Taas perjantai!

Mua jopa välillä vähän ahdistaa miten nopeasti viikot tässä elämässä meneekään. Nyt ollaan taas jo perjantaissa, vaikka eikös sitä juuri ollut viikonloppu? En todellakaan valita, en etenkään kun katson säätä. En nimittäin jotenkin edes osaa kuvailla kuinka onnelliseksi minut saa kun näen noita +8 asteita tuolla säätiedotuksissa. Nimittäin! Jos palataan vuosi taaksepäin, niin muista erittäin hyvin että kun vietimme ystäväni 25-vuotis synttäreitä mökillä , oli ihan järkyttävän kylmä. Grillattiin pihalla ja jokainen hytisi toppatakissa ja itsellänikin oli sellainen paksu pipokin päässä. Luntakin taisi olla eikä tuolloin ollut keväästä tietoakaan. Nyt kelpaa lähteä uusilla monoillani lenkkeilemään! Valitinkin teille että vanhat juoksukenkäni ovat tulleet tiensä päähän, joten kävin siis ostamassa ihan upouudet.

Tänään oon muutenkin ollut super iloinen ja onnellinen. Ehkä se johtui siitä että oli aamuvuoro, tai siitä että lapsia oli normaalia vähemmän, tai auringosta, lämmöstä tai hyvin menneestä lenkistä. Se saattoi myös johtua shoppailureissusta, jolta löysin pinkin paidan - jota olen metsästänyt, herkutteluillasta, viikonlopusta, huomisisista ystäväni synttäreistä tai siitä etten enää koko ajan näytä niin lihavalta. Varmaan se onni on näiden kaikkien yhdistelmä. Se on hämmästyttävää mitä valo saa ihmisessä aikaan :)

Huomenna tosiaan on ystäväni synttärit, ja painottelen koko ajan pitäisikö jättää koko alkoholikierros ottamatta. Toisaalta muutama huurteinen rentouttaa oloa ja tekee sosiaalisesta tilanteesta soljuvampaa,etenkin kun joukossa on vieraita ihmisiä. Sitten taas alkoholin nauttiminen tässä kesäkuntoon projektissa ei tosiaankaan olisi suotavaa. Mut en tiedä, mikään ryyppäysolotila ei nyt kyllä ole mut muutamasta lonkerosta en varmaan kieltäytyisi. Ehkä koitan vetää muutamalla ja pyrkiä aikaisin kotiin, jotta sunnuntaina olisi virkeä taas lenkkeilemään?

Tänään illalla ajattelin vähän herkutella äitini luona, mut huomenna kyllä salille sitten taas heti aamusta. Iltapäivällä olisi suunnitelmissa mennä lenkille. Niin ja maanantaina jos ilmat suo niin pyörällä töihin. Matkaa siinä kertyy yhteen suuntaan noin kuusi kilometriä, joten loistava hyötyliikunta ( jota inhoan) keino tuokin.

Mut nyt lähden sohvalle katselemaan illan ohjelmatarjontaa :) Hyvää viikonloppua kaikille!

Mässypäivä vai 80/20?

Heissan vaan ja iloisia uutisia et alan taas olla elävien kirjoissa! Edelleen terveellisesti raiteilla ja elämäkin sillätavalla suunnilleen kasassa, jotta voi taas blogiinkiin keskittyä. Halusin tulla kertomaan teille otsikkoon viitaten vähän omasta herkuttelupolitiikastani. Ja siis tosiaan, tämä on vain omasta mielestä. Ei mikään absoluuttinen totuus.

Mässypäivä, herkuttelupäivä, boostauspäivä - millä sitä sitten haluaakin nimitellä, on minulle tuttu lähinnä laihdutukseni alkuajoista. Elin ilman herkkuja viikot ja viikonloppuna yhtenä päivänä saatoin sitten herkutella enemmän ja syödä ilman ihmeempiä kalorirajoja. Tässä oli toki oma viehätyksensä, yhtenä päivänä sai tosiaankin nauttia ruoasta ja vaikka niistä herkuistakin - ilman ihmeempiä tunnontuskia. Toki melkein heti huomasin jo että ongelmaksi meinasi muodostua " päälle jääminen". Etenkin tälläiselle syömisongelmaiselle, jolle ruoka ja sokeri on ongelma - oli aika hankalaa seuraavana päivänä olla taas totaalisen ruodussa. Siinähän on todella suuri poikkeama, ensin herkkuja suuret kasat ja sitten ei mitään. Pikkuisen siinä oli pääkoppa sekaisin ja käsi oli automaattisesti menossa herkkukipolle.
Moni myös varoittaa että Mässypäivässä on se vaara että se menee yli. Saadaan siis helposti koko viikko pilattua yhden päivän touhulla.

