Allekirjoitan ihan jokaikisen kohdan! :)
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
tiistai 5. helmikuuta 2013
Tämänhetkinen herkkuni
Jos saisi valita kaikista maailman herkuista, niin tähän toki ensimmäisenä pöllähtäisi Fazerin sinisen kuva. Nyt kuitenkin kun puhutaan tästä terveellisen elämän herkusta, niin olen niin rakastunut yhteen omatekemään salaattiin niin että voisin syödä sitä kaiken aikaa :
Salaattia, tomaatti,ananasta, kurkkua, castello- juustoa ja fetaa. Nams! Sekä herkullista, että ravitsevaa, kun rasvaa tulee fetasta ja juustosta. Erinomainen iltaruokani ollut ja mikä hienointa - jos herkut ovat muuttuneet suklaasta ja jäätelöstä tähän malliin, niin mikäs sen hienompaa.
Pakko sanoa että tänään kuitenkin oli vähän vaikeaa kun päiväkodissa oli runebergin torttua ja en edes liiemmin ole koskaan siitä pitänyt. En tiedä miksi tänään teki jotenkin kamalasti mieli jotain makeaa, ja nimennomaan makeaa. Ei siis mitään suklaata, vaan enemmän näin mielessäni mansikkahillot yms. Voitin kuitenkin yhden houkutuksen kun mietin hetken aikaa, että ei kannata. Et sinä edes pidä siitä. Vaati vain vähän enemmän vakuuttelua kuin normaalisti, mutta hengissä selvittiin.
Viime lauantaina tein salaatin kylkiäiseksi vähän jauhelihapiirakkaa, karppiohjeella. Mikä on loistavaa! Suosittelen. Resepti löytyy karppifoorumilta mm. ja jostain blogistanikin :) Se on muodostunut yhdeksi suosikikseni tässä karppauksen aikana. Simppeli ja riittoisa. Näin yhdelle ihmiselle.
Sellaisia ruokajuttuja tällä kertaa! :)
Salaattia, tomaatti,ananasta, kurkkua, castello- juustoa ja fetaa. Nams! Sekä herkullista, että ravitsevaa, kun rasvaa tulee fetasta ja juustosta. Erinomainen iltaruokani ollut ja mikä hienointa - jos herkut ovat muuttuneet suklaasta ja jäätelöstä tähän malliin, niin mikäs sen hienompaa.
Pakko sanoa että tänään kuitenkin oli vähän vaikeaa kun päiväkodissa oli runebergin torttua ja en edes liiemmin ole koskaan siitä pitänyt. En tiedä miksi tänään teki jotenkin kamalasti mieli jotain makeaa, ja nimennomaan makeaa. Ei siis mitään suklaata, vaan enemmän näin mielessäni mansikkahillot yms. Voitin kuitenkin yhden houkutuksen kun mietin hetken aikaa, että ei kannata. Et sinä edes pidä siitä. Vaati vain vähän enemmän vakuuttelua kuin normaalisti, mutta hengissä selvittiin.
Viime lauantaina tein salaatin kylkiäiseksi vähän jauhelihapiirakkaa, karppiohjeella. Mikä on loistavaa! Suosittelen. Resepti löytyy karppifoorumilta mm. ja jostain blogistanikin :) Se on muodostunut yhdeksi suosikikseni tässä karppauksen aikana. Simppeli ja riittoisa. Näin yhdelle ihmiselle.
Sellaisia ruokajuttuja tällä kertaa! :)
maanantai 28. tammikuuta 2013
Liikunta ja painonpudotus
Silloin kun päätin alkaa pudottamaan painoa, päätin myös että liikunta tulee kuulumaan elämääni ihan uudella tavalla. Ajatus laihtumisesta ilman liikunnan tuomaa panosta ei houkutellut itseäni. Nimittäin en halunnut olla myöskään laiha läski, vaan mieluummin sitten muutamia kiloja ylipainoinen mutta kuitenkin urheilullinen. Halusin että pystyisin juoksemaan kuolematta, tai että kun koukistan käsiäni - näkyy jotain muutakin kuin allit. Halusin aina olla urheilullinen, en niinkään laiha. Enemmin terveen näköinen ja toivoin omistavani sellaisen kropan jossa näkyisi se että sen eteen on tehty töitä. Ei vain geneettinen tulos.
