Ikävä

Jos jotain on oppinut puolentoista vuoden etäsuhteessa on ainakin ikävöiminen. En ikinä kuvitellut millaista ikävä voisi pahimmillaan olla. En ole ikinä kaivannut ketään niin paljon ja syvästi, kuin miestäni.  Olin kyllä pienenä sellainen etten viihtynyt yökylässä tai missään leireillä, koska ikävöin aina kotiin. Pitkillä matkoilla olen aina tavalla tai toisella ikävöinyt perhettäni ja ystäviäni, mutta se ikävöinti on aina tuntunut ihan siedettävältä. Sellaiselta mikä kuuluu aina elämään. Onhan elämässä paljon muutakin mitä aina välillä tulee ikävä ; muistoja, hetkiä, ihmisiä sellaisina kuin heidät olet tuntenut, jotain tiettyä paikkaa. Ne ovat jotenkin kaunista ikävää, toki jos ikävöi kuollutta läheistä tai lemmikkiä, niin ikävä voi olla myös paljon raastavampaa. Aika yleensä auttaa.

Sunnuntai - illasta on tullut todellinen koetinkivi. Tiedän että moni ajattelee että mitä helkuttia vain viisi päivää erossa - eihän se ole mitään. Joillekin ei varmaan olekkaan, mutta minulle se on. Viisi päivää erossa, ja vain kaksi yhdessä -toisen kiintiö lähellä ei ikinä pääse täyttymään. Vähän kuin olisin auto, jonka kanssa ajettaisiin aina niin lyhyitä matkoja ettei akku ehtisi latautua koskaan kunnolla.

Ne viisi päivää mitkä ollaan erossa ne on...silloin tapahtuu mun elämässä kaikkein eniten. Se on mun arki. Arki jossa mies ei koskaan ole läsnä muuta kuin viestin välityksellä. Arki on niin täynnä elämyksiä, suruja, huonoja päiviä, iloja, pieniä hetkiä jotka luo mahtavan muiston tulevaisuudessa. Mun työpäivät päiväkodissa on niin värikkäitä että haluaisin joskus kasvotusten kertoa niistä heti työpäivän jälkeen. Haluaisin kiepsahtaa mieheni kaulaan kotiin tullessa, koti huutaa ikävää. Ne hetket kun työkaverieni miehet odottaa parkkipaikalla - huutavat ikävää. Pariskunnat ruokakaupassa keskiviikkoisin, nukkumaan mennessä katsoo tyhjää sänkypaikkaa ja kuvittelee miehen siihen.

Kun on oikein huono päivä ja kyyneleet virtaa kasvoja alas, toivoisi että olisi joku jonka kylkeen käpertyisi. Mies joka lohduttaisi, ja kyllähän hän tekeekin , viestillä. Se ei ikinä korvaa sitä aitoa läsnäoloa. Ei koskaan.

Sunnuntai aamulla tunnen jo sen tunteen. Sen ikävän, se voimistuu aina sitä mukaan kun kello menee eteenpäin. Mietin viikkoa, mietin sitä yksinäisyyttä joita tietyt tilanteet tuovat. Mitä enemmän ollaan yhdessä sen vaikeampaa se on. Joululoman jälkeen hyvästelin mieheni bussiasemalla, kun menin autoon kyyneleet valuivat niin että jouduin pysähtymään. Se otti niin koville ja ikävä oli niin raastava, tuntui että se hakkasi minua sisältäpäin.

Mies on sen lisäksi että hän on minun kumppanini, hän on myös paras ystäväni. Jaamme kaiken, puhumme kaikesta. Jaan elämäni pienet ilot ja surut hänen kanssaan. Olemme niin läheisiä, jonka vuoksi tuntuu että ikävä sattuu entistä enemmän. Jokainen sunnuntai, jokin pieni osaa kuolee sisälläni. Odotan niin kovin viikonloppua ja hetkeä jolloin olen taas mieheni luona. Tunteet pyörivät laidasta laitaan, viikonloppu on yhtä tunteiden vuoristorataa.

Olemme sopineet että mikäli ikävä on sietämätöntä teemme asialle jotakin, kummankaan ei pidä kärsiä. En tiedä mikä se piste on, kun ei enää kestä ikävää? Ovatko sunnuntai - kyyneleet sitä? Vai se kipu rinnassa? Olen kestänyt tähän saakka lukemattomat määrät sunnuntaita, kestän koska tiedän että matkan päässä on joku jonka vuoksi jaksan taistella. Se ei helppoa, todellakaan. Ikävän kanssa eläminen on todella...se on raskasta. Toisaalta, jokaisen sunnuntain jälkeen tulee aina perjantai. Mitä lähemmäs perjantai tulee, sen helpompaa on.

Toivon enemmän kuin mitään että pääsisimme yhteen, se olisi...en osaisi edes kuvitella sitä. Kadehdin ihmisiä jotka vain PAM! muuttavat yhteen. Antaisin lähes mitä vain , jos meillä se olisi niin helppoa. Ainakin tiedän mitä ikävä on ja miten sen kanssa voi elää.

2016

Uutta Vuotta 2016 on takana viikon verran, ja suunnitelmia etenkin tammikuulle riittää. Palataan kuitenkin sen verran vielä Uuteen Vuoteen, että vietimme sen mieheni kanssa omien sukulaisteni kanssa. Söimme, katselimme jääkiekkoa. Siitä sitten lähdimme mieheni kanssa kaksi syömään, josta tultiin kotiin valaamaan tinaa. Tinan jälkeen kaupungin ilotulitukset vuorossa. Rauhallinen uusi vuosi siis kaiken kaikkiaan. Joululoma oli muutenkin aivan ihana, oli niin rentoa vain olla miehen kanssa. Kävimme ulkona syömässä, päivällä leffassa, tavattiin ihmisiä, nukuttiin pitkään, katsottiin lätkää, naurettiin, juteltiin yömyöhään. Rentoa touhua, ilman mitään aikarajotteita. Se teki hyvää, mutta sunnuntai- ilta kun mies piti hyvästellä. Koville otti. Vaikea edes löytää sanoja ikävälle.

Tammikuussa meillä on kahdet häämessut, sen lisäksi menemme käväisemään Winter Dog Show'ssa. Minulla on muutama ystävieni kanssa sovittu tapaaminen, mieheni käy yksissä koekuvauksissa. Tammikuussa ei siis hirveästi ole viikonloppuisin vapaata aikaa.

Huhtikuussa ( jota odotan ihan valtavasti) lähdemme mieheni kanssa reissuun. Kohteena tällä kertaa aivan ihana Skotlanti. Se on yksi paikka Briteissä jonne olen halunnut jo ties miten pitkään mennä. Olemme katselleet vähän kohteita jotka haluamme nähdä, ja mikä tietenkin hienointa auto on myös vuokrattu kolmeksi päiväksi, mikä mahdollistaa myös upeiden maisemien näkemisen. Edinburgh on kuitenkin pääkohteemme. En malttaisi odottaa reissua, mutta kyllähän se sieltä tulee.

Muistatteko surullisen kuuluisan koira hankkeeni? Puhuin siitä ainakin täällä : On step at a time & täällä : koirakuume
Koirahan oli minulle jo aikoinaan alustavasti varattu, mutta sopivaa pentua ei syntynyt ja sitten tuli mies ja etäsuhde - eikä pentu sopinut siihen kuvioon. Mies rakastaa koiria ja olemmekin yhdessä alkaneet asiaa työstämään tässä. Tällä kertaa kuitenkin aika paljon maltillisemmin ja rauhallisemmin. Katsotaan mitä vuosi tuo mukanaan tämä asian osalta. Osittain siksi käymme tuolla koiranäyttelyssä vähän katselemassa ja ihmettelemässä.

Syksyllä saattaa olla reissukin tiedossa, mutta siitä emme ole sen tarkemmin vielä päättäneet.

Tämä vuosi tulee osittain olemaan varmasti mielenkiintoinen. Reissuja joita olen odottanut, toivottavasti karvainen perheenjäsen elämäämme,häiden suunnittelua. Ennenkaikkea toivon että tänä vuonna pääsemme mieheni kanssa samankaton alle. Se on toiveistani yksi suurimmista. Keväällä päästään tästä turvotuksesta ja noista muutamista kertyneistä kiloista eroon, kun pyöräily tulee kuvioihin ja juoksu alkaa taas maittaa. Haluan ehdottomasti panostaa tänä vuonna terveelliseen elämäntapaan ja kumpikin meistä ( minä ja mies ) haluaa vähentää herkkuja. Minun pitää myös lisätä veden juontia, koska talvella se on taas jäänyt.

Vuosi on varmasti myös aika raskas, isovanhempani vanhenevat ja se tuo mukanaan omat haasteet ja surunsa. Viime vuonna mentiin jo aika hurjaa takapakkia, eivätkä asiat tuskin tuosta ainakaan parane. Toivottavasti eivät kauheasti pahenekkaan. Etäsuhteessa eläminen ainakin näin aluksi. ja siihen pitää suhtautua niin että sen pystyy hallitsemaan. Estää itseään murtumasta miljoonaksi palaseksi jokaisen sunnuntai- eron jälkeen. Nyt ei ole luvassa pitempiä viikonloppuja, tai lomaakaan ihan lähellä. Nyt on kestettävä ja suhde pitää pystyä pitämään oikeilla raiteilla. On panostettava viesteihin ja puheluihin. On ajateltava että tämä ei kestä ikuisesti, on jaksettava vaikka ikävä hakkaisi sisusta koko ajan pieniksi palasiksi. Tämä suhde on sen arvoista.

Toiveissa siis yllätyksellinen vuosi, mutta toisaalta toivon että ainakin töissä säilyisi syksyllä myös samat kuviot. Toivon rakkauden syventymistä mieheeni, paljon ihania ja romanttisia hetkiä. Iloa, riemua, onnistumisia. Toivon rohkeutta kohdata vaikeudet ja uskon että mies rinnallani kestän mitä vain. Selviämme mistä vain. Ystäväni saavat lapsia tänä vuonna ainakin kaksin kappalein, toivon että saan tutustua noihin uusiin elämän alkuihin.

Toivon myös kaikille lukijoilleni yllätyksellistä ja onnellista vuotta 2016! :)

Tänään minä kiitän ♥

Kiitollisuushaasteita pyörii vähän jokapuolella, sekä blogeissä että facessa. Mikä sen hienompaa istua vähäksi aikaa ja miettiä mistä minä saan olla kiitollinen. Tässä omani :


♥ Ihanat ihmiset. Uudet tuttavuudet jotka ovat tulleet elämääni ja opettaneet ihan uusia asioita. Vanhat tuttavuudet joiden rakkaus vahvistaa, kasvattaa ja opettaa minua jokapäivä. 

♥ Perhe. Mitä elämä olisi ilman noita hömppiä? 

♥ Liikunta ja terveellinen elämä. Oman kehon kuunteleminen ja kunnioittaminen. Meillä on vain yksi elämä miksi emme antaisi omalle kropallemme parhaita mahdollisia lähtökohtia selviytyä jokapäiväisestä elämästä. 

♥ -35 kiloa. Jokapäivä kiitän siitä sisusta jolla tuo läski on minusta lähtenyt. 

♥ Hyvät ja humoristiset sarjat : Orange is New Black. 

♥ Ruska. Ihanat syysilmat. 

♥ Herkuttelu. Mitä arki olisikaan ilman noita pieniä irtautumisia suklaan kera? 

♥ Musiikki. Siltsun uusimmalla albumilla oleva upea biisi : Elämän tärkein ilta. 

" Tää voi olla elämäs tärkein ilta. Ja kohtalon vieressä toinen jonka silmissä oot suurenmoinen. Kaksi ihmistä toisensa nostaa kirkkaana loistaa , eikä se lakkaa koskaan. "

♥ Töissä unelma paremmasta huomisesta. 

♥ Rakkaus. 

Kiitollisuuden lisäksi, olen käynyt läpi aikamoiset oppitunnit. 

☀ Olen oppinut että ennakkoluuloilla ei kannata ratsastaa kovin pitkälle. 
☀Olen oppinut että elämä saattaa yllättää, kun sitä vähiten odottaa.
☀ Kaikki jotka sanovat rakastavasi sinua eivät puhu totta, kannattaa aina, aina luottaa siihen omaan vaistoon ja muistaa että teot useimmiten kertovat enemmän kuin sanat. 

☀ Tuntemattomatkin ihmiset välittävät. 
☀ Hyvä kiertää ja elämäkin kantaa, vaikkei siltä aina tunnukkaan.