään kiinnostusta, mutta tuossa kappaleessa on tunnelmaa. Hyviä kesäbiisejä ei voi koskaan olla liikaa.


Huomenna pakko kerta teille lokkiongelmstani! Ne viheliäiset olennot todella koettelevat hermojani :D Joten :

Lokkitapaamisiin!

Spontaanius

Joskus ärsyttää kun en ole voinut syntyä spontaaniksi persoonaksi. Tai vaihtoehtoisesti, miksen voi vaan muuttua sellaiseksi? Edes vähän spontaanimmaksi. Joitain blogeja seuraillessa tunnen lievää pistosta , kun törmään sellaisiin ihmisiin jotka vaan voivat lähteä maailmaa kiertämään yhtäkkiä, tai jos suunnitelma peruuntuu niin heti löytyy b- suunnitelma. Jos joku asia muuttuu, ei tarvitse jäätyä paikoilleen paniikissa, kun ei osaa tehdä mitään. Päivittäin voi tehdä jotain spontaaniakin, ilman kauheaa ennakkosuunnittelua.
Toki tässä järjestelmällisessä luonteessa on myös omat plussansa, kuten se että matkat on aina niin hyvin suunniteltuja että harvoin joku menee radikaalisti pieleen. Sen lisäksi en ole työn aloittamisen jälkeen, koskaan ollut rahaton sillä lasken budjetit niin tarkkaan että minulle jää aina rahaa myös säästöön. Hätiköi en koskaan, mikä ehkä taas edesauttaa sitä että kerkeän ajattelemaan asiat usealta kantilta minkä vuoksi harvoin tulee ketään loukattua. Spontaanius voisi kasvattaa, kun tekisi virheitä mutta tässäkin luonteessa on virheensä tehnyt ja oppinut ettei toteutus aina luonnistu- vaikka miten suunnittelee. Sen kautta on oppinut vähän hölläämään.

Ennen jumitin kaupassa _ kauan_ ennenkuin ostin yhtään mitään. Nyt osaan jo tehdä heräteostoksia, jotka kuuluvat myös tähän elämään. Ihan jokaista vaatekappaletta ei tarvitse harkita puoltatuntia, menee ihan turhaa aikaa elämässä siihen. Isoja ostoksia jumitan edelleen. Hauskinta varmasti luonteessani on se, että mikäli suunnitelma peruuntuu niin olen jonkunaikaa ihan paniikissa. Miten hieno suunnitelmani voi peruuntua? :D Kestää tovin, ennenkuin voin järkevästi pohtia muita vaihtoehtoja. Kun mietin taaksepäin elämässäni, moni reissuista esim. ystävieni kanssa on ollut ihan täysin ilman suunnitelmaa, ja niistä on kuoriutunut ihan mahtavia matkoja.

Totuus on kuitenkin se, että olen kaikkein onnellisimmillani kun minulla on suunnitelma. Kun tiedän missä asun, kun tiedän missä olen töissä. Se kun tiedän elämässäni vähän eteenpäin. Nyt olisin varmasti onnellinen jos tietäisin ensi talvesta jo jotain, ei se haitaksi olisi :) Epävarmuus on kuormittava tekiä minun elämässäni ja olen useasti toivonut että osaisin vain elää hetkessä. Katsoa päiväkerrallaan ja antaa elämän tuoda mukanaan arvoituksia, jännitystä ja spontaaniutta :)

Suunniteltu lauantai iltapala ;)

Iloista Juhannusta!

Tasapuolisesti :)

Oma juhannukseni muuttui leirintäalueesta, oman asuntoni sohvalle. Sitekä flunssa jätti nyt tämän juhlijan kotiin, sekä pienehkö erimielisyys kaverini kanssa. En jaksanut nyt käydä hänen kanssaan mitään kahakkaa, joten skippasin suosiolla leirintäalueen, kun olo on tosiaan edelleen vähän puolikuntoinen.

No mutta, mikäs tässä :) Mamman luokse grillailemaan ja saunomaan ja sen jälkeen leffaa pyörimään. Tänään voi sitten vähän juhlistaa jussia, syömällä vaikka muutaman palan fazerin sinistä suklaata ;)

Pitäkäähän itsestänne huoli ja kavereista kanssa. Aurinkoa ja juhlamieltä kaikille!