Laihduin nimittäin ilman liikuntaakin, ja eikö aina sanotakkin että painonpudotuksessa on kysymys ennenkaikkea terveellisestä ruokavaliosta. Totta, mutta halusin oikeastaan sen vuoksi kirjoittaa liikunnasta ja liikkumisesta, koska se on tuonut elämääni niin paljon sellaista mitä en koskaan edes tiennyt olevan olemassa. Nyt herää kysymys, miten olen onnistunut olemaan liikkumatta? Miten olen kestänyt katsella kroppaa jossa ei ole ollut mitään muuta kuin ylipainon tuomaa läskiä, kuntoa joka riitti juuri ja juuri roskikselle kävelyyn tai pystynyt elämään ilman sitä tunnetta kun tuntee itsensä vahvaksi ulkoisesti ja sisäisesti.
Olen puhunut tästä ennenkin, mutta haluan puhua uudestaankin. Ihan vain, koska toivon että jokainen joka harkitsee painonpudottamista tai kilojen karistamista ottaisin liikunnan mukaan, ei siksi koska on pakko. Vaan siksi koska se antaa elämään ihan uusia voimavaroja ja mahdollisuuksia. Ei myöskään pelkästään siksi että sanotaan sen olevan terveellistä fyysisillä mittareilla, vaan myös siksi että se on äärimmäisen terveellistä henkisellä puolella.
Oma liikkuminen alkoi kävelyllä, sitten jumpilla, myöhemmin otin sauvat kävelyreissuille. Muistan ensimmäisen kerran kun juoksin, 200 metriä ja kuuntelin Rain over me:tä ja yritin jaksaa. Olin ihan hikipäissä siitä pienestä suorituksesta, mutta olin onnellinen. Onnellinen että oikeasti yritin. Sitten ne kerrat kun jumppasin ja ajattelin että tulen kuolemaan, punnersin loppuun saakka, huolimatta kamalasta olosta ja tihkuvasta hiestä ja muistan miten ajattelin että jos joku kysyy miten olen onnistunut laihduttamaan - vastaan että helvetinmoisella työllä ja punnersin vielä yhden vatsalihaksen.
Nyt liikkuminen on kuulunut elämääni melkein tasan vuoden verran, enkä voisi kuvitella enää viikkoa niin etten liikkuisi mihinkään. Välillä työpäivien jälkeen ei jaksaisi lähteä mihinkään, mutta kun saa jalat liikkeelle ja lenkin jälkeen lösähtää sohvalle, ei ole koskaan kaduttanut että lähti lenkille. Lenkillä tuntuu että omien aivojen lisäksi koko mieli saa hengittää. Salilla viimeisten työntöjen aikana pakertaa itsensä äärimmilleen ja kun tekee sellaisia asioita joita ei uskonut mahdolliseksi - kasvattaa sekä itseluottamusta että halua jatkaa samaa polkua. Liikkumisesta saa onnistumisen tunteita ja se muokkaa kroppaa. Tänään juuri katsoin itseäni salilla ja ajattelin että näytän oikeastaan ihan kivalta olkapäistäni ja rintalihaksistani koska niissä alkaa näkyä että olen tehnyt töitä.
Liikunta on myös tuonut itselleni sellaista " sisäistä ja ulkoista voimaa", kun kroppa tuntuu hyvältä , mieli kulkee samassa menossa. Ajattelen usein että vaikken mikään bodari haluakkaan olla, enkä tule olemaankaan, en myöskään halua olla fyysisesti heikko. Haluan antaa myös itselleni mahdollisuuden puolustautua ja puolustaa fyysisesti, vaikkei raa'asta voimasta aina mitään hyötyä olekkaan. Tai jos pitäisi juosta karkuun, haluan että pakomatka kestää enemmän kuin muutaman metrin. Voi olla ettei hyvä kuntoni pelasta minua mistään tilanteesta, mutta se antaa kuitenkin tietynlaista turvaa ja ehkä mielellekin rohkeutta taistella vastaan. Ei ole kovin innostavaa olla kukkakeppi, joka kaatuu pienenkin tuulen mukana tai kun kompastuu murtuu kymmenen luuta. Haluan olla itsenäinen nainen joka pystyy puolustamaan itseään, ja pitämään huolen itsestään. Osa ystävistäni haluaa ja tarvitsee siihen asiaan miehen, minä haluan pitää huolen itsestäni ja kohtalainen tai hyvä kunto ja kroppa antaa siihen edes mahdollisuuden.