Lopetin tämän oikeastaan siinä vaiheessa kun en oikeasti osannut käsitellä noita henkisenpuolen ongelmia erityisen hyvin. Tuntui liian rajulta pääkopalle tuollainen täyskäännös.

80/20, sitten taas on nykyinen mallini herkkujen suhteen. Tämän systeemin löysin Jillian Michaelsin kirjasta, mutta Suomessa mm. Patrick Borg on tätä samaa markkinoinut. Lyhykäisyydessään ideana on koostaa päivän kalorit niin että 80 prosenttia tulee ns. terveellisestä ruoasta ja tuo 20 prosenttia on sitten varattu herkkuttelulle. Muistan kun ensimmäisen kerran törmäsin tähän ja ajattelin välittömästi että hei! tuota pitää kokeilla ja sille tielle jäin. Toki on päiviä jolloin tuo 20 on enemmän ja päiviä jolloin 20 on vähemmän. Kuitenkin pääsääntönä yritän pitää tuota. Tänään esimerkiksi päivä on koostunut seuraavasti :

Aamupala : Luonnonjogurtti, mehukeittoa ja muutama porkkana.

Lounas : Kalaa, raejuustoa, ja paljon vihanneksia.

Päivällinen : Kalaa, punajuurisalaattia, raejuustoa, salaattia ( kurkkua, ananasta)

Iltapala : Kokojyvänäkkäri, luonnonjogurttia, kiivi

Sitten olen arvioinut että tu 20 % mahtuisi muutama suklaapala, jolloin sitten illan herkkuhimo olisi tyydytetty mutta päivä olisi ollut muuten oikein omiin silmiini terveellisen monipuolinen. 

Tietenkin tässäkin on se ongelma että vaatii aina tietynlaista itsekuria, etenkin alussa, todellakin lopettaa se napostelu siihen muutamaan suklaaseen. Helposti sitten alkaa ajattelemaan että noh voinhan sitä vielä muutaman ottaa ja kohta huomaa syöneesä koko pussukan karkkia. 

 Totaalikieltäytyminen olisi tietysti myös mahdollista ja sopii varmasti ihmisille jotka kokevat pahaa addiktoitumista sokeriin. Silloin on ihan tervettä vetää raja sille herkuttelulle. Jos jotain olen itsestä oppinut niin sen että totaalikieltäytyminen saa aikaan vain herkkuhimojen kasaantumisen, jossain vaiheessa ne himot suklaata kohtaan kasvavat niin isoiksi ettei mikään määrä fazerin sinistä riitä tyydyttämään sitä. Siinähän sitä onkin sitten oikein mukavaa yrittää laihduttaa, kun kaikki mitä pystyy ajattelemaan on herkuttelu. Koen olevani aika vahva mitä tulee itsekuriin, mutta ihan kaikkea en sillekkään uskalla laittaa. Kyllä sekin joskus katkeaa, kun tarpeeksi taivuttaa.

Olen kuitenkin tähän nykyiseen 80/20 tyytyväinen. Pieni napostelu jokailta tyydyttää herkkuhimot ja jokailta olen pysynyt tavoitteissani. Jos joku ei ilta ei tee mieli syödä herkkua, jätän syömättä. Ei se ole mikään että pakko syödä herkkuja 20 prosenttia, mutta aina on se mahdollisuus että niin SAA tehdä. Itse kun välillä olen nimennomaan kärvistellyt sen syyllisyyden kanssa, ja kun olen kiskonut ne pari riviä suklaata niin olen tuntenut niin kamalaa syyllisyyttä että on ollut ihan mahdoton katsoa itseään peiliin. Nyt ei tarvitse sellaisia asioita enää käsitellä ja lähinnä jos joskus erehtyy syömään liikaa herkkuja niin omaolo muistuttaa siitä että tälläiseksi en oloani halua. Ei syyllisyys.

:)

If I cry anymore then my tears will wash me away

Moi! Pientä blogitaukoa jälleen ollut sillä elämääni sekä läheisteni elämää kosketti viimeviikonloppuna surullinen ja yllättävä tapahtuma, jonka käsittelemisessä on mennyt päiviä. Tietenkin kun tämä asia on ollut mielessäni päivisin sekä yön pimeinä tunteina, en ole pystynyt keskittymään mihinkään muuhun. Tilaa ei vain ole millekkään muulle ollut, kuin sille että selviytyy päivästä toiseen. Sille että pystyy jatkamaan eteenpäin, vaikka se tuska velloo sisällä välillä niin voimakkaana. Makasin maanantaina kotini lattialla ja toivoin että joku päästäisi minut päiviltäni, jotta se tuska loppuisi. Tiedän ja olen sen saman tuskan kokenut ennenkin, ja aina se on yhtä shokeeraavaa. Asiat jotka tapahtuu yhtäkkiä, ilman mitään varoitusta - niihin on todella vaikea suhtautua. On vaikea kasata itsensä kun yhtäkkiä asiat jotka oli aina elämässä, eivät enää olekkaan siinä.

Enemmän kuin koskaan ennen olen viime päivinä punninnut elämääni, miettinyt tunteja niitä asioita joiden vuoksi elän, hengitän, joita rakastan ja joiden vuoksi tekisin melkein mitävain. Olen punninnut elämässä olevia ihmisiä, miettinyt heidän merkitystään ja jotenkin ymmärtänyt miten hemmetin tärkeää se olisi että eläisi päivä kerrallaan. Ensimmäistä kertaa vuosiin, olen näinä muutamina päivinä elänyt koko ajan hetkessä. Olen nauttinut töistä, hetkistä lasten kanssa töissä, hetkistä lenkillä, hetkistä salilla. Olen viettänyt paljon aikaa työkavereiden kanssa. Olen tarttunut jokaiseen hetkeen, kuin se olisi viimeinen. Niinkuin minun olisi pitänyt aina tehdä ja niinkuin jokaisen ihmisen tulisi aina tehdä. 

Se hetki kun ymmärsin ettei se mitä pidän rakkaana kestä ikuisesti, ja helposti monia asioita ja ihmisiä pitää itsestäänselvyytenä, vaikka ei ikinä saisi. Senkin ymmärsin nyt. Se kaikki hienous mitä olen rakentanut ympärilleni, voi yhdessä silmänräpäyksessä olla poissa. Se onni ja luulo siitä että tämä kaikki kestää, on ihan älytöntä. Jotenkin sitä vain tunkee itseään sellaiseen kuplaan, jotta olisi turvassa. Se kallis elämä olisi turvassa. Vähän niinkuin 18- vuotiaana hoippui kilometritolkulla kotiin tuhannessa tuiskeessa, eikä koskaan tullut ajateltua mitä olisi voinut sattua. Eihän mule satu mitään! Olen kuolematon!

Näissä tapauksissa onneksi aika auttaa. Vanha klisee, mutta jokainen sen tietää että siinä kliseessä on totuuden siemen. Niin tässäkin. Olen myös huomannut että mitä enemmän elämässäni on epäselvyyttä sitä enemmän haluan tarrautua urheiluun kiinni, mikä on hieno homma. Voisihan se olla niinkin että jämähtäisin sohvalle surukuttelemaan, mutta olen oppinut että se sohvalla makaaminen on kaikkein surkein keino. Mitä vahvemmin saa pidettyä niistä tärkeistä oljenkorsista kiinni, sen tärkeämpää. Ennen viimeviikonloppua, olin jo tehnyt päätöksen tilata sukset ja aloittaa hiihtämään. Nyt lunta on maassa ja sukset saapuvat maanantaina, joten ensiviikolla varmasti pääsen jo taitoja harjoittamaan. 

Olen aika innoissani siitä että saan uuden liikuntamuodon repertuaariini. Ei sillä että olisin mitenkään kyllästynyt lenkkeilyyn tai saliin, mutta etenkään lenkkeily ei ole kovin mukavaa pakkasessa ja lumessa. Tavoitteita kohti siis! Kaikesta surusta huolimatta :)

Sä oot ihan mun idoli!

Lisäsin uutena vuotena facebookiin yhden niistä kuvista, joissa olen varmasti lihavimmillani. Olen oikeastaan ollut aika vaitonainen siellä koko laihduttamisesta, tiedän nimittäin monia ihmisiä jotka avoimesti kertovat että yrittävät laihduttaa. Itselläni koko homma tapahtui lähinnä niin ensin olin todella lihava ja seuraavaksi lisäsin kuvan jossa olinkin jo 20 kiloa hoikempi. En tiedä mitä ihmiset sitten ajattelivat, vai ajattelivatko mitään kun sen kuvan laitoin. Kommentteja ei ainakaan tullut. Siit lähtien olen pikkuhiljaa sitten lisäillyt kuvia, joissa on koko ajan ollut pientä hoikistumista. Ei kommentteja. Ei minulta itseltäni eikä myöskään facebook " kavereilta". Meinaan siis sellaisia hyvänpäiväntuttuja.

Eikä kukaan ole siellä sen ihmeemmin mitään kysellyt. Tietenkin kun aina välillä olen päivitellyt jotain lenkki- salijuttuja, niin ihmiset tietävät että olen alkanut liikkumaan. Jos olisin ollut oikein pinkeytynyt niin olisin tietenkin voinut laittaa sellaisia kuuluisia ennen- ja jälkeen kuvia myös faceen, mutta jotenkin se ei ole tuntunut kovin luontevalta. Varmasti johtuen ihan jo siitä että olotila omassa kehossa ei ole vielä ihan maailman paras. Tai sitten johtuen siitä että olen matkalla.
Täällä blogissa on jotenkin eriasia jakaa niitä kuvia, kun yritän tsempata ihmisiä eteenpäin. Facessa on paljon ihmisiä jotka ovat vain uteliaita menneisyyteni takia, enkä koe kovin mielekkäänä jakaa heille sitten mitään karikkoista polkuani.

Uutena Vuotena tein sitten lievän poikkeuksen ja lisäsin tälläisen kuvan :

Vuosi takaperin toivoin että vuodesta 2013 tulisi vielä piirun verran onnellisempi kuin vuodesta 2012 - ja niin siitä tulikin! Olen tänä vuonna todellakin elänyt unelmaani ja haaveet on toteutuneet : oma koti, vakituinen työpaikka, matkustus,liikunta. Niiden lisäksi elämässä ovat säilyneet ihanat ja tärkeät ihmissuhteet. 
Se ketä vanhoja muistelee, sitä tikulla jne, mutta olen myös pirun ylpeä tuosta ylhäällä olevan kuvan mimmistä. Aito todiste, että uuden vuoden lupaukset voivat joskus toteutua, kun on tarpeeksi sisua ja uskoa :) Kuplivaa, onnellista ja yllätyksellistä Uutta Vuotta 2014 kaikille <3 

Sen lisäksi että kuva aiheutti varmaan ennätysmäärän tykkäyksiä niin sain myös kommentin yhdeltä puolitutulta :

" Sä oot ihan mun idoli"

Elin sen lauseen jälkeen varmaan kokonaisen päivän hymy korvissa ( mikä on mulle aika paljon). Sitten pian kommentin perään yksi kaverini sanoi että " Voi vitsit! Mä niin tuun perässä, eihän sua tosta tunnista ollenkaan" ja tuollaiset kommentit lämmittää kaikkein eniten sydäntäni. Ei ne utelut painosta, tai ne kyselyt kuinka paljon on laihtunut, ei ne valitukset ruoan määrästä- vaan vilpittömät ihastelut matkastani. Se on jotenkin, se tuntuu ihan älyttömän hienolta.

Aina välillä on tullut valitettua että tukijoukkoni ovat vähissä ja aika yksin saa tätä polkua tallustella niin kuitenkin kun mietin taaksepäin, niitä kaikkia tapahtumia joissa joku on kommentoinut painonpudotustani, niin onhan niillä ollut valtaisa merkitys etenkin silloin kun ei ole mitään muuta " oljenkortta" tai motivaatio on vaarassa lässähtää. Jälkikäteen on hieno muistella ihmisten ilmeitä nähdessään noita vanhoja valokuviani tai minua luonnossa. Kyllähän ne antavat sellaisen ekstratekemisen vielä kaikkeen, vaikka ne eivät kyllä saisi olla missään pääosassa tässä touhussa. Ihminen helposti alkaa elämään tuollaisille kehuille ja kommenteille, ja jos niin käy niin kyllä vähän heikoissa kantimissa ollaan. Ne tuo hyvää energiaa, mutta kaiken pohja pitäisi olla itsessä.

Mut totta kai nuo lämmittävät sydäntä ja kaiken kurjuuden keskelläkin on muistoja jotka luovat hymyn huulille. 

Jillian Michaels & Bob Harber

Rakastan Jiliiania, niinkuin on varmasti jo käynyt selväksi. Jillianissa kulminoituu niin paljon sellaista tahdonvoimaa, itseluottamusta, oman persoonan arvostamista, välittämistä, uskoa että alta pois! Hän on vaativa silloin kun pitää olla, mutta myös hyvin lämmin ja empaattinen kun tilanne niin vaatii. Ja tämän sanon siksi, sillä olen seurannut häntä muuallakin kuin Suurimmassa Pudottajassa. Siellä hän tekee sitä mitä hänen kuluukin tehdä ; patistaa kilpailijat äärirajoille.

Bobia olen seuraillut vain Suurimmassa Pudottajassa, ja oikeastaan häneen olen aina suhtautunut hyvin neutraalisti. Toki kun kaikki energia on mennyt Jillianiin. Nyt olen pikkuisen alkanut Bobiakin enemmän seurailemaan, sillä mitä useamman kauden ja mitä lähemmin olen häntä tarkastellut, sen enemmän hänestä on paljastunut asioita jotka motivoivat minuakin liikkumaan. Hän on erillainen kuin Jillian, mutta jokaiselta voi oppia jotakin.

Kokoilin tähän joitakin parhaimpia lainauksia / yms kuvia kummaltakin, motivoimaan. Jokainen meistä - ainakin täällä Etelä- Suomessa asuva kaipaa varmasti nyt motivaatiota, kun on niin prkeleen pimeää - synkkää ja märkää ihan koko ajan.

"Don't blame anyone or anything for your situation or problems. When you do that, you are saying that you are powerless over your own life—which is utter crap. An empowering step to reclaiming your life is taking responsibility." 

“Sometimes people will hear you and be healthy to change their behavior, but often their behavior has more to do with their own need for approval than with your need for support. No matter what their response, you need to be firm and hold your ground. At the end of the day, your health is your responsibility.”

Ja mun ehdoton lempparini :

Leppoisaa sunnuntaita kaikille :)

Niin se joulu taas meni...

Maha täynnä herkkuja, jouluruokaa ja kaapit on taas täyttyneet suklaakonvehdeista. Viimeiset päivät on aika loistavasti menneet sohva- jääkaappi - akselilla ja voitte vaan kuvitella että se toki näkyy jo naamastakin. Onneksi lenkit tuli tehtyä sekä eilen että tänään, joten ihan siis laiskana ei olla oltu. Tosin suklaatakin on jotenkin ihmeellisesti saanut menemään suuhun normaalia enemmän, joten hehkutukseni tästä kaloritietoisesta linjasta on taas vaihteeksi häipynyt savuna ilmaan. Mites se olikaan että ei niitä herkkuja tee mieli? Joo, joo, koko ajan käsi suklaakaapilla.

Pikaisesti nyt palaillen jouluun. Omani meni erittäin rauhallisissa tunnelmissa. Miten se aattokin suhahti ohi ihan silmänräpäyksessä? Ensin oli aamu ja seuraavaksi painoinkin pääni jo tyynyyn. Nautimme illan aika hyvästä seurasta, hyvästä ruoasta, kävimme joulusaunassa. Ajettiin kaatosateessa siskoni kanssa hakemaan unohtuneet sillit kotoamme ja kuunneltiin joululauluja.

Joulupäivänä alkoi olla jo aika ähky joululaulujenkin suhteen ja vaihdoin jo kanavaa kun niitä olen monta viikkoa kuunnellut. Aikansa kutakin.

Siinä taas oikein 25- vuotiaan ihmisen lahjakasa. Pikkuisen kieltämättä nauratti. Meillä on aina ollut tapana ostaa paljon joululahjoja ja tuossa se kruunaantuu. Sain paljon sellaisia mitä tarvitsinkin ; uuden kellon, ainot, kaulakorun, korupuun, saippuoita, pari leffaa, lastenlaulukirjan, leffalippuja, rahaa, hanskat jne. Joten en todellakaan voi valittaa :)

Tänään olisi sitten tarkoitus illalla lähteä laittamaan vähän jalalla koreaksi. Toivottavasti edessä on mukava ilta :)

Rauhallista ja tunnelmallista joulua!

Nyt on se aika kun nautitaan, syödään hyvin ja kuunnellaan joululauluja :)

Ja muistattehan kaikki painonpudottajat että ei se mitä syöt joulun ja uuden vuoden välillä, vaan se mitä syöt uuden vuoden ja joulun välillä. Nautitaan siis herkuista!