Hyvä kunto, parempi mieli. En malta odottaa kevään tulemista, kun linnut laulavat ja lumet sulavat ja pääsee kunnolla kirmailemaan + juoksemaan. Aijon myös jälleen juosta cooperin, viime keväänä sen myöskin juoksin...vai oliko se kesällä. Silloin tuloksena ihan ok, nyt aijon mennä yli 2000 metrin.
Sen lisäksi haaveena olisi käydä kiskaisemassa naisten kuntovitosella kympin reitti. Sitä mietin jo viime keväänä, mutta jostain syystä se jäi. Nyt olisi oiva tilaisuus mennä juoksemaan se, niin ja nimennomaan juoksemaan. Enää ei kävellä. tiedän nimittäin että jaksan sen juosta, vaikken koskaan olekkaan sitä varsinaisesti tehnyt.
Mut tosiaan, jokainen valitsee sen lajin missä tuntee olonsa kotoisammaksi. Tiedän että moni inhoaa juoksemista ja hölkkäilyä mutta rakastaa esim. uimista. Mikä on muuten ihana laji! Itse vain kesäisin sitä harrastelen. Kunhan kokeilee jotakin ja pistää itseään vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Minä olen oiva esimerkki että kun uskaltaa rikkoa rajoja, haastaa omaa itseään, voi yltää sellaisiin asioihin mihin ei koskaan kuvitellut pystyvänsä. Nimimerkillä : vihasin juoksemista koko elämäni!
Siellä se sisäinen voima punnitaan, kun ei ole omimillaan :)
Laihduin nimittäin ilman liikuntaakin, ja eikö aina sanotakkin että painonpudotuksessa on kysymys ennenkaikkea terveellisestä ruokavaliosta. Totta, mutta halusin oikeastaan sen vuoksi kirjoittaa liikunnasta ja liikkumisesta, koska se on tuonut elämääni niin paljon sellaista mitä en koskaan edes tiennyt olevan olemassa. Nyt herää kysymys, miten olen onnistunut olemaan liikkumatta? Miten olen kestänyt katsella kroppaa jossa ei ole ollut mitään muuta kuin ylipainon tuomaa läskiä, kuntoa joka riitti juuri ja juuri roskikselle kävelyyn tai pystynyt elämään ilman sitä tunnetta kun tuntee itsensä vahvaksi ulkoisesti ja sisäisesti.
Olen puhunut tästä ennenkin, mutta haluan puhua uudestaankin. Ihan vain, koska toivon että jokainen joka harkitsee painonpudottamista tai kilojen karistamista ottaisin liikunnan mukaan, ei siksi koska on pakko. Vaan siksi koska se antaa elämään ihan uusia voimavaroja ja mahdollisuuksia. Ei myöskään pelkästään siksi että sanotaan sen olevan terveellistä fyysisillä mittareilla, vaan myös siksi että se on äärimmäisen terveellistä henkisellä puolella.
Oma liikkuminen alkoi kävelyllä, sitten jumpilla, myöhemmin otin sauvat kävelyreissuille. Muistan ensimmäisen kerran kun juoksin, 200 metriä ja kuuntelin Rain over me:tä ja yritin jaksaa. Olin ihan hikipäissä siitä pienestä suorituksesta, mutta olin onnellinen. Onnellinen että oikeasti yritin. Sitten ne kerrat kun jumppasin ja ajattelin että tulen kuolemaan, punnersin loppuun saakka, huolimatta kamalasta olosta ja tihkuvasta hiestä ja muistan miten ajattelin että jos joku kysyy miten olen onnistunut laihduttamaan - vastaan että helvetinmoisella työllä ja punnersin vielä yhden vatsalihaksen.
Nyt liikkuminen on kuulunut elämääni melkein tasan vuoden verran, enkä voisi kuvitella enää viikkoa niin etten liikkuisi mihinkään. Välillä työpäivien jälkeen ei jaksaisi lähteä mihinkään, mutta kun saa jalat liikkeelle ja lenkin jälkeen lösähtää sohvalle, ei ole koskaan kaduttanut että lähti lenkille. Lenkillä tuntuu että omien aivojen lisäksi koko mieli saa hengittää. Salilla viimeisten työntöjen aikana pakertaa itsensä äärimmilleen ja kun tekee sellaisia asioita joita ei uskonut mahdolliseksi - kasvattaa sekä itseluottamusta että halua jatkaa samaa polkua. Liikkumisesta saa onnistumisen tunteita ja se muokkaa kroppaa. Tänään juuri katsoin itseäni salilla ja ajattelin että näytän oikeastaan ihan kivalta olkapäistäni ja rintalihaksistani koska niissä alkaa näkyä että olen tehnyt töitä.
Liikunta on myös tuonut itselleni sellaista " sisäistä ja ulkoista voimaa", kun kroppa tuntuu hyvältä , mieli kulkee samassa menossa. Ajattelen usein että vaikken mikään bodari haluakkaan olla, enkä tule olemaankaan, en myöskään halua olla fyysisesti heikko. Haluan antaa myös itselleni mahdollisuuden puolustautua ja puolustaa fyysisesti, vaikkei raa'asta voimasta aina mitään hyötyä olekkaan. Tai jos pitäisi juosta karkuun, haluan että pakomatka kestää enemmän kuin muutaman metrin. Voi olla ettei hyvä kuntoni pelasta minua mistään tilanteesta, mutta se antaa kuitenkin tietynlaista turvaa ja ehkä mielellekin rohkeutta taistella vastaan. Ei ole kovin innostavaa olla kukkakeppi, joka kaatuu pienenkin tuulen mukana tai kun kompastuu murtuu kymmenen luuta. Haluan olla itsenäinen nainen joka pystyy puolustamaan itseään, ja pitämään huolen itsestään. Osa ystävistäni haluaa ja tarvitsee siihen asiaan miehen, minä haluan pitää huolen itsestäni ja kohtalainen tai hyvä kunto ja kroppa antaa siihen edes mahdollisuuden.
Hyvä kunto, parempi mieli. En malta odottaa kevään tulemista, kun linnut laulavat ja lumet sulavat ja pääsee kunnolla kirmailemaan + juoksemaan. Aijon myös jälleen juosta cooperin, viime keväänä sen myöskin juoksin...vai oliko se kesällä. Silloin tuloksena ihan ok, nyt aijon mennä yli 2000 metrin.
Sen lisäksi haaveena olisi käydä kiskaisemassa naisten kuntovitosella kympin reitti. Sitä mietin jo viime keväänä, mutta jostain syystä se jäi. Nyt olisi oiva tilaisuus mennä juoksemaan se, niin ja nimennomaan juoksemaan. Enää ei kävellä. tiedän nimittäin että jaksan sen juosta, vaikken koskaan olekkaan sitä varsinaisesti tehnyt.
Mut tosiaan, jokainen valitsee sen lajin missä tuntee olonsa kotoisammaksi. Tiedän että moni inhoaa juoksemista ja hölkkäilyä mutta rakastaa esim. uimista. Mikä on muuten ihana laji! Itse vain kesäisin sitä harrastelen. Kunhan kokeilee jotakin ja pistää itseään vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Minä olen oiva esimerkki että kun uskaltaa rikkoa rajoja, haastaa omaa itseään, voi yltää sellaisiin asioihin mihin ei koskaan kuvitellut pystyvänsä. Nimimerkillä : vihasin juoksemista koko elämäni!
Siellä se sisäinen voima punnitaan, kun ei ole omimillaan :)
maanantai 7. tammikuuta 2013
Minä 1 - Herkut 0
Huheijaa! Mikä päivä! Tälläisinä hetkinä korostuu vain entistä selkeämmin tarpeeni syödä tunteisiin. Tänään nimittäin palattiin työelämään ja jestas mikä päivä. Uusia lapsia aloitti ja eivätkös ne huuda kuin hyeenat, sitten on vielä tutustujia käymässä. Tuntui kun töistä lähdin että korvissa soi ja näkökentässä lenteli koko ajan vaippoja ja lasten naamoja. Otti aika koville kun lomailu on ollut vallan mahtavaa, saanut mennä nukkumaan silloin kun haluaa ja tehdä mitä lystää. Eihän sitäkään nyt pitemmän päälle jaksa, mutta kyllä sellaisen kuukauden voi ilman muuta lomailla. Näin talvellakin.
Sitten kun alkaa stressaamaan niin johan on taas pahat mielessä. Kaupassa tuoksui ihana tuore leipä...tai jos oikeastaan aloitetaan ihan alusta niin lauantaina olin käymässä ihanan mammani luona, joka oli tehnyt mustikkapiirakkaa. Siskoni istahti tuoliin ja otti ison palan piirakkaa, kuten myös mammani. Minä vaan ajattelin että ei. Hang in there! Pystyt siihen. Älä ota. Mammallani nimittäin iskee aina ihan uudenlainen vaikeus, tiedättekö ne iso-äidit jotka jo itsessään tuoksuvat pullalle ja letuille ja joka kerta keittiöstä leijailee herkullinen leivosten tuoksu, ja kaapit notkuvat kymmentä eri suklaa lajiketta ? Mammani on juuri sellainen. Pikkutytöstä saakka olen kipittänyt niille kaapeille ja syönyt suklaata, herkutellut Mamman letuilla. Ne ovat aina olleet maailman parhaita, ja ovat sitä edelleen. Kotona pystyn olemaan helpommin herkuttelematta, mammallani se on kahta kauheampaa. Olin siis erittäin iloinen kun pienen hengentaiston jälkeen oma mustikkapiirakkani jäi vuokaan ja tein iltapalaksi salaattia.
Niin palatakseni tämän päivän kauppareissuun, niin leipä haisi ja kaikki muutkin taas oikein ponnahteli silmieni eteen. Vähänkin kun ottaa koville , harmittaa, stressaa niin ruoka on mielessä. Varsinkin siis tuollaiset " Ei pitäisi syödä " ruoat. Sitten selvisin kotiin, täysin karpeilla ostoksilla, pakotin itseni 40 minuutin lenkille ja lenkiltä tultuani sitten ruoka valmistumaan ja ei taas ole elämä enää yhtään niin vaikeaa. Nuo ovat vaan huonoja yhdistelmiä , väsymys, stressi, ahdistus ja kiljuva nälkä. Niitä tulisi välttää, mutta minkäs teet.
No tänään siis kaikenkaikkiaan onnistui hyvin ruokailut, vaan kaks kunnon ateriaa. Tarpeeksi rasvaa ja proteiinia. Nyt on vaan hirvittävä väsymys eikä huominen työpäivä näytä yhtään niin aurinkoiselta kuin mitä ajattelin, tai miltä se yleensä näyttää. Mut eiköhän se tästä taas :) Kunhan herkut pysyy hyllyssä.
Sitten kun alkaa stressaamaan niin johan on taas pahat mielessä. Kaupassa tuoksui ihana tuore leipä...tai jos oikeastaan aloitetaan ihan alusta niin lauantaina olin käymässä ihanan mammani luona, joka oli tehnyt mustikkapiirakkaa. Siskoni istahti tuoliin ja otti ison palan piirakkaa, kuten myös mammani. Minä vaan ajattelin että ei. Hang in there! Pystyt siihen. Älä ota. Mammallani nimittäin iskee aina ihan uudenlainen vaikeus, tiedättekö ne iso-äidit jotka jo itsessään tuoksuvat pullalle ja letuille ja joka kerta keittiöstä leijailee herkullinen leivosten tuoksu, ja kaapit notkuvat kymmentä eri suklaa lajiketta ? Mammani on juuri sellainen. Pikkutytöstä saakka olen kipittänyt niille kaapeille ja syönyt suklaata, herkutellut Mamman letuilla. Ne ovat aina olleet maailman parhaita, ja ovat sitä edelleen. Kotona pystyn olemaan helpommin herkuttelematta, mammallani se on kahta kauheampaa. Olin siis erittäin iloinen kun pienen hengentaiston jälkeen oma mustikkapiirakkani jäi vuokaan ja tein iltapalaksi salaattia.
Niin palatakseni tämän päivän kauppareissuun, niin leipä haisi ja kaikki muutkin taas oikein ponnahteli silmieni eteen. Vähänkin kun ottaa koville , harmittaa, stressaa niin ruoka on mielessä. Varsinkin siis tuollaiset " Ei pitäisi syödä " ruoat. Sitten selvisin kotiin, täysin karpeilla ostoksilla, pakotin itseni 40 minuutin lenkille ja lenkiltä tultuani sitten ruoka valmistumaan ja ei taas ole elämä enää yhtään niin vaikeaa. Nuo ovat vaan huonoja yhdistelmiä , väsymys, stressi, ahdistus ja kiljuva nälkä. Niitä tulisi välttää, mutta minkäs teet.
No tänään siis kaikenkaikkiaan onnistui hyvin ruokailut, vaan kaks kunnon ateriaa. Tarpeeksi rasvaa ja proteiinia. Nyt on vaan hirvittävä väsymys eikä huominen työpäivä näytä yhtään niin aurinkoiselta kuin mitä ajattelin, tai miltä se yleensä näyttää. Mut eiköhän se tästä taas :) Kunhan herkut pysyy hyllyssä.
lauantai 5. tammikuuta 2013
Hyvinvointikeskustelu : Herbalife
Piti kirjoittaa tästä heti kun tulin sieltä keskustelusta, mutta otti jotenkin niin aivoon että sain nyt vasta painokelpoista tekstiä aikaiseksi ;) ! Joo-o. Aika ihmeelliset käsitykset olin taas jotenkin päähäni saanut että kyseessä olisi siis ihan yleinen hyvinvointiin liittyvä keskustelu, jossa saisi vinkkejä arkiseen toimimiseen niin urheiluun kuin ruokailuunkin. Paskat! Tai siis oma vikahan tämä oli kun en silloin ilmottautumisvaiheessa oikein ymmärtänyt tarkistaa millainen juttu on kyseessä. Eihän tämä perustunut mihinkään muuhun kuin Herbalife tuotteiden mainostamiseen ja niiden markkinointiin minulle. Ei koko keskustelulla ollut pätkääkään tekemistä minun kanssani.
http://www.herbalife.fi/
Herbalifen laatutuotteet ja -ohjelmat tarjoavat:
Heti kun älysin mistä on kysymys, iski kamala paniikki että miten helkutissa pääsen täältä pois ostamatta mitään :D Istuin siinä tuolissa ja infoa sateli edestä ja takaa, yhtiön palkintoja, menestystarinoita ja tuotepurkkeja : välipalapatukoita, jauheita, vitamiineja, kasvotuotteita. Ihan meinasin iskeä tuhannen luokan ahdistus, kun istuin siinä ja mietin vain että ei. Not my thing.
Jotenkin tuli ihan koominen olo siinä kun tämä nainen alkoi selittää että " Kyllähän painonpudotuksessa saa herkutella, se on salittua silloin tällöin. Mut jos herkuttelut venyy monen päivän mittaiseksi niin ei kannata herkutella sinä yhtenäkään päivänä. " ja " Pitää itse miettiä mikä on tärkeää jos oikeasti haluaa pudottaa painoa, silloin pitää luopua niistä herkutteluista. "
Kyllä. Olen tiputtanut painoani 30 kiloa, tiedän että jostain pitää luopua. No tämä kyseinen nainen ei tietenkään tiennyt tätä asiaa joten suokoon se anteeksi hänelle. Itse en halunnut tuoda esiin tätä asiaa, tai aluksi halusin mutta eipä se tuntunut loppupeleissä naista kiinnostavan. Hänelle oli tärkeää kaupata minulle tuotteitaan. Nainen oli itse vähän tuhdissa kunnossa ja minulle tuli monta kertaa sellainen olo että...tai siis miksi sinä syöt niitä tuotteita? Sitten kun hän selitti miten " Jos minun tekee mieli suklaata, silloin ostan sitä! Koitain vain kuntoilla sen jälkeen."
Tiedättekö en halua aliarvioida ketään, mutta kyllä tuossa tunsi itsensä useasti olevan tuon kaiken yläpuolelle. Ei siis sillätavalla nokkapystyssä vaan että : Minä olen itse pudottanut painoani liikkumalla ja syömällä terveellisesti, en tarvinnut siihen mitään Herbalifea. Vain asennetta ja kovaa työtä.
Toinen hauska kohta oli se jossa sitten ihasteltiin näitä Herbalifen aikaansaannoksia. Siinä oli sitten nainen joka oli todella erinäköinen, varmasti sen 30 hoikempana. Tämä myyntinainen sitten esitteli ihan tohkeissaan että juu katsoppas, tässä on sitten hoikempaa menoa. Tämä nainen onnistui seitsemässä vuodessa. Ilmeeni oli varmaan o.O Tai toivottavasti ei ollut, mutta seitsemän vuotta? Itse onnistuin vuodessa, ilman Herbalifea. Ei laihduttaminen ole minulle ollut mistään lisäravinteista kiinni, jollekin ne varmaan tuovat avun. Ei minulle.
Kun tämä tunnin paasaaminen loppui, sanoin että jään miettimään. Sillä yleensä selviää, mutta ei tästä. Nainen halusi tietää mikä minua mietityttää ja sanoin rehellisesti että olen pudottanut painoa ilmankin, tarvitsenko tälläisiä? En enää oikein muista mitä nainen siihen vastasi, koska ahdistuskertoimeni oli noin miljoona siinä vaiheessa. Sitten kun olin tarpeeksi monta kertaa sanonut että kiitos vain mietin, niin pääsin lähtemään. Lähdinkin sellaista vauhtia että varmaan jäi vana vaan taakseni. Ulkona sitten ajattelin että juu , ei koskaan enää. Tästä lähtien selvitän mihin pääni pistän ennenkuin istun huoneessa jonkun ihmisen kanssa.
http://www.herbalife.fi/
Tietoa Herbalifesta
Herbalifen laatutuotteet ja -ohjelmat tarjoavat:
- tuloksellista painonhallintaa
- parempaa ravitsemusta
- ihon- ja vartalonhoitoa
- mahdollisuuden taloudelliseen menestykseen
Heti kun älysin mistä on kysymys, iski kamala paniikki että miten helkutissa pääsen täältä pois ostamatta mitään :D Istuin siinä tuolissa ja infoa sateli edestä ja takaa, yhtiön palkintoja, menestystarinoita ja tuotepurkkeja : välipalapatukoita, jauheita, vitamiineja, kasvotuotteita. Ihan meinasin iskeä tuhannen luokan ahdistus, kun istuin siinä ja mietin vain että ei. Not my thing.
Jotenkin tuli ihan koominen olo siinä kun tämä nainen alkoi selittää että " Kyllähän painonpudotuksessa saa herkutella, se on salittua silloin tällöin. Mut jos herkuttelut venyy monen päivän mittaiseksi niin ei kannata herkutella sinä yhtenäkään päivänä. " ja " Pitää itse miettiä mikä on tärkeää jos oikeasti haluaa pudottaa painoa, silloin pitää luopua niistä herkutteluista. "
Kyllä. Olen tiputtanut painoani 30 kiloa, tiedän että jostain pitää luopua. No tämä kyseinen nainen ei tietenkään tiennyt tätä asiaa joten suokoon se anteeksi hänelle. Itse en halunnut tuoda esiin tätä asiaa, tai aluksi halusin mutta eipä se tuntunut loppupeleissä naista kiinnostavan. Hänelle oli tärkeää kaupata minulle tuotteitaan. Nainen oli itse vähän tuhdissa kunnossa ja minulle tuli monta kertaa sellainen olo että...tai siis miksi sinä syöt niitä tuotteita? Sitten kun hän selitti miten " Jos minun tekee mieli suklaata, silloin ostan sitä! Koitain vain kuntoilla sen jälkeen."
Tiedättekö en halua aliarvioida ketään, mutta kyllä tuossa tunsi itsensä useasti olevan tuon kaiken yläpuolelle. Ei siis sillätavalla nokkapystyssä vaan että : Minä olen itse pudottanut painoani liikkumalla ja syömällä terveellisesti, en tarvinnut siihen mitään Herbalifea. Vain asennetta ja kovaa työtä.
Toinen hauska kohta oli se jossa sitten ihasteltiin näitä Herbalifen aikaansaannoksia. Siinä oli sitten nainen joka oli todella erinäköinen, varmasti sen 30 hoikempana. Tämä myyntinainen sitten esitteli ihan tohkeissaan että juu katsoppas, tässä on sitten hoikempaa menoa. Tämä nainen onnistui seitsemässä vuodessa. Ilmeeni oli varmaan o.O Tai toivottavasti ei ollut, mutta seitsemän vuotta? Itse onnistuin vuodessa, ilman Herbalifea. Ei laihduttaminen ole minulle ollut mistään lisäravinteista kiinni, jollekin ne varmaan tuovat avun. Ei minulle.
Kun tämä tunnin paasaaminen loppui, sanoin että jään miettimään. Sillä yleensä selviää, mutta ei tästä. Nainen halusi tietää mikä minua mietityttää ja sanoin rehellisesti että olen pudottanut painoa ilmankin, tarvitsenko tälläisiä? En enää oikein muista mitä nainen siihen vastasi, koska ahdistuskertoimeni oli noin miljoona siinä vaiheessa. Sitten kun olin tarpeeksi monta kertaa sanonut että kiitos vain mietin, niin pääsin lähtemään. Lähdinkin sellaista vauhtia että varmaan jäi vana vaan taakseni. Ulkona sitten ajattelin että juu , ei koskaan enää. Tästä lähtien selvitän mihin pääni pistän ennenkuin istun huoneessa jonkun ihmisen kanssa.
maanantai 31. joulukuuta 2012
Happy NEW YEARRRRR!!!!
Hei rakkaat lukijani + kaikki muut visiteeraajat! Vuosi on kohta vaihtumaisillaan ja lähdetään kohti uutta vuotta 2013! Koska olen varma että te kaikki olette jo pienessä sievoisessa tai vähän suuremmassakin sievoisessa en ala tähän sen enempää kertailemaan kuluneen vuoden tapahtumia. Palataan siihen huomenna kun olette krapulssa ;)
Itse viettelen täällä laatuaikaa itseni kanssa kokaten ja tuijottaen vampyyripäiväkirjoja. Boikotoin aina vähän Uuden Vuoden juhlintaa, koska joka kerta kun olen yrittänyt sitä juhlia on jotakin mennyt todella pahasti pieleen : joko olen ollut liian soosissa että olen sammunut ennen 12:toista, tai olen riidellyt ystävieni kanssa, tai hävittänyt jotain jne. Viime vuonna kun nautin omasta seurastani, ei mitään mennyt pieleen. Selvisin illasta hyvällä mielellä, normaaleilla kaloreilla ja ilman krapulaa! Vaihtoehto tämäkin :) Toki vähän kaipaan ystävieni, mutta toivon että heistä jokainen viettää Uuden Vuoden vaihtumisen parhaaksi näkemällään tavalla. Yksi kaverini on tällä hetkellä pienen nyyttinsä kanssa sairaalassa, terkkuja sinnekin :P
Omasta puolestani mahtavaa, iloista, hauskaa ja ennenkaikkea turvallista Uutta Vuotta 2013! En malta odottaa mitä seuraava vuosi tuo tullessaan ;)
EnsiVuoteeeen! :)
Itse viettelen täällä laatuaikaa itseni kanssa kokaten ja tuijottaen vampyyripäiväkirjoja. Boikotoin aina vähän Uuden Vuoden juhlintaa, koska joka kerta kun olen yrittänyt sitä juhlia on jotakin mennyt todella pahasti pieleen : joko olen ollut liian soosissa että olen sammunut ennen 12:toista, tai olen riidellyt ystävieni kanssa, tai hävittänyt jotain jne. Viime vuonna kun nautin omasta seurastani, ei mitään mennyt pieleen. Selvisin illasta hyvällä mielellä, normaaleilla kaloreilla ja ilman krapulaa! Vaihtoehto tämäkin :) Toki vähän kaipaan ystävieni, mutta toivon että heistä jokainen viettää Uuden Vuoden vaihtumisen parhaaksi näkemällään tavalla. Yksi kaverini on tällä hetkellä pienen nyyttinsä kanssa sairaalassa, terkkuja sinnekin :P
Omasta puolestani mahtavaa, iloista, hauskaa ja ennenkaikkea turvallista Uutta Vuotta 2013! En malta odottaa mitä seuraava vuosi tuo tullessaan ;)
EnsiVuoteeeen! :)
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Motivaatio hukassa?
Hei niin on mullakin välillä, eikä sen löytämiseksi aina ole oikein mitään konkreettista tehtävissä. Sehän on asia minkä pitäisi lähteä syvältä sisältä. Olette kuitenkin ehkä huomanneet että rakastan noita " lainauksia " ja niissä on itseasiassa paljon hienoa sanomaa. Ajan mittaan niistä on myös muodostunut minulle sellaisia motivaation löytämis ruutuja, joita katselen aina silloin tällöin ja yritän palauttaa mieleeni taas sitä samaa paloa mitä aikaisemmin on ollut.
Haluan jakaa teidän kanssanne sellaisia jotka muistuttavat itselleni siitä miksi kannattaa aina_ yrittää, vaikka se joskus ottaisikin koville, vaikka kuinka haluaisi jäädä sohvalle. Miksi kannattaa jatkaa vaikka jalat eivät meinaa kantaa.
Haluan jakaa teidän kanssanne sellaisia jotka muistuttavat itselleni siitä miksi kannattaa aina_ yrittää, vaikka se joskus ottaisikin koville, vaikka kuinka haluaisi jäädä sohvalle. Miksi kannattaa jatkaa vaikka jalat eivät meinaa kantaa.
Rakastan noista jokaista syvästi, ja varsinkin tuo viimeinen lause on jo sellainen jonka olen itsekin kokenut ja jo pelkästään sen kuulemisen vuoksi tekisin tämän kaiken uudelleen. Toivottavasti näistä on teille muillekin tsemppareiksi